Juristit ovat usein kehnoja sijoittajia. Toki oikeustieteellinen koulutus ei ole varsinainen este järkevälle sijoitusuralle, siitä ei vain ole kovin paljon hyötyä sijoituspäätöksiä tehtäessä. Tiedän kyllä muutaman varsin näppärän ja menestyneenkin juristisijoittajan. Sauli Niinistö ei ole sellainen.
Sain aika pahan paniikkihäiriökohtauksen, kun vuonna 1999 luin Kauppalehdestä, että vaalien äänikuningas, kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministerinä jatkava Sauli Niinistö esitti avoir fiscalista luopumista. Meillä oli suomalaisiin normaalisti sijoittajavihamielisiin olosuhteisiin nähden käsittämättömän hyvin toimiva yhdenkertaiseen verotukseen perustuva verojärjestelmä. Oikeistolaisimman puolueemme puheenjohtaja siis oli viemässä meitä kahdenkertaisen yhtiöverotuksen jännittävän monimutkaiseen maailmaan.
En ymmärtänyt mistä oli kysymys. Jos minkä tahansa vasemmistopuolueen edustaja olisi ollut kyseessä, en olisi ihmetellyt mitään. Soitin parhaalle kokoomuskontaktilleni ja luonnollisesti huusin pää punaisena. Kun jouduin hetken vetämään henkeä, kaverini huomautti olevansa yhtä kauhuissaan. Hän kehotti minua ja liikekumppaneitani painostamaan suoraan Niinistöä esimerkiksi maileja lähettämällä.
Päätin noudattaa ohjetta. Tosin en vuonna 1999 vielä ollut juuri sähköpostia käyttänyt. Lähetin jopa kaksi mailia. Molemmat olivat luultavasti kieleltään liian asiattomia. Kuumissani en tajunnut, että molemmissa lähettäjän osoite sisälsi aki.pyysingin, joten hakemani tuplavaikutus supistui korkeintaan puolikkaaksi. Lisäksi painostin yleensä poliittisesti passiivisia kavereitanikin toimeen. Näillä saattoi olla jopa jotain vaikutusta ainakin jonkun avustajan pohdintoihin. Joka tapauksessa avoir fiscalista luovuttiin vuonna 2005, ja muistan edelleen hyvin kuka puhui hankkeesta ensimmäisenä julkisuudessa.
Minulle selvisi paremmin, että Niinistö ymmärtää enemmän politiikasta, kuin sijoittamisesta, kun luin hänen laittaneen rahojaan Talvivaaran joukkovelkakirjaan. Kaivosyhtiön pienikorkoisen bondin (4%) merkitseminen on muuten vahva peruste sijoitustoiminnan ulkoistamiselle tai passiivisiin indeksirahastoihin siirtymiselle. Kaivosbisnes menee nimittäin niin, että hyvässä suhdanteessa tulee hyvin tiliä. Jos ajellaan riittämättömällä rahoituksella, huonossa suhdanteessa mennään nurin.
Jos siis menee hyvin, velkakirjasijoituksesta saa pääomat takaisin ja pienen koron päälle. Huonosti mennessä taas menee kaikki.
Osakesijoituksessa taas noususuhdanteessa sijoitus saattaa moninkertaistua. Kaivosyhtiön mennessä nurin häviää samat kuin bondisijoituksessakin, eli koko sijoitetun pääoman. Niinistöllä oli mitätön määrä osakettakin (1200 kappaletta), mutta tätä en pidä älyvapaana sijoituspäätöksenä, kun se tehtiin aikaan, jolloin näytti siltä, että vanha Talvivaara eli nykyinen Ahtium olisi voinut pärjätäkin. Näin ainakin esitettiin asiat Pekka Perän pörssitiedotteissa.
Lopullisesti ymmärsin, miksi valtiovarainministeri Niinistö ajoi avoir fiscalista luopumista, kun luin Hesarista hänen ehdottaneen, että taantuvilla seuduilla asuntojen arvon laskusta kärsiviä voitaisiin tukea rahallisesti. ”Jos perhe rakentaa talon tai hankkii asunnon luottaen siihen, että paikkakunnalla työt jatkuvat, se käyttäytyy juuri niin kuin yhteiskunnassa pitäisikin käyttäytyä”, valitsijayhdistyksen ehdokas Niinistö perusteli.
Tyypillisenä juristina tasavaltamme presidentti ei näköjään juuri ymmärrä talouden dynamiikasta. Hän siis kehotti nuoria perheitä hirttämään itsensä kotipaikkakunnalleen isoilla asuntoveloilla. Ja jos tässä uhkapelissä käy kylmät, muiden veronmaksajien kuuluu laittaa kättä taskuun.
Meidän korkean rakenteellisen työttömyytemme toiseksi tärkein syy, työehtosopimusten yleissitovuuden jälkeen, on työvoiman huono liikkuvuus. Tämä taas johtuu siitä, että meillä perinteisesti halutaan omistaa seinät ympärillä ja valtiovaltakin on sisukkaasti tukenut omistusasumista. Yhteiskunnan ei nykyisessä rivakasti muuttuvassa maailmassa ole mitään järkeä tukea omistusasumista. Päinvastoin, työvoimaa pitäisi kannustaa liikkuvammaksi.
Ainakaan minä en tiedä, mikä tehdas on pystyssä missäkin parinkymmenen vuoden päästä. Eikä kyllä tiedä juuri kukaan muukaan. Silti tasavallan presidentin mukaan ”käyttäydytään kuin yhteiskunnassa kuuluu käyttäytyä” kun laitetaan kaikki yhden kortin eli paikkakunnan varaan. Monet paikkakunnat ovat edelleen yhden tai korkeintaan kahden elinkeinon varassa.
Lisäksi on riskipitoista sitoa parisuhde yhteisellä talolla ja velalla. Puolet avioliitoista päättyy eroon, ja tuskin liitoissaan asuntovelkojensa kanssa sinnittelevätkään kaikki niin hirvittävän onnellisia ovat. Toki yhteinen kamppailu työttömyyttä, asuntolainan lyhennyksiä ja asunnon hinnan laskua vastaan voi luoda vahvankin siteen.
Mutta entä jos toinen puolisoista tai vaikka molemmat saavat houkuttelevan työtarjouksen 500 kilometrin päästä? Olisi jonkun verran helpompaa hylätä vuokraluukku, kuin omin käsin rakennettu yhteinen omistuspesä, josta on jäämässä käteen ainoastaan velkaa.
Mahdollinen erokin sujuu näppärämmin, jos siitä ei seuraa taloudellista katastrofia kummallekaan osapuolelle.
Rahapeli ja uhkapeli ovat eri asia
Minä tienaan rahani rahapelillä. Uhkapelini pelasin 80-luvun osakesijoituksissani, enkä sitä varsinaisesti suosittele juuri kenellekään tai ainakaan yöuniaan arvostaville. Osakesijoittaminen ja pokerin peluu eivät itsessään ole uhkapeliä, vaan kun pitää panokset maltillisina ja tekee hyviä päätöksiä, ne voivat olla ihan järkevää tai vähintään perusteltua sijoittamista.
Yhteen paikkakuntaan ja asuntoon sitoutuminen on juuri sitä, miten yhteiskunnassamme on käyttäydytty. Se kuitenkin pitää sisällään isompia riskejä, kuin mitä esimerkiksi mie olen valmis pelipöydissäni ottamaan. Tämän toimintamallin kuvaaminen ”hyväksyttäväksi yhteiskunnalliseksi käytökseksi” on rakennetyöttömyyden syventämistä ja uhkapeliin kannustamista.
P.S. Presidentillä on valtaa lähinnä ulkopolitiikassa. Kävin Melbournen Finnish Hallilla piirtämässä Teemu Selänteen pelinumeron, enkä kadu, vaikka tasavallan presidentin pölhöpopulismista suivaannuinkin. Vaaleissahan nyt joutuu käytännön aina äänestämään pienintä pahaa.
Aki Pyysing: En tiedä sijoittamisesta mitään, eikä kiinnosta
Jouko Marttila / Talouden tulkki: Presidentillistä pölhöpopulismia
