Jyri Merivirta sai Master Classics of Pokerissa Amsterdamissa kahdeksannentoista maapäänahkansa eli oli rahoilla pokeriturnauksessa nousten samalla maailmanlistan 29. sijalle. Suomalaisista hänen edellään ovat vain Jussi Nevanlinna (20 lippua) ja Juha Helppi (21). Ennustan parin vuoden sisään Nevanlinnan siirtyvän suomalaiskärkeen, sillä Helppi lienee pelannut läpi ne maat, joihin uskaltaa matkustaa. Juha tuskin koskaan vetää Marokon lippua Hendon Mobin salkoon eikä muutenkaan pelaa turnauksia läpällä. Jyrikin ohittanee Helpin jossain vaiheessa.
Vähän pitemmällä aikavälillä suomalaiskärjen haastajaksi saattaa nousta myös Aki Pyysing. Miulla on neljätoista merkintää ja lisää lähdin hakemaan viime viikonloppuna Bukarestista.
Kalenteriini ei valitettavasti mahtunut kuin pomppulentokyyti Bukarestiin. Saavuin aikataulun mukaisesti torstaiyönä tai oikeastaan perjantaiaamuna kello kaksi hotelli J.W.Marriot Bucharest Grand Hoteliin. Erinomaisen auttamishaluinen respa kertoi, että varaukseni alkaa perjantaina ja hotelli on loppuunmyyty, mutta hän voi varata huoneen läheisestä hotellista. Suostuin suorilta, koska se näytti parhaalta vaihtoehdolta päästä siedettävästi nukkumaan ennen yhdeltätoista alkavaa turnausta.
Hotellinvaihto meni yllättävän sujuvasti ja olin seuraavana aamuna takaisin Marriotilla jo ennen yhtätoista. Olin hivenen yllättynyt, kun turnaus alkoi melko täsmälleen ajallaan. Yleensä kun lentää etelään päin, alkaa turnausten aloitusajat viivästyä radikaalisti. En toisaalta ole ennen pelannut Unibet Openissa, enkä Romaniassa turnausta, joten saatoin syyllistyä aiheettomaan ennakkoluuloon.
Hetken ihmettelin, että aika nopea turnaus, kun aloitettiin tasolta 50/100 ja laskin minulla olevan 10.000 merkkiä. Vartin myöhemmin huomasin, että edessäni oli myös neljä viiden tonnin merkkiä, eli aloitusnippu olikin 30K.
Pidin lipunsaamismahdollisuuksiani hyvinä, koska pöytäni ei vaikuttanut mitenkään korkeatasoiselta ja turnaus tunnin tasoineen tarjosi paljon pelattavaa. Mitä ilmeisimmin kykyihini nähden liikaakin, koska onnistuin syvillä pelatessa lähinnä valumaan pari positiota minusta vasemmalle olleelle ranskattarelle.
Loppupäivästä (=11 tuntia myöhemmin) aloin työntelemään pikkunippuani keskelle menestyksekkäästi, eli voitin muutamat antet ja pari flippiä ja nousin ensimmäistä kertaa lähelle keskistäkkiä. Rahastusrummut alkoivat ensimmäisen kerran päristä mielessäni, kun avattuani napilta rouvat SB survoi Q8:on ja mie tietenkin otin.
Mutta tämä päättyi splittisuoraan. Hetkeä myöhemmin otin AK:lla kiinni kymppiparin puskun ja menetin kaksi kolmasosaa merkeistäni. Lopulta puskin QJo:n ja sain kaksi maksua, joista toinen ässiltä, jotka löivät floppiin QJT kolmannen kaverin pakkaan. Tilanne näytti lupaavalta, mutta turnin kymppi laittoi Akin lauluun pääturnauksesta.
Seuraavana päivänä oli kuitenkin kahdensadan omaha valitettavasti ilman re-entrymahdollisuutta. Pöydässä kyseltiin aika paljon omahan sääntöjä, eli taso ei ollut omahassakaan ihan päätä huimaava. Luiskahdin semifinaaliin asti melko lähelle keskistäkillä.
Sitten löysin cutoffista AKK8o:n. Päätin harventaa fieldiä tai parhaassa tapauksessa voittaa isohkon potin ilman showdownriskiä. Kippejä alkoi tullakin, kunnes UTG:sta limpannut tuttu ranskalainen ylivoimainen chipleaderi löi lisää, muut kippasivat.
Jos en olisi tuntenut miestä 20 vuoden takaa, olisin voinut maksaa miettimättä. Tarvitsin voitolliseen maksuun 27% ja aika harvoin omahassa mikään käsi antaa vähemmän. Tällä luolamiehellä olisi viisi vuotta sitten ollut tässä tilanteessa aina ässät. Sitten mie rupesin miettimään, että jospa siellä onkin rangessa myös rundowneja, jotka pelaavat hyvin ja kuollut raha huomioon ottaen voitollisesti minun ”ässiäni” vastaan. Lisäksi molemmilla puolellani istui suomalainen peluri, jotka varmasti ihmettelivät, että miksi kalju miettii.
Lipuntavoittelun kannalta varmaan olisi pitänyt kipata, mutta toki pelaan ensisijaisesti turnausvoitosta ja rahoille oli kuitenkin vielä jonkun verran matkaa ja maksoin. Ässäthän siellä olivat ja miulla oli itse asiassa 22 prosenttia satunnaisia ässiä vastaan. Paljon huonommissa on omahassa muuten preflop todella vaikea saada merkkejä sisään.
Kun pelaa omahaa tarpeeksi kauan, voi siinä tulla tosi hyväksi. Miten se tapahtuu, on minulla vielä selvitystyön alla.
Niinpä pääsin keskittymään sunnuntain satasen hyperturboon, jossa oli ilahduttavasti kahden tunnin ajan rajaton re-entry. Päätin lähteä liikenteeseen elämäni ensimmäistä kertaa aggressiivisella re-entrystrategialla. Lippu kotiin vaikka väkisin oli mottoni.
Sain yhden kuvaparin eli ysit ja paukautin neljänsadan reissuun 1.600 lisää ja vihu otti. Jätkäkorkuiseen löin alle, kaveri tuli yli ja mie maksoin. Vastassa oli värinveto yhdellä ylikortilla, eikä se tullut maaliin. Niinpä olin saanut varhaiset tuplat ja oli syytä painaa jarrua, koska texasissa ei tuplia ole mitenkään helppo saada, vaikka painaisi hyvinkin liberaalisti.
Semifinaalivaiheessa kuulin cashkellojen kilinää. Löysin nimittäin pienestä blindista naulat, kun alle oli jo yksi kaveri työntänyt merkkinsä sisään. BB:kin ysiparillaan otti, puskijalla oli QJo. Hetken luulin olevani hyvissä, kun flopin ensimmäinen kortti oli ässä, mutta kaksi muuta olivat kalle ja kymppi ja olinkin vedossa, joka ei tullut. Ysiparin ja pienen sivupotin kuitenkin voitin.
Työntelin keräilyeriäni keskelle menestyksekkäästi (sain antet tai tuplat) aivan bubbleen asti. Yhden kerran pääsin jo vetämään lipusta, kun pienin stäkki oli sisässä, mutta tämän jaon jälkeen mie olinkin se heikoin lenkki. Tyrkkäsin 2,5BB nippuni sisään A6o, KQ(!) puski ison stäkin keskeltä ja mie tipuin.
Hyperissä oli muuten siitä hauska livefieldi, että pelurit sekä puskivat että ottivat liikaa. Yleensä jengi näissä tuppaa kippailemaan enemmän kuin matematiikka suosittelee. Tämä teki toki pelaamisen helpoksi, ei kun työntelee merkkejä oikeissa spoteissa keskelle ja toivoo parasta. Tällä kertaa tosin pokerijumalat eivät suhtautuneet toiveisiini niinkään suopeasti.
Lopputilanteessani olisin kippaamalla kaiken kuivumiseen asti melko suurella todennäköisyydellä saanut lipun. Reilun kahdensadan euron bubble ei tuntunut ahdistavan pöydässä juuri ketään ja mukana oli kaksi nippua, joilla oli vain vähän enemmän kuin miulla. Mutta olen ihan tyytyväinen, että en antanut lipunmetsästysharrastukseni vaikuttaa liikaa päätöksiini.
Ensimmäiset kokemukseni Unibet Openista olivat positiivisia. Turnaukset olivat hyvin järjestettyjä, pokeriruokailut hyviä ja tarjolla oli myös 1/2/5 käteisomahaa romanialaisilla ja israelilaisilla varustettuna. Jos ensi vuonna on vastaava turnaus, tulen varmasti uudestaan. Onhan se Romanian lippu edelleen hankkimatta.
