Kauppasota, säätelyn ja verotuksen ulottaminen internet-jätteihin, suhdannenäkymien heikentyminen, keskuspankkien arvopaperiosto-ohjelmien alasajo. Pelko siitä, että viime vuoden talouskasvutrendin pienikin hyytyminen kuluvan vuoden aikana saattaisi kipata korkeavelkaisia yrityksiä ja valtioita vaikeuksiin, joista tulisi nopeasti itseään ruokkivia. Euroalueen uudistamisen vesittyminen ja EU:n ajautuminen syviin kinasteluihin siirtolaiskysymyksen osalta.
Siinä ne huolenaiheet pähkinänkuoressa. Niitä on aika paljon, ja helppoja ratkaisuja ei ole. Kaikki nämä ongelmat ovat tiedossa, ja niiden pahenemista epäillään. Sekä huono tilanne, että pelko pahenemisesta ovat kuitenkin jo osakkeiden hinnoissa. Markkina näyttää nyt heikolta, mutta kuluvan vuoden pohjatasot alkavat lähestyä. Negatiivinen tilanne negatiivisilla odotuksilla on yleensä hyvä hetki olettaa, että riski positiivisista yllätyksistä kasvaa.
Pitäydyn sen takia aiemmin kirjoittamassani ”kesän ja syksyn dipeissä ostopuolella”-ajatuksessa - markkina näyttää heikoimmalta hyvän ostohetken kohdalla, ja se ei ole enää kaukana.
Kreikka jälleen ”pelastettu” päättäjien silmistä ja Italialle varoitusmerkiksi
Isoja asioita taas tapahtuu. Viime viikonloppuna Kreikka sai velkahelpotukset muilta euromailta. Jälleen kerran kyseessä on pikemminkin tölkin potkaiseminen kohti horisonttia kuin ongelman hoitaminen. Pokeri ei riittänyt toteamaan Kreikkaa velkakestämättömäksi ja leikkaamaan sitä merkittävästi. Ei, vaikka isojen maiden vaalit on suoritettu alta pois. Aina on jossain vaalit, ja vaikka ei olisikaan, niin kriisimaita, jotka haluaisivat myös omien velkojensa leikkaamista, löytyy aina.
Kreikkaa kohdellaan huonosti useasta syystä. Ensinnäkin, Kreikan ulkopuolella suuri osa äänestäjistä ihan oikeasti tuntuu uskovan poliitikkojen jokavuotisiin vakuutteluihin, että Kreikassa on kaikki kunnossa, rahaa ei ole lahjoitettu ja tappioita ei ole vielä tullut.
Tietenkin jokainen koulutettu ihminen tietää, että jos muiden maiden yhteistakauksella lainataan miljarditolkulla rahaa, ja sitten niiden lainojen laina-aikaa pidennetään ja myönnetään samalla pitkä korko- ja lyhennysvapaa, niin se on tappiota ja rahoille laskennallinen tappio.
Kreikasta on tehty varoittava esimerkki. Jos joku maa ajautuu huonoon kuntoon, muulta Euroopalta löytyy kovaa rakkautta – ulkomaisten velkojien pelastamista ja kriisimaalle minimitoimeentulon turvaamista – mutta ei mitään uutta alkua. Poikkeuksen muodostavat Italia ja Espanja, jotka ovat liian isoja kaatumaan.
Mikäli Italia päätyisi Kreikan tavoin huonolle tielle, muulla Euroopalla ei olisi varaa pelastaa Italiaa luotottaneita tahoja ja turvata Italian minimitoimeentuloa. Kreikalla on näennäisen vähäpätöinen, mutta merkittävä rooli. Kreikan kurittamista tarvitaan pitämään Italian populistit Euroopan talutushihnassa.
Velkahelpotuksen ehtona on, että Kreikan budjetin vuotuinen ylijäämä ennen lainojen korkomenoja on 3,5 prosenttia bruttokansantuotteesta vuoteen 2022 asti, ja sen jälkeen 2,2 prosenttia aina vuoteen 2060 asti. Tavoite on järjetön. OECD-maista vain Sveitsi, Norja kalliin öljyn aikana ja Suomi Nokia-buumissa ovat yltäneet 3,5 prosentin ylijäämään. 2,2 prosentin ylijäämää ei ole tällä hetkellä kuin yhdellä OECD-maalla Kreikan lisäksi. Kreikan pitäisi siis ilman devalvaatiota, korkealla työttömyydellään vääntää ylijäämäisempää budjettikuria kuin mihin parhaat maat ovat yltäneet hetkellisesti parhaina hetkinään. Ja tehdä sitä yli kolmekymmentä vuotta.
Korkovapaiden takia Kreikka ei ole Euroopan päättäjien ongelma useisiin vuosiin. Ja heti kun Kreikka lipsuu sille asetetusta budjettiylijäämävaatimuksesta, euromaiden neuvottelijat tulevat sanelemaan, mitä pitää tehdä, tai muuten velkaleikkaus perutaan. Jos velkaleikkaus peruttaisiin, Kreikka ajautuisi välittömästi vaikeuksiin.
Kauppasodat
Hieman epäsovinnaiset, mutta yleensä melko oikeassa olevat tahot ovat kommentoineet, että USA:n ajamassa kauppapolitiikassa olisi sittenkin jotain järkeä, mutta hintalappu on yllättävä. Kiina sekä EU ovat molemmat kauhuissaan tariffien eskaloitumisesta, sillä ne ovat ulkomaankaupasta huomattavasti USA:ta riippuvaisempia.
Mikäli USA jatkaa tariffien lisäämistä ja vastaa EU:n ja Kiinan vastatoimiin uusilla tariffeilla tai peräti kategorisilla kielloilla, jossain vaiheessa EU:n ja Kiinan teollisuus hermostuvat ja silloin poliitikot muuttavat äänensävyään sovittelevammaksi.
Siinä vaiheessa on kuitenkin ehtinyt jo syntyä pelko kansainvälisen kaupan logististen ketjujen vaarantumisesta ja yritysten tuloksenteonkyvyn heikkenemisestä, ja se tarkoittaisi matalampia osakekursseja.
Goldman Sachs sanoi kesäkuun alussa, että mikäli Trump aikoo voittaa kauppasodan, osakekurssien täytyy antaa laskea. Trump ei voi vakuuttaa vastapuoliaan tariffien uhasta ilman, että myös sijoitusmarkkinat vakuuttuvat. Tämä luo sijoittajalle tilaisuuden. Trump tarttuu kuitenkin mieluusti hyvään ”diiliin”, kun sellaista jossain vaiheessa tarjotaan – ja markkina rällää.
Viime kädessä kyse on Kiinan ja EU:n sisäisestä tulonjaosta. Jos Kiina pitää maan tuloerot suurina ja rikastuttaa eliittiä köyhän työläisväestönsä avulla, niin se on Kiinalle myös potentiaalinen sisäpoliittinen ongelma. Kiina ei halua, että kansainvälinen keskustelu siirtyisi vapaakaupasta kiinalaisten työläisten asemaan. Ihan kuten Saksa ei halua, että kukaan kiinnittäisi huomiota heidän kauppa- ja vaihtotaseensa valtaviin ylijäämiin, tai siihen, että Euroopan ylijäämämaissa kansalaisten tulot ovat pienempiä kuin mitä ne voisivat olla. Kiinan ja Euroopan järjestelmät ovat myös todennäköisesti haavoittuvaisempia finanssimarkkinoiden tilapäisellekin heikkoudelle.
Siksi oma arvaukseni on, että Kiina ja EU taipuvat USA:n vaatimusten edessä. Kiina ja EU pitävät mahdollisena, että Trump ei bluffaa, ja ne eivät halua katsoa kortteja, kun oma käsi on heikko.
