EKP: ”Tehtävä suoritettu” – eli takaisin satulaan ja sotimaan
Vappupäivänä 2003, Irakin sodan hyökkäysvaiheen jälkeen ja Saddam Husseinin hallinnon kaaduttua, USA:n presidentti George W. Bush piti lentotukialuksella Mission Accomplished-puheen. Tehtävä suoritettu, toden totta. Vaikka Irakin hallinto oli kaadettu, Saddam saataisiin kiinni vasta saman vuoden joulukuussa. Sissisota ja yleinen kansannousu olivat vasta edessä. Irakin sodan ylivoimaisesti suurimmat sotilas- ja siviilitappiot kärsittäisiin puheen jälkeen.
Ensi torstaina pidettävän Euroopan keskuspankin (EKP) kokouksen piti olla tehtävä suoritettu-juhlaa. Inflaationäkymien piristymisen, rahaliiton hajoamispelkojen hälvenemisen, kaikkien jäsenvaltioiden korkotason laskun ja parantuneen suhdanteen myötä EKP:n piti olla valmis lopettamaan arvopaperiostot. Ensimmäinen Mario Draghin pääjohtajuuden aikainen koronnosto oli tarkoitus suorittaa ensi vuoden loppuun mennessä. Se olisi ollut Draghilta kautensa päätös – eksistentiaalisesta eurokriisistä elpymiseen ja takaisin kasvuun, ja vuoronvaihto seuraajalle olisi mennyt kitkattomasti.
Mission accomplished.
Kuten tehtävä suoritettu-tilanteeseen kuuluu, taantuman merkit yllättivät. USA:n keskuspankin ei enää odotetan nostavan korkoja ensi vuonna kuin yhden kerran, jos sitäkään. Markkinahinnoista on laskettavissa, että koronlaskujen todennäköisyys jo ensi vuonna, mutta etenkin vuonna 2020, on kohonnut. Euroopalla on tässä mahdollisesti päälle rymistelevässä taantumassa tasan tarkkaan kolme vaihtoehtoa: 1) Tukipaketeilla tai yhteistakauksilla pitää heikoimpien euromaiden korkotasot maltillisina ja velanottokyky ennallaan, 2) antaa euroalueen hajota tai 3) Euroopan keskuspankki käynnistää arvopaperien ja erityisesti valtionvelkakirjojen tukiohjelman.
On aika helppo arvata, mikä näistä vaihtoehdoista valitaan. Ykkönen on poliittisesti poissuljettu vaihtoehto. Kaikki muistavat, miten riitaisaa ja vaihtoehtopuolueiden kannatusta ruokkivaa se touhu oli. Kakkonen ei käy, koska silloin kaikille edellisen eurokriisikierroksen kokeneille viimeistään paljastuisi, että ”vain takauksia, ei lainaa” oli riski ja että niistä jouduttaisiin maksamaan ja paljon. Taas edessä olisi populimin peikko, ja pidän aika varmana, että jos euron perustaminen ja ylläpito ei ole onnistunut, niin kertaluokkaa vaikeampi temppu, eli purkaminen, ei ainakaan tältä porukalta onnistuisi siististi. Todennäköisesti finanssi- ja reaalitalouden shokki olisi huomattava.
Siksi Draghi joutuu ensi vuonna nousemaan takaisin satulaan. EKP:lla on helppo ja valmis, ja aiemmin testattu ohjelma. Vuonna 2011 EKP aloitti LTRO-ohjelman, missä keskuspankki lainasi pitkäaikaista matalakorkoista rahaa pankeille vakuuksia vastaan.
Ymmärrettiin, että reaalitalous ei nouse pelkästään sillä, että pankit rahoittavat valtiota, joka puolestaan rahoittaa työttömien elinkustannuksia. Tarvittiin luottolaajennusta. Siksi EKP käynnisti TLTRO-ohjelman, jossa pankkien piti lainata EKP:lta saadut lainat lainata eteenpäin reaalitalouteen, yrityksille ja kotitalouksille.
Sekään ei lopulta riittänyt, vaan euroalue alkoi vajota deflaation puolelle. Sen takia EKP käynnisti oman yritysvelkakirjojen ja valtionlainojen osto-ohjelman.
Nyt kun nämä osto-ohjelmat on käytetty loppuun, ja EKP ja euromaiden kansalliset keskuspankit ovat yritysten ja jäsenvaltioiden suuria velkojia, todennäköisesti palataan askel taaksepäin, eli luodaan uusi TLTRO-ohjelma.
Tässä on Danske Bankin analyytikoiden mietteitä TLTRO2:sta ja sen vaikutuksista.
Tässä vielä öljyn hinnan ja kuluttajahintojen vuosimuutokset samassa käppyrässä. Öljyn hinnan lasku kertoo, että inflaatioluvut ropisevat lähikoina reilusti alemmalle tasolle.
Raakaöljyn hintaa ennen romahti kupari
Katsotaanpa vähän käppyrää. Raakaöljyn ja finanssijuttujen välisestä yhteydestä olen kirjoittanut aiemminkin. Kertauksena, öljyala on osa reaalitaloutta, monille maille merkittävä tulonlähde ja erityisesti se on myös luototettu ala. Vaikka halvan öljyn äkkiseltään luulisi olevan hyvä juttu taloudelle, kun kulut pienenevät ja kuluttajilla on varaa muuhukin kuin bensalaskuun, niin silloin öljyntuottajamaille ei kerry säästöjä, joilla ostaa muiden maiden osakkeita ja velkakirjoja, ja öljyalaa luotottaneet tahot tuntevat olonsa epämukavaksi.
Euroalueen osakkeet eivät koskaan oikein toipuneet 2018 tammikuun ”flash”-romahduksesta. Vaikka USA:ssa päästiin kevään aikana nousun kiinni, ja tehtiin uudet huiput kesän loppuun mennessä (mähän lupasin teille, muistatteko), Euroopassa meno oli synkempää.
Varsinainen isompi rojahdus käynnistyi kuitenkin heti lokakuun alussa. Samanaikaisesti öljyn ja osakkeiden hinnat kääntyivät voimakkaaseen laskuun, ja sillä tiellä ollaan vielä.
Kuparin on laajan teollisen käytön ja varastoitavuuden ansiosta usein hyvä markkinakuumemittari. Se on useissa maissa eräänlainen reservimetalli, jonka panttaamalla yritykset voivat hakea luottoa, ja sen hinnankehitys seuraa yleisesti sekä osake- että reaalitalouden tunnelmia. Kuparin hinta kääntyi laskuun jo kesäkuussa, useita kuukausia ennen öljyä.
Yrityskauppabuumi kertoo suhdannehuipusta
Silmiini sattui Ylen artikkeli yrityskaupoista. Ulkomaalaiset sijoittajat ja yritykset ovat viime aikoina ostaneet suomalaisia yrityksiä. Kotipizzasta Pöyryyn kaikki tuntuu menevän kaupaksi. Suomi on siinä mielessä fiksusti kansainvälistynyt, että talouselämä ei enää ole junttia. Aiemmin Suomesta ostettiin firmoja pohjahintoihin ja suomalaisille myytiin nousukausien huipuilla kaikkea roskaa. Nykyään Suomesta ostetaan firmoja nousukausien huipuissa. Euroopassa junteimmat instituutiosijoittajat taitavat löytyä Saksasta ja Ranskasta – niille kelpasi ennen finanssikriisiä amerikkalaiset kiinteistöjohdannaispaketit ja vähän ennen eurokriisiä tulevien kriisimaiden pankkien ja valtioiden velkakirjat.
Kirjoitin joskus 2006 kolumnin, missä ulkomaalaisille sijoittajille liiketiloja ja muuta sälää myyviä tahoja moitittiin kansallisomaisuuden ja elinkeinoelämän myynnistä. Vedin jo silloin populistina vastapalloon, ja sanoin, että hyvällä hinnalla kannattaa aina myydä, kun kohta on huonot ajat kuitenkin edessä.
Conventum-pankkiiriliike myytiin juuri ennen teknokuplan puhkeamista, ja teknoihin erikoistuneena talona alaskirjaus oli rumaa. FIM-pankkiiriliike myytiin puolestaan juuri ennen finanssikriisiä islantilaisille. Pari vuotta myöhemmin yrityksen johto osti firman takaisin alehintaan, vaihtoi nimen takaisin FIM:ksi ja laittoi lehteen mainoksen: ”Kokemusta rikkaampi”.
Yrityskauppojen runsas määrä ja niiden arvojen summa tuovat nuoruuden mieleen. Katsoin samoja lukuja vuonna 1999 ja 2006 ja ajattelin, että kohta menee huonosti. Niin minä ajattelen nytkin.
Yrityskauppabuumista hiljattain kirjoittivat Reuters ja FT.
Markkinanäkemys ja sijoitussuositukset
Näkemys ei ole kahden viikon takaisesta muuttunut ollenkaan. Arvelin tuolloin, että jonkinlaista minirallia voidaan nähdä ennen keskuspankkien kokouksia, mutta vaikka EKP:n ja Fedin odotetaan ryhtyvän löysäilemään, markkina ei piristynyt ollenkaan. Kolmen päivän laiska ralli vain. Se on helvetin huono merkki. Mörkötunnelmien takia sanoin kaksi viikkoa sitten, että edelleen USA:n kymmenvuotiset velkakirjat salkussa, osakeriskiä tasapainottamassa. Se on toiminut aika hyvin. Helsingin pörssi on valunut 14,5 prosenttia ekasta vinkkauksestani, mutta USA:n velkakirjat ovat vajaan prosentin plussalla. Siihen kun ynnää vajaan prosentin kertyneen korkotuoton ja dollarin vahvistumisesta vielä yhden prosentin päälle, niin on se paremmin tuottanut kuin osakkeet.
Entä tästä eteenpäin?
Paljon riippuu siitä, kuinka pahaksi taloustilanne ja sen mukana osakemarkkinat menevät. Mikäli menee huonoksi, osakkeiden arvonlasku jatkuu, mutta korkotaso USA:ssa laskee. Se tarkoittaisi hyvää velkakirjoille.
Tämä voi olla samanlainen ryminä kuin mitä nähtiin 2015 – eli ehkä vielä 10 prosenttia pois, ehkä ei laskua enää ollenkaan, ja seuraavaksi ylös. Mutta miksi ihmeessä markkina rälläisi 2019, kun kerran useimmat markkinaosapuolet pitävät taantumaa 2020 todennäköisenä?
Tämä voi myös olla karhumarkkinan alku. Siis sellainen, joita nähdään kerran kymmenessä vuodessa. Kymppivuotisen korko laskisi nykyiseltä 2,85 prosentin tasolta todennäköisesti 2,2-2,1 prosentin tuntumaan, jolloin velkakirjan arvo nousisi lähes viisi prosenttia. Se tarkoittaisi vuoden päästä siis korkotuoton ja arvonnousun yhdistelmänä 7,5 prosentin tuottoa. Se puskuroisi jo ihan kivasti osakepuolen tappioita. Ja mikä tärkeintä, se jättäisi varat tallelle osakkeiden reilumman alennusmyynnin varalta.
En lähtisi sekoilemaan eurooppalaisten valtioiden lainojen kanssa, enkä myöskään suosittele yrityslainoja. Riskipreemiot ovat nousussa, ja todennäköisesti yrityslainojen hinnat kulkevat osakkeiden mukana. Liian iso riski, että joku hieno yritys kertoo huonon suhdanteen, korkotason nousun ja yllättävän yksittäistapausyllätyksen aiheuttamista tappioista. Kaikki hienot yritykset eivät nimittäin tule olemaan hienoja loputtomiin.
