Irlannin tasavaltalaisarmeija on hankkinut aseita monelta terroristi- ja/tai rikollisorganisaatiolta vuosikymmenten varrella. Kauppaa on hierottu niin ETA:n kuin PLO:nkin kanssa. Muammar Gaddafinkin kanssa tehtiin aikoinaan bisnestä. Myös amerikankorsikalainen asekauppias George de Meo toimitti amerikkalaisia aseita IRA:lle 1960-70–lukujen vaihteessa.
Nämä ovat asioita, jotka irlantilaiset yleensä ja pohjoisirlantilaiset erityisesti tietävät siinä missä suomalaiset Raatteen tien tai Tali- Ihantalan. Kuulin irlantilaisten sotatarinoita ensimmäisen kerran Aviation Club de Francen baaritiskillä ystävältäni Tomilta. Minä puolestani valaisin häntä sodista joissa kuoli pyöreästi miljoona venäläistä ja kymmeniätuhansia suomalaisia.
Aavistuksen huvitti, kun kerran kuulin jonkun britin ihmetelleen miten kukaan uskaltaa mennä Pietariin pelaamaan pokeria, kun kasinot omistaa venäläinen mafia. Ihmettely tapahtui nimittäin Champs-Elysées 104:ssä sijaitsevalla yksityisklubilla, jonka taas omistaa Korsikan mafia.
Jo ennen ensivisiittiäni Aviationille olivat paikan löytäneet ystäväni Tom ja Padraig. Suomessa kuulen usein valitusta Mikonkadun brushien epäoikeudenmukaisista ja ristiriitaisista tuomioista. Mie yleensä ajattelen, että valittaja(t) olisi hyvä lähettää tutustumaan ranskalaiseen sivistykseen.
Tom ja Padraig pelasivat kerran 90-luvulla texasia Pariisissa. Padraig halusi lisää merkkejä, ja pyysi brushia tuomaan niitä. Aviationilla oli pitkään systeemi, jossa rahoja voi pitää kassalla depossa ja sitten huhuilla niitä brushilta lisää pöytään. Peliä ei keskeytetty merkkien odotteluun, mutta ne laskettiin pelaajan stäkkiin mukaan, vaikka ne eivät vielä fyysisesti pöydässä olleetkaan.
Padraigille jaettiin rouvat. Tuon ajan Pariisissa ei ollut mikään ongelma rakennella isoa pottia näillä jo ennen floppia. Flopista meni loput sisään. Padraig herrasmiehenä näytti yliparinsa.
Sitten alkoi normaalin ranskalaistyyliin pienimuotoinen mellakka. Ongelma oli, että pelaavatko Padraigin tilaamat merkit. Irkku sanoi ranskalaiselle vastustajalleen, että tämä saa päättää pelaavatko ne vai eivät. Koska vihu oli flopannut setin, valitsi hän option, että merkit pelaavat.
Kun riveristä tuli rouva, halusi sammakonsyöjä luonnollisesti muuttaa valintaansa. Perunansyöjä oli tässä vaiheessa sitä mieltä, että vastaus oli kyllä lukittu jo flopissa.
Sitten saapui paikalle brush Padraigin merkkien kanssa. En osaa kuvailla kunnolla, miltä kuulostaa, kun seitsemän ranskalaista huutaa toistensa päälle viisi minuuttia ja yksi pieni irlantilainen yrittää huutaa jotain väliin. Pienimuotoisesta mellakasta ei kuitenkaan ollut enää kyse. Suomessa vastaavia tunteita ja reaktioita ei herätä edes jääkiekon olympiafinaali, jossa Suomi mukana.
Lopulta brush teki päätöksen. Oikea päätös olisi livepokeria ymmärtäville helppo, kaikki rahat Padraigille ja allez-y. Ranskalainen sisällissota tuntee kuitenkin vain yhden tuomion, joka on pikainen teloitus kaikille antautuneille. Tätä päätti brush soveltaa tällä kertaa ja tappoi Padraigin käden. Potti kotijoukoille ja Bienvenue en France!
Myös Tom oli seurannut tapahtumia vierestä. Irlantilaiset veret vähän kiehahtivat. Pojat ensin huusivat hetken suoraa huutoa, sitten nostivat kaikki rahansa kassalta, menivät baaritiskille ja tilasivat kuusi gin tonicia ja kuusi Heinekenia mieheen ja jatkoivat ranskalaisen luonteenlaadun analysointia melko isoon ääneen.
Analyysissä käytiin läpi varmasti, kuka oli viimeinen ranskalainen sotapäällikkö, joka voitti merkittävän taistelun ilman amerikkalaisten apua (Napoleon). Muutama muukin ystävällinen sana jaettiin ohikulkijoitten kanssa. Tämä tarkoittaa kaikkia klubin asiakkaita, koska syömään ei voi Aviationilla mennä kulkematta baarin ohi. Illalliselle meno taas sujuu ranskalaisilta suuremmalla varmuudella kuin sodankäynti.
Lopulta paikalle tuli klubin omistaja itse. Jos ranskalaisten syömistä häiritsee, tilataan paikalle niin paljon santarmeja, että häirintä loppuu. Tässä tapauksessa santarmeja ei katsottu tarvittavan, koska saatavilla oli paikan korsikalainen omistaja. Myös Tom ja Padraig tiesivät kenen kanssa nyt keskusteltiin.
Tom katsoi tässä vaiheessa hyväksi laittaa vähän sordiinoa päälle. Padraig taas näki sopivaksi painaa vähän kaasua. Hän haukkui ranskalaiset, klubin, henkilökunnan ja omistajan. Hän luultavasti mainitsi myös, että ranskalaiset eivät välttämättä ole joko varkaita tai huoria, vaan osa on varastelevia huoria.
Minä en usko, että minun pallini riittäisivät mafiapäällikön ojentamiseen missään tai ainakaan tämän omalla klubilla. Tomkaan ei pitänyt tätä enää hyvänä ideana. Hän onnistui muiluttamaan Padraigin klubilta ulos ennen kuin turvahenkilökunta ryhtyi toimenpiteisiin. Toimenpiteet eivät välttämättä olisi johtaneet klubilta poistamiseen.
Tämän jälkeen hän palasi jatkamaan palaveria omistajan kanssa. Hän pyysi kovasti anteeksi ystävänsä käytöstä. Omistaja selitti, että anteeksianto on mahdotonta, häntä oli loukattu asiakkaiden ja henkilökunnan nähden.
Tom päätti koittaa bluffia. Hän kertoi, että Padraig on tuollainen, koska oli Belfastissa IRA:n hommissa joutunut tekemään ja näkemään kaikenlaista. Itse asiassa hän oli Ranskassa brittiviranomaisia karussa. Joten jos vaikka tällä kertaa voisi antaa armon käydä oikeudesta. Omistaja ei luvannut mitään, mutta lupasi harkita asiaa.
Molemmat ovat hengissä edelleen. Padraig on saattanut joskus nähdä televisiossa jonkun IRA:n jäsenen ja siinä lienevät hänen IRA- kokemuksensa. Jos IRA:lla ja Korsikan mafialla olisi ollut jotain kontaktia vielä 1990-luvulla, olisi lopullinen tuomio Padraigin rouvaparista ollut luultavasti verta matolla.
