Vietin viisi päivää Tallinnassa pokeriturnauksessa. Ylitin tavoitteeni selvästi, koska kävin punttisalilla kahdesti. Olin pitänyt yhtäkin kertaa enemmän toiveajatteluna kuin oikeana tavoitteena.
Kahdessa pelaamassani turnauksessa löysin baaritiskille helpommin kuin voitolliseen showdowniin, eli ei tullut turhia rahastuksia. Tämä tuntui kovasti ilahduttavan joitain pelureita, joilla on viimeaikaisempia rahasijoituksia kuin minulla. Elämän pienet ilot piristävät niin pari- kuin pokerisuhteitakin.
Kings of Tallinnin yläkerran turnaussalista pakenin loppuviikoksi alakerran käteishelvettiin. Iltaisin siellä oli tunnelma kuin SaiPan playoffeissa eli tupa täynnä ja iso osa yleisöstä juovuksissa. Kaikki seitsemän käteispöytää olivat loppuunmyytyjä ja niihin pitkät jonot. Lähes yhtä pitkät jonot kuin kaljatiskille SaiPan playoff-pelien erätauoilla.
Olin vähän suunnitellut pelaavani enemmänkin turnauksia kuin kaksi. Toisaalta käteispelit olivat Tallinnaksikin poikkeuksellisen vauhdikkaat. Halvan alkoholin maan antimista nauttineiden suomalaisten lisäksi väriä toivat kasinohotelliin majoittuneet Espanjan ilmavoimat. Suomi nopeasti Natoon, nämä pojat saisivat käydä myös Helsingissä pelaamassa. Niinpä hylkäsin turhan turnauspelaamisen tiputtuani purppuran omahaturnauksesta torstaina ja keskityin käteiseen.
Tallinnassa pelataan tarvittaessa vaikka intiaanipokeria. Tämän turnausviikon suosituin erikoispokeri oli kuuden kortin omaha kolmella boardilla. Toinen kierros pöydässä pelattiin tavallista viiden kortin omahaa. Peliä pelattiin 5/10 blindeilla ja 500 euron minimiostoilla.
Kuuden kortin omaha osoittautui kovaksi actionpeliksi. Olin muutaman jaon kiskaissut peliä aiemminkin, mutta silloin se oli ollut vain yksi peli Super DC:ssä. Tässä pelimuodossa pelataan mitä tahansa peliä, jonka säännöt pelin valitsija pystyy selittämään jakajalle ja muille pelaajille.
Lopetan yleensä keskustelun osallistumisen, kun kuulen kommentteja tyyliin ”viiden kortin omaha on arvontaa” tai ”antepokeri ei ole pokeria”. Olen pelannut molempia, ja niissä on hyviä mahdollisuuksia pelata juurikin pokeria. Hyvät lähtökädet eivät toki ole ihan yhtä paljon suosikkeja kuin texasissa.
Jos pokerin määritelmä on, että pelissä pitää voittaa mahdollisimman helposti ja mielellään joka sessiossa aloittelijoilta, sitten voidaan hyväksyä, että kuuden kortin omaha ei ole pokeria. Minun määritelmäni pokerille on kuitenkin, että se on peli, jossa paras pokerikäsi tai viimeinen betsaaja voittaa ja jossa ainakin yksi oma kortti on vastustajilta piilossa showdowniin asti.
Mainittakoon, että kiinanpokeri ei ole pokeria. Minä en pelaa sitä, koska pelkkä päässälaskujen laskeminen tai todennäköisyyksien ulkoa opettelu ei kiinnosta. Pelissä olisi varmasti voitettavissa paljon rahaa, koska osalla pelureista on selvästi vaikeuksia hahmottaa, että vaikka peli ei ole pokeria, ei se ole tuuripelikään. Parempi peluri voittaa riittävän pitkään juoksuun varmuudella.
Hupaisa havainto on, että viiden ja enemmän kortin omahoiden vastustajien keskuudessa on hyvin suosittua viihdettä pelata avokinkkiä itseään selkeästi paremmassa seurassa. Mutta yksi tykkää TPS:stä ja toinen SaiPasta.
Kuuden kortin omahaa kolmella boardilla pelataan siten, että koko potin voittaa se, joka voittaa eniten boardeja. Tavallisesti tämä on siis kaksi. Useamman hengen poteissa puolitoistakin riittää joskus. Potti voi mennä jakoon, jos kaksi tai useampi pelaaja voittaa täsmälleen saman määrän boardeja.
Kortit riittävät (nippa nappa) kuudelle pelaajalle. Pöytä oli seitsemänkätinen, joten UTG:lle eli blindeista seuraavalle ei kuuden kortin omahassa jaettu. Betsaaminen tapahtuu normaalisti, eli korotellaan ennen floppia, flopista, turnista ja riveristä. Riverille ei kovin usein ainakaan alkuillasta jää mitään lyötävää. Loppuillasta pöydästä löytyy jo kymppitonnin nippuja.
Tallinnassa kortit jaetaan, olit sitten pöydässä, tai et. Samaten blindit otetaan taukoilijoiltakin. Tupakointi vie terveytesi lisäksi myös rahasi, mutta ei maksa blindeina Tallinnassa niin paljon kuin syömässä käyminen. Tosin pöytäänkin voi tilata ruokaa, toisin kuin Helsingissä.
Hahmottelin mielessäni pelin strategialtaan melko yksinkertaiseksi. Pitää pelata isoja lähekkäisiä kortteja ja osua niillä sitten ainakin kahteen boardiin, mielellään tietysti kolmeen. Jos tulee osuma, lyödään omalla vuorolla täysi potti. Yleensä yksi tai kaksi kuitenkin maksaa.
Elävät ässävärin vedot ovat kivoja lisiä käteen. Elävällä tarkoitan, että kädessä on ässä ja vain yksi toinen samaa maata. Luulisi floppiin sitten riittävän vielä jotain värikortteja.
On pienikorttisten propagandaa, että koolla ei ole väliä. Pienet rundownit (=peräkkäiset kortit) ovat selkeästi huonompia kuin yhden boardin omahassa, koska on vaikeaa osua moneen floppiin pitävästi.
Peli on oikeasti viihdyttävä, jos ei osu samaan pöytään Rodinin Le Penseurin kanssa. Olen pari kertaa käynyt sitä katsomassa, eikä päätöstä ole vieläkään tullut. Mikään pokeripeli ei ole kovin hilpeää, jos jokaista päätöstä mietitään vähintään minuutti pari.
Ymmärrän, jos pelaa peliä ensimmäistä kertaa, että kolmen flopin ja oman kuuden kortin yhdistelmän hahmottamisessa on oma hommansa. Minultakin jäi yksi riverbetsi lyömättä, kun en tajunnut, että kädessäni oli salettiväri kahteen boardiin, joista toinen tosin oli pariutunut.
Minulla oli rouvakorkea hertanveto kädessä ja toisessa kolmen hertan käsistä oli herttaässä. Mutta kolmannessa ei-väriboardissa oli siihen merkityksetön herttakurko. Tämän olisin pidemmällä tarkkailulla huomannut ja varmasti lyönyt. Luulin siis mahdollisesti ottavani pataan kurkoväriltä, jota kellään ei voinut olla. Olisinko saanut maksuja, en tiedä. Showdownin voitin joka tapauksessa.
Pitkällä miettimisellä voi yrittää maksimoida oman päätöksensä laatua. Tosin valitettavasti usein pohdinta on pelkää kolikonheittoa mielessä. Mietitään onko siellä vaiko eikö ole. Minulta voi sitten muuten aina lainata kolikkoa.
Kun yksi miettii, viisi odottaa. Minä selittämässäni jaossa olin mielestäni arponut päätöstäni ammattilaiseksi jo vähän liiankin kauan. En harmittele sitä, että en miettinyt pitempään, vaan sitä, että en hahmottanut nopeammin.
Jos jokainen miettii maksimiajan, peli kuolee. Pokeriammattilaisten ainakin pitäisi ymmärtää, että he miettivät muiden ajalla. Me olemme viihdytysbisneksessä, ja meidän miettimisemme ei ole kenellekään kovin viihdyttävää. Tosin jos tarkoituksena on saada muut lämpenemään, tämä kyllä onnistuu vetämällä mietintämyssy päähän jokaisesta pienestäkin päätöksestä.
Minulla on pokerin ulkopuolisiakin kavereita, jotka ovat täysin välinpitämättömiä muiden ajalla olemiselle. En sovi heidän kanssaan tapaamisia kuin paikkoihin, joissa on lämmintä ja alkoholitarjoilua.
Länkyttämisen aiheesta lopetin joskus 1990-luvulla. Keski-ikäiset äijät ovat jo pääosin menetettyjä tapauksia, turha niitä on yrittää kovasti muuttaa. Tätä tosin vaimonsa yrittävät edelleen sisukkaasti.
Pokeriammattilaisille länkyttämistä hitaasta pelaamisesta en lopeta ikinä.
En missään tapauksessa suosittele kuuden kortin omahaa Casino Helsinkiin. Siellä on vakioringissä niin monta patologista miettijää, että peli olisi toivottoman hidasta. Osa heistä oli muuten seurannut perässä Tallinnaan ja jopa kuuden kortin omahaan asti.
Jos he ovatkin mahdollisesti jääneet jonon hännille miettimisnopeuden jakotilaisuudessa, olivat he kuitenkin kärkipäässä, kun länkytyksenkestokiintiöitä jaettiin. Sen verran hyvin he ovat minun kitinääni aiheesta sietäneet jo pitkään.
Pokeriammattilaiset ovat tavallista nopeammin oppivaa sorttia. Heidän on pakko ollakin, tai ammatinvaihto kutsuu. Nopea päätöksenteko on opittavissa, ja ilahduksekseni olen ollut havaitsevinani positiivista kehitystä jopa Mikonkadulla.
Tallinnaan palaan varmasti takaisin, ja toivottavasti kuuden kortin omaha siellä vielä pyörii.
