Kirjoitin aikoinaan Pokerin käsikirjassa kummisedästäni. Hänen veljensä eli isäni ei suhtautunut ammattimaisen pokerinpelaamiseeni aloitellessani mitenkään positiivisesti, koska veljensä oli hävinnyt Patrian takahuoneessa yhden lappeenrantalaisen yksiön sökössä. Ennen kirjan painoon menoa kysyin sedältäni, olivatko asiat menneet niin kuin kirjoitin. ”Niinhän siinä taisi käydä”, oli vastaus.
Yleensä suhtaudun ihmisen puheisiin, kuten Miss Marple, eli joko puhuvat totta tai valehtelevat. Kummisetääni minulla oli tavanomaista paremmat perustelut luottaa. Vuonna 1981 hän tuli jouluaattona vapisevana ja anteeksipyydellen kylään.
Kummipojaltaan eli minulta erityisesti pyyteli anteeksi. Miehestä näki heti, että aamulla on herätty peläten kuolemaa ja myöhemmin päivällä on pelätty, että ei kuollakaan.
Äitini kysyi ”Mistäs asti mukia on kaatunut?”. ”Pikkujouluista” oli vastaus. Kädet tärisivät siihen malliin, että taisivat olla pikkujoulut olleet marraskuun puolella. Sairaanhoitajaksi koulutettu äiskä antoi yhden vodkaryypyn ja yhden rauhoittavan ja sanoi, että ”nyt ei sitten Eska enää enempää”. Setäni piti korkin kiinni loppuelämänsä.
Sama mies ilmoitti polttaneensa viimeisen tupakan, kun joutui tuberkuloositutkimuksiin. Ei polttanut enää koskaan. Alkoi sittemmin pelata raha-automaatteja, mutta totesi kaikkien rahojen menevän Moolokin kitaan. Lopetti automaattien pelaamisen.
Kun Eska sanoi lopettavansa, en uskonut, mutta olin väärässä. Siksi päädyin uskomaan miehen muihinkin sanomisiin.
Minä olen nähnyt ja näen monien ihmisten työntävän kaikki rahansa peliautomaatteihin. Olen tavannut peliongelmaisia enemmän, kuin keskimääräinen A-klinikan virkailija. Lopettaminen näyttää olevan kovin vaikeaa. Sen sijaan tarinoita ”kuumista numeroista” ja ”väsyneistä croupiereista” olen kuullut kuumaan väsymykseen asti.
Minun kummisetäni oli tavallista paremmasta puusta veistetty. Mies lopetti ryyppäämisen, polttamisen ja pelaamisen. Loppujen lopuksi 60-luvun asbestityöt toivat keuhkosyövän. ”Mie en pelkää kuolemaa” oli viimeiset sanat, jotka mieheltä kuulin.
Kummisetäni Esko on esikuvani. Olen pyrkinyt pysymään samalla lailla sanojeni mittaisena miehenä, joskaan en ihan täysin onnistunut. Korkki ei ole mennyt kiinni ja nikotiiniriippuvuutta olen hoitanut nuuskalla. Toisaalta olen korttiurallani onnistunut paremmin pitämään puoleni. Peliongelmaa minulla ei ole koskaan ollut.
Arto Nyberg ihmetteli Pekka Salmelta, miten on mahdollista, että tällä ei ole pelihimoa. Minä taas ihmettelin St. Urho’s Pubissa miten tavallisesti niin erinomainen toimittaja ei tajua, että kasinonpitäjällä ei välttämättä ole peliongelmaa. Osalla asiakkaista varmasti on, mutta hoolerilla voi hyvin olla olematta.
Jos sinulla on peliongelma, on totaalikieltäytyminen ainoa vaihtoehto. Emme koskaan pelanneet jakoakaan sököä kummisetäni kanssa. Kahdeksanvuotiaasta olen pelannut, mutta en koskaan ehdottanut jo ennen kahdeksan täyttämistäni lopettaneelle pelaamisen aloittamista. Myös pelureilla pitäisi olla kunniansa.
