En sitten tosiaan pystynytkään makaamaan sohvalla Livepokerin SM-turnausviikkoa. Sen sijaan pelasin viime viikolla Suomen mestaruudesta joka päivä. Nähdäkseni tämä oli välttämätöntä toipuakseni henkisesti tötöilyistäni. Toivottavasti en tehnyt fyysiselle kuntoutumiselle peruuttamatonta vahinkoa. Henkisesti ei ole syytäkään – eikä mahdollisuutta – kokonaan toipua.
Paikka-arvonnassa onnistuin nappaamaan monta kertaa ysipöydän paikan 8-10. Tämä oli siinä mielessä näppärää, että kyseessä on Fennia-Salongin yläritsan takanurkka. Selkeästi hankalin paikka sekä mennä että lähteä pois. Lisäksi pöytä breikataan viimeistään alakertabubblessa, eli kun on viisi – kuusi pöytää jäljellä. Kuusi, jos telkkaripöydässäkin pelataan, muuten viisi. Jos siis sinnittelee mukana vähänkään pidempään, joutuu väkisin siirtymään.
Ahtaissa paikoissa kävelykeppien kanssa meno – samalla muita väistelemään pyydellen – on perin vaivalloista. Lisäksi päädyin laittamaan painoa murtuneelle pohjeluulle enemmän kuin lääkäri tarkkaan ottaen suositteli.
Hyvällä onnella en pelaa eläissäni enää yhtään pokeriturnausta liikuntarajoitteisena. Tämä toki edellyttää loukkaantumisten välttelyn lisäksi saappaat jalassa kuolemista. Koska jos joudun joskus työntelemään rollaattoria, luultavasti työntelen sitä myös pokeriturnauksiin.
Joten en toivottavasti tarvitse mitään erityiskohtelua vammaisuuteni takia missään kekkereissä. Enkä olisi sellaista SM-viikolla ansainnutkaan. Mutta toisaalta on olemassa myös ilman omaa syytään liikuntarajoitteisia. Heille olisi nähdäkseni kohtuullista järjestää fyysiset olosuhteet siedettäviksi sekä olemisen että pelaamisen kannalta. Ellei nyt satu olemaan markoerolana sitä mieltä, että vapaaehtoisesti pelaamaan tulivat.
Tämä tapahtuisi fiksuimmin siten, että kaikille keppeilijöille ja rullailijoille arvottaisiin ensin mahdollisimman esteettömät paikat eri pöydistä. Sen jälkeen muut ottavat satunnaiset liput. Jatkossakaan ei huonosti liikkuvia juuri siirreltäisi kuin järkevien yhteyksien päässä olevasta pöydästä toiseen.
Miulle tätä ei olisi voinut mitenkään tehdä, koska tulin vastoin tapojani kaikkiin turnauksiin enemmän tai vähemmän myöhässä. Tämä siksi, että suhtauduin aiheellisen epäluuloisesti pelistaminaani. Tämä ei ollut mikään turha huoli, sillä esimerkiksi Sevenin SM- turnauksen semifinaalivaiheessa pelasin pyöreästi kolme huonointa seventurnausjakoani koskaan.
Vammaisten kokoontumisajoon haluavien täytyisi siis nähdäkseni tulla paikalle hyvissä ajoin ennen turnauksen alkua.
Itse asiassa rullatuoliryhmän sijoittelua inhimillisiin olosuhteisiin on Casino Helsingissä jossain määrin tehtykin, mutta toiminta on ollut käsittääkseni enemmän tilannereagoimista kuin säänneltyä. Useimmissa turnauksissa sitä paitsi kaikki pystyvät kävelemään ilman apuvälineitä, joten mitään säädettävää ei ole edes ollut.
Vammaisten kannattaa pyytää apua
Olen tarkkaillut kanssaihmisten suhtautumista keppeilijään tavallista suuremmalla mielenkiinnolla. Kaikki tuttavat olivat hyvin avuliaita. Esimerkiksi pöytiintarjoilu järjestyi kantabaareissa itsestään, vaikkei sitä kädet vapaana heiluville asiakkaille tavallisesti olekaan. Muut pokerinpelaajat siirsivät ihan tyytyväisinä kasinolla mukejani sekä oma-aloitteisesti että viimeistään pyydettäessä. Pokerihenkilökunta taas siirteli chippejäni yhtään nurisematta pöydästä toiseen. Seppo Parkkinenkin nouti pöytääni monta Jaffa Lightia, ja olisi tuonut enemmänkin, ellen olisi useimmiten ruokataukoon asti sinniteltyäni siirtynyt varovaiselle viinilinjalle.
Sen sijaan tuntemattomat eivät tarjoutuneet avaamaan yhtään ovea. Siinä vaiheessa toipumista, kun kävin vielä kusellakin yhdellä jalalla seisten, ovien avaaminen oli varsin haastavaa hommaa. Kostoksi mie en sitten pyytänytkään apua kuin tutuilta.
Miulla on teoria, että suomalaiset olisivat liikuntarajoitteisille hyvinkin avuliaita, jos jengi vain ilkeäisi tai huomaisi toimia. Aika harva oikeasti nyrpistellee nenäänsä, jos sitä pyytää vähän ovea auki pitämään. Ja jos nyrpistelee, sitä voi aina huitaista kyynärsauvalla takaraivoon.
Mutta suomalainen ei tykkää, jos sen reviirille tungetaan – eikä vastaavasti vahingossa halua tunkea toisten reviirille. Kansainvälisillä cocktail-kutsuillakin kaikki ugrit Jorma Vuoksenmaata lukuun ottamatta päätyvät olemaan takaraivo seinässä, kun sosiaalisemmat etniset ryhmät tunkevat metsäläisten mielestä liian lähelle.
Uskoisin onnellisuuden Suomessa lisääntyvän merkittävästi, jos apua tarvitsevat opettelisivat sitä kerran kerrasta reippaasti pyytämään.
Eli älkää tehkö niin kuin mie tein, vaan niin kuin mie kirjoitin.
P.S. Ajelin Uberilla Casinolle ja tavallisella takaisin sohvalle. Uber maksoi viiden euron haminoissa ja puolet kuskeista avasi keppeilijälle oven myös poistuessa. Kartellitaksit ovat nostaneet minimihintansa kymppiin, joten sen maksoin kilometrin kotimatkasta. Yksikään ei taksista poistuessa – lyhyeen matkaan pettyneenä (?) – turhaan vaivautunut ovea avaamaan. Suunnittelin jättäväni takaoven näiltä auki kostoksi ikuisesti liikuntarajoitteisten puolesta, mutta unohdin suorittaa.
Jatkossa tilaillen kasinolta taksia tarvitessa Uberin Mikonkadun päähän. Kyse ei ole säästöbudjetista, vaan periaatteellisesta kartellivastaisuudesta.
