Helsinki Midnight Sunin omahaturbossa maanantaina istuessani Ilkka Koskinen tupsahti viereeni. Hän kysyi ensimmäiseksi, että tässä turnauksessa ei kai ole mitään lisäostomahdollisuuksia. Vahvistin, että ei ole ei.
Lisäsin vielä, että minun puolestani kaikissa maailman turnauksissa saisi olla rajaton re-entry toki jonkun rajatun ajan puitteissa. Ilkka sanoi, että hänen on vaikea nähdä yhdenkään pokerinpelaajan vastustavan tätä. Totesin tähän, että miun on ollut hyvin helppoa nähdä joidenkin pokerinpelaajien vastustavan re-entryjä. Tähän on pitänyt pitää vain silmät ja korvat auki.
Ilkka katseli miuta vähän epäluuloisen näköisenä. Olisin toivonut, että hän olisi ollut paikalla eilen, kun käteispöydässä pidettiin esitelmää siitä, miten ei ole oikeaa ”Mainia” eli pääturnausta, kun sitä ei pelata freezeoutina eli ilman mahdollisuuksia lisäostoihin.
Minulta löytyy paljon ymmärrystä tähän mielipiteeseen. Onhan se nyt aivan kamalaa, kun vaikkapa samassa pöydässä roiskitaan re-entryaikana merkkejä menemään täysin ilman takaraivoa. Siinähän voi joutua jopa ohivedetyksi ja tippua turnauksesta.
Oikeasti tietysti pysyttelen Ilkalle kertomassani näkemyksessä. Mahdollisuus ostaa itsensä sisään uudelleen turnaukseen kannustaa pelureita reippaampaan pelaamiseen. Jos itse pysyy solideilla linjoilla, voittaa odotusarvomielessä varmasti. Toki todennäköisyys voittaa turnaus saattaa heikentyä. Tämäkään ei ole ihan välttämätöntä, jos itse osaa adjustoitua veriseen rebuyroiskintaan sopivasti, mutta muu kyyläkaarre pysyy tiukasti poteroissaan.
Lisäksi mikä tärkeintä, roiskimisen seuraaminen on paljon viihdyttävämpää kuin ”kippi, kippi, reissu, kippi, kippi”-pelin tarkkailu. Minun pöytieni ympärille ei yleisöä juuri keräänny katsomaan pilkkimistäni, mutta kun V-P Alakorva vienosti Fenniassa juttelee korttipakalle tyyliin ”ONE TIME” tai ”EI HERTTAA”, alkaa pöydän ympärilläkin iloinen kuhina. Audiona tapahtumia voi seurata hyvin myös salin toiselta puolelta.
Pokeripöydässä kuuluukin olla hauskaa. Pokeriammattilaisten muuten kuuluisi edistää tätä, eikä esimerkiksi jarruttaa peliä pitkillä mietinnöillä pohtiessaan sellaista erikoistilannetta kuten avatako vaiko eikö. Rolf Lutkapuu ajoi miut aikoinaan ensin hulluuden partaalle ja sen jälkeen synkkään humalaan, kun se samassa pöydässä pelatessaan vuorollaan ensin katsoi hitaasti vasemmalle, sitten vielä hitaammin oikealle – ja sitten jo katsoi omat korttinsa, jonka jälkeen mietintämyssytys varsinaisesti vasta alkoi.
Venäläinen urheiluselostaja kertoi miulle Georgiassa, että hän tykkää pelata pokeria joo. Oli käynyt kerran Helsingin kasinollakin pelaamassa teksasia. Mutta sanoi, että ei mene toiste, koska eihän sitä miettimistä kukaan jaksa odotella. Hän ei kuitenkaan ahdistunut loputtomista käsianalyyseistä, koska ei osannut suomea. Tästä taas ovat valittaneet monet suomalaiset viihdepelaajat.
Mie ymmärrän, jos viihdepelaaja viihdyttää itseään olemalla ratkaisevinaan päässä Fermatin viimeistä teoreemaa. Mutta jos ammattipelaaja yrittää näyttää coolilta pitämällä pitkiä vihaisia tuijotustuokioita tai suostuu keskustelemaan vain muiden pelaajien koppausrangeista, olisi paikallaan harjoittaa hivenen itsetutkiskelua. Kenen tavallaan pitäisi pokeripöydässä viihdyttää ja ketä?
Akin Keskiyön Aurinko
Mie joudun vetämään Helsinki Midnight Sunin lyhemmän kaavan kautta kuin koskaan. Ohjelmassani on molempina viikonloppuna matkailua Karjalan laulumaille. Viime lauantaina kummipojan perkele sai valkolakin, ja Etelä-Karjalassa kummisedän poissaolo lakkiaisista muistetaan vain pari sukupolvea eteenpäin.
Lisäksi menin hönöpäissäni lupaamaan mennä verestämään nuoruusmuistoja ja laittaa munaa piirakan väliin pari tuntia Lappeenrannassa. Vanha suola kun kuulemma janottaa.
Olen siis myymässä atomeja ja vetyjä T:mi Sirkka Peitsoman (=mummini R.I.P.) kahvikioskilla ensi lauantaina yhdeltätoista alkaen kojun 50-vuotispäivillä. Siihen muuten kölähtävät pääturnaus, kahden tonnin turbotexas ja lauantaisökö. Mutta ennen mies talonsa myö kuin sanansa syö.
Kiitokseksi tästä kioskia vaimonsa kanssa nykyisin pitävä pikkuveljeni julkaisi tapahtumasta facemainoksen äiskän 70v-päivien jatkoilta otetulla salakuvallani, jossa näytän pönäkältä ja juovuksissa olevalta. Osin tämä johtuu siitä, että olen hyvässä laitamyötäisessä ja plösö. Voin vain visioida virneen, kun tämä on tullut 39-vuotiaan miuta lihavamman kaverin mieleen, joka suoritti LKV-kokeen varmuuden vuoksi neljä kertaa.
Nähtyäni muutaman Timo Jutilan voittohaastattelun olen pyrkinyt väistelemään kännihaastatteluja ja –kuvia. Jos niitä kuitenkin julkaistaan (kännykkäkamerat palakoon helvetin tulessa), teeskentelen, että ei tunnu missään, kuten tälläkin kertaa.
Turnaukseni ovat siis jo pelatut. Pelasin neljällä ja puolella tonnilla kolme turnausta ilman varsinaisia palautuksia. Tiistaina oli uutuustuotteena pottihilo, joka suureksi ilokseni oli otettu ohjelmaan. Onnistuin kyyläämään itseni pikkustäkillä finaalipöytään, mutta en siis rahoille.
Mie taas taivastelen pokeriammattilaisia, jotka kategorisesti kieltäytyvät pelaamasta pottihiloa. Pelin perusteet oppii tyyliin puolessa tunnissa ja valtaosa pottihilofieldistä vetää peliä ystävällisesti sanottuna liberaalisti.
Tämä oli totta tiistain hiloturnauksessakin. Semifinaalissa katselin, kun maksamalla rereissu ja ottamalla floppi laitettiin dominoiva chipleadi riskin alle A457 kädessä, kun vastassa oli vuorenvarma AAxx, joka lähemmässä tarkastelussa osoittautui AA3x:ksi.
Splittiinhän se toki meni, eli kenellekään ei käynyt kuinkaan. Vaikka lavennettaisiin rereissurange A2/AAxx:ään, ei A457 ole koskaan aivan tavoittamattomalla karkumatkalla.
Finaalissa ajattelin olevani kusessa, kun avasin pikkustäkilläni varhaisesta positiosta AT53s:n ja vierestäni keskikokoinen stäkki survoi hivakat sisään. Kävi ilmi, että johdin molempia päitä, kun kollegalta löytyi kädestä A864ss. Mitä hän mietti avausrangestani ja siitä miten hänen kätensä pelaa sitä vastaan, olisi muuten mielenkiintoista tietää. Mutta ei pitkästytetä yleisöä enempää pokeriteorialla. Kerrotaan vain lopputulos, eli jakoon meni tämäkin.
Täytyy sanoa, että oli ilo seurata Jussi Nevanlinnan työskentelyä finaalipöydässä. Muiden finalistien esityksistä en ollut kovin vaikutettu, mutta matemaatikkosuvun musta lammas näytti mistä Kolmogorov kusee. En yhtään ihmettele, miksi Jussille turnausvoittoja jatkuvasti tuntuu tupsahtelevan. Itse Jussi kertoi olleensa hyvin onnekas. Turhaa suomalaista vaatimattomuutta, sanon mie.
Kannustan Casino Helsinkiä olemaan kuuntelematta äänekkäiden lobbareiden vaatimuksia freezeouteista. Ylivoimainen enemmistö pokerinpelaajista ymmärtää re-entryjen ja rebuyden olevan a) vapaaehtoisia b) hyväksi pelille.
