Tuloista ja työnteosta puhuttaessa, usein kuulee, ettei työn teolla rikastu. Nyt niitä palkan korotuksia kehiin.
On totta, että työnteolla ei lähtökohtaisesti rikastu eikä pidäkään rikastua.Palkkasuhteesta saatavan palkan tarkoitus on turvata perus elintaso eli ruokaa pöytään, katto pään päälle ja vaatteita niskaan. Vain aniharva rikastuu työn teolla. Siihen tarvitaan yleensä hyvää tuuria, poikkeuksellista talenttia, suurta vastuunkatoa tai näitä kaikkia kolmea sopivassa suhteessa. Lähtökohta kuitenkin on, että työ tuo tuloa, jolla pysyy elossa. Varallisuustason loikkaan tarvitaan riskipetsejä, jotka voivat yli ajan muuttaa taloudellista tilannetta merkittävällä tavalla.
Parin sadan euron kuukausisijoituksella hyvin harvoin saa aikaiseksi mitään satumaista loikkaa. Panosten tulee olla sillä tavalla merkittäviä, että onnistuessaan ne kantavat satoa, joka ruokkii pitkään. Rahaa voidaan ajatella hieman kuten aikanaan perunanviljelyä, jossa osa sadosta syödään vuoden mittaan, mutta siemenperunat jätetään seuraavan vuoden kylvöä varten, jotta tulevinakin vuosina olisi perunaa. Oikein hyvän sadon seurauksena saattaa olla, että pottuja riittää vielä kavereillekin lainattaviksi.
Pankista saatava lainaraha on kuin lainaisi siemenperunaa kaverilta ja aloittaisi perunanviljelyn. Tulevasta sadosta palautetaan kaverille perunat korkoineen, mutta lopun sadon saa mutustella itse ja kylvää kasvamaan tulevana vuonna. Logiikka perustuu siihen, että kulutetaan vähemmän perunoita kuin mitä niitä on. Sama juttu toimii muuten rahan kanssa. Kulutetaan sitä vähemmän kuin mitä sitä ansaitaan ja sijoitetaan erotus korkoa korolle periaatteella.
Palataanpa palkkaan. Miksi yrittäjä voi rikastua vaikka samassa yrityksessä työskentelevä työntekijä ei samalla rikastuisi? Logiikka on yksinkertainen. Ennen kuin firmaa on ollut olemassa, on jonkun pitänyt se suunnitella, rahoittaa ja palkata työntekijät. Kouluttaa työntekijät tekemään työtä firmassa ja yhdessä. Rahasta, joka firmaan tulee, maksetaan ensin kaikki toiminnan välittömät kulut ja sitten palkat sekä palkkojen sivukulut sekä muut yritystoiminnan kulut sekä tuotekehitys. Mikäli jotain jää jäljelle, siitä maksetaan verot ja lopuilla yhtiö voi maksaa vieraan pääoman eriä takaisin, investoida, sijoittaa tai jakaa omistajilleen.
Yrittäjä kantaa riskin ja saa rahansa viimeisenä. Palkansaaja ei kanna suoraa taloudellista riskiä ja saa palkan kuukausittain riippumatta siitä miten firmalla menee, siihen asti kun firman kassassa vielä on rahaa ja mikäli työttömyys iskee, rahaa saa yhteiskunnan muista eri hanoista. Firman mennessä nurin, tapahtuu lopullinen omaisuuden uusjako riskinkantajilta muille yhteiskunnan osa-alueille. Onnistuessaan firman rahavirroista tislautuu varallisuutta riskinkantajille.
Sijoittaessa sijoittaja kantaa taloudellista riskiä ja hyötyy sijoituksen menestyksestä ja kärsii sijoituksen epäsuotuisasta kehityksestä. Sijoittaminen on aina jonkin sortin spekulointia ja peliä vaikka sitä katsoisi miltä kulmalta tahansa. Pelillä en nyt tarkoita mitään negatiivista vaan sitä, että jokaisessa on pelissä on säännöt ja pärjääminen vaatii sitä, että tuntee pelin säännöt ja loppu on kiinni siitä kuinka hyvin tuuri potkii ja miten hyvin peliä osaa pelata.
Todennäköistä on, että jos viiteenkymmeneen ikävuoteen mennessä ei ole koskaan rahaa tai varallisuutta kertynyt edes hetkellisesti useamman vuoden bruttonasioiden määrän vertaa, ei rahasta ja sen kerryttämisestä kovin paljoa ymmärrä tai on ollut tuurijakauman aivan vasemman hännän vietävänä. En sano tätä ilkeyttäni. Raha tottelee samanlaisia sääntöjä kuin muutkin pelit. Sääntöjä ei opi, ellei opettele ja jos ei ole opetellut, eikä siksi pelissä pärjää, on turha kiukutella. Kaikki eteneminen alkaa tosiasioiden tunnustamisesta ja tietoisesta pyrkimyksestä eteenpäin.
Aurkinkoa päivään!
Matias
Teksti on julkaistu myös osoitteessa: www.matiassavolainen.com
