Otto Aleksanteri Pönniö syntyi kahdeksantoista vuotta sitten juhannuksen alla pelikortit käsissään. Sekä isänsä Rike että äitinsä Johanna olivat pelanneet kaikenlaisia korttipelejä itsekin jo pienestä pitäen. Vanhempien työ ja harrastukset olivat hyvin pokeripitoisia. Otto oppikin pelaamaan pokeria luultavasti ennen kuin oppi lukemaan. Jouluaatonaattona 2016 Otto menehtyi Meilahden sairaalan teho-osastolla oltuaan siellä hoidettavana heinäkuusta alkaen. Hänen ensimmäinen liveturnauksensa jäi pelaamatta.
Otto sairastui lääkkeille reagoimattomaan epileptiseen kohtaukseen. Syytä eivät Suomen huippulääkärit ulkomaalaisella konsultaatiollakaan saaneet selville. Hän oli yli viisi pitkää sysimustaa kuukautta nukutuksessa parhaassa mahdollisessa hoidossa. Lukuisista ja ison ihmismäärän vahvasti tukemista yrityksistä huolimatta lääkärit eivät saaneet Oton nukutusta menestyksekkäästi purettua. Lääkäreiden mukaan samanlaisia sairastapauksia ei tule Suomessa vastaan välttämättä edes vuosittain.
Olimme heinäkuussa menossa Oton kanssa katsomaan viinalla, huumeilla ja lääkkeillä itsensä kyllästänyttä 67-vuotiasta Ozzy Osbournea Black Sabbathin laulajana. Kun Otto ilmoitti, että ei pysty tulemaan koska on kovassa kuumeessa, tiesin nuoren miehen olevan todellakin sairaana eikä missään miesflunssassa. Otto nimittäin rakasti musiikkiaan todella kovasti. Hänellä olikin nuoreksi mieheksi erinomainen musiikkimaku linjalla Nightwish, AC/DC ja Hanoi Rocks. Hän opetteli itsekseen soittamaan pianoa ja huuliharppua. Ozzy laulaa edelleen, mutta perusterve ja raitis 18-vuotias Otto on soittonsa soittanut ja musiikkinsa kuunnellut.
Muusikon urastakin Otto varmaan salaa haaveili, mutta hän kertoi minulle unelma-ammatikseen pokeriammattilaisuuden. Musiikin lisäksi Otto nimittäin rakasti pokeria. Tämä tiedoksi niille, jotka kroonisesti kitisevät huonoista peleistä ja korteista: Maailmassa on ihmisiä, jotka oikeasti rakastavat peliä. Otto ei varsinaisesti lukemista rakastanut, mutta lainaamani pokerikirjat hän luki kaikki huolella ja pyysi niitä aina vain lisää.
Emme saa koskaan tietää, minkälainen peluri Otosta olisi kehkeytynyt. Shakkia en viitsinyt kanssaan viimeiseen pariin vuoteen pelata, koska vihaan häviämistä. Kahdeksanvuotiaalle Otolle vielä useimmiten pärjäsin.
Näitä kahta suurta rakkauttaan vielä enemmän Otto rakasti tyttöystäväänsä Sannia. Sen onnellisempaa kaksikkoa en ole nähnyt kuin nämä kaksi Provinssirockin eturivissä Nightwishille hurraamassa. Sannin tuskaa emme voi edes kuvitella enkä todellakaan osaa kirjoittaa mitään lohdutuksen sanoja.
Sukulaistensakin keskuudessa Otto oli erittäin pidetty. Harvat teinit käyttäytyvät äitiään ja pikkuveljeään kohtaan niin huomaavaisesti kuin Otto teki. Jos kuka tahansa yritti kiukutella Otolle, hän tavallisesti väläytti leveän hymynsä ja kireät tilanteet olivat ohi hetkessä.
Kun joku kiskaisee vähistä outeista ohi isossa potissa, kannattaa pitää mielessä, miten varianssi kohteli Ottoa ja läheisiään. Otolla jäi ohivedot liveturnauksissa kokonaan kokematta. Tosin Oton tuntien hän olisi ohivedon tullessa heittänyt ehkä vähän väkinäisen hymyn, kuunnellut yhden biisin Nightwishiä ja sitten taas hymyillyt normaalisti.
On täysin väärin, että kaikenlaiset huijarit ja angle shooterit saavat pelata ja kiukutella vuosikymmenestä toiseen, kun Otolta jäivät tosipelit kokonaan väliin. Finaalipöydästä tiputtanut backdoorväri ei todellakaan ole sitä, kun varianssi oikeasti koittelee.
Otto Pönniö oli positiivisin ihminen, jonka olen koskaan tuntenut.
P.S. Jos haluatte kertoa miten erinomainen uskonto teillä onkaan, oli se sitten kristinusko, islam tai mikä muu tahansa voodoo, selittäkää itsellenne (ei minulle tai muille Oton läheisille), miksi jumalanne antaa tällaistakin tapahtua? Vaikka teidän jumalanne olisi Oikea Kaikkivaltias, se ei olisi minun jumalani, vaikka lupaisi minulle kumartamisesta ikuisen elämän – ja kaupan päälle hoikistumisen.
P.P.S. Olen Oton pikkuveljen isä.
