Simo Sipola on syntynyt vuonna 1966, ja minä vuotta myöhemmin, joten olemme katselleet pitkälti samat televisio-ohjelmat. Meidän nuoruudessamme uutiset tulivat molemmilta ja ainoilta kanavilta yhtä aikaa, ettei kukaan olisi missannut mitään sanomaa. Taitaa olla käynyt niin, että minä vähälahjaisempana en onnistunut omaksumaan kaikkia tietoiskun oppeja. Simo sen sijaan osaa varoa heikkoa jäätä, ja varoitella siitä muitakin.
Toimittajaystäväni lähetti minulle arvosteltavaksi (=toivoen kaverinsa kirjalle lisää ostajia) Simo Sipolan kirjan ”Rahavallan jäljet”. Mie tunnistin teoksen ensimmäisestä lauseesta punapropagandaksi. Tosin tämän nyt olisi joku vähän näppärämpi poika voinut keksiä ihan kirjan nimestäkin. Mutta koska edustan uskontoa, jonka mukaan kaikkien profeettojen tekstit kuuluu lukea, ja koska teksti oli sujuvaa, luin kirjan kannesta kanteen.
Olemme siis eläneet Simon kanssa pyöreästi samat vuodet, mutta johtopäätöksemme asioitten tilasta ovat erilaiset. Simo syyttää ”uusliberalismi” nimistä salaliittoa pätkätyöllistymisestään 90-luvulla ja kaikesta muustakin pahasta maailmassa. Minä taas olen hyvin kiitollinen sosiaalidemokraattien 60-luvulla meille taistelemasta ilmaisesta koulutuksesta ja syytän itseäni siitä, että meinasin mennä 90-luvun alussa poikki.
Olen suurkuluttujana ollut kauhuissani Ylen ja Helsingin Sanomien taloustoimittajien huonosta tasosta jo vuosikymmenen, pari. Mutta ymmärsin lopettaa märehtimisen asian tiimoilta, kun tajusin, että jos ymmärrät miten talous toimii, et nykyisillä toimittajien liksoilla jää kirjoittamaan siitä ainakaan Suomessa. Kyseessä on vain liian pieni kielialue ja siten liian vähän laatujournalismista maksuhalukasta väkeä. Todellakin toivoisin maailmaa, jossa hyville toimittajille ja lastentarhanopettajille maksettaisiin tuplat nykyisestä, mutta valitettavasti ihmiset ovat kovasti halukkaita toimittajiksi ja lastentarhanopettajiksi ja maksuhalukkuutta tai ainakaan –keinoa eivät vallan kaapanneet uusliberalistit vielä keksineet.
Kirja kertoo siis siitä, miten uusliberalismi on kurjistanut maailman ja vienyt keskiluokalta rahat. ”Amerikkalaisen keskiluokan köyhtyminen johtuu uusliberaalista politiikasta”, on kirjan argumentti, jota tosin ei koskaan perustella. Mitä sitä turhaan tarvitsee perustella, koska uusliberalismi on kirjan mukaan sekä rutto että kolera.
Pientä epätarkkuutta kirjassa kuitenkin löytyy. "(USA:n finanssi)kriisin puhkeamisessa ei tosin ollut kyse riittämättömistä vakuuksista vaan rahoittajien leväperäisyydestä ja kohtuuttomasta riskin otosta” sai epäloogisuudessaan entisen pankkitoimihenkilön verenpaineen nousemaan. Jos trailer parkin asukkaalle (=tuskin pystyy hoitamaan lainaa) myönnetään laina ylihintaiselle kiinteistölle, mistä muusta on kysymys, kuin riittämättömistä vakuuksista? Jos sadan tonnin lainalle annetaan vakuudeksi Empire State Buildingin ensimmäiset haltijavelkakirjat, ei velallisen maksukyvykkyydellä tai –halukkuudella ole mitään väliä.
Kirjaa lukiessani kauhistuin siitä, että tämän oikein hyvin kirjoitetun kirjan pian lukevat nuoretkin ihmiset. Minä luin nuorena poikana täällä pohjantähden alla tuntemattoman sotilaani moneen kertaan ja vakuutuin sosiaalidemokratian ihanuudesta. Pidän edelleen Kalevi Sorsaa ja nykyistä nuorempaa Paavo Lipposta valtiomiehinä, tosin vähän kauhistelin mihin on menty, kun Jutta Urpilaisesta tuli demarien puheenjohtaja. Mutta Juttaa tuli kovasti ikävä, kun Antti Rinne astui remmiin. Joka tapauksessa olen hyvin tietoinen, että nuoret saa helpohkosti manipuloitua mihin tahansa aatteeseen. Tästä esimerkkinä kävin kahden Helsingissä syntyneen poikani kanssa eilen huonolla menestyksellä kannustamassa SaiPaa Lappeenrannassa.
Joten annan varoituksen sanan nuorille lukijoille: Jos luette Simo Sipolan ”Rahavallan”, olette riskiryhmässä saada tartunnan mielikuvitusmaailmasta. Kirjassa tosin kerrotaan keino, miten maailmasta tulee parempi paikka: Kunhan pääomatuloja aletaan verottaa samoin kuin ansiotuloja, ovat kaikki ongelmat ratkenneet. Sitä ei tosin kerrota, miten pääomia estetään vaihtamasta maata.
Minä käyn muuten yhden yhtiökumppanini kanssa vuosittain keskustelun siitä, jatkammeko sijoitusyhtiömme veronmaksua Suomeen. Viimeksi argumentoin sen puolesta, että ei 20 pinnaa plus osinkoverot nyt niin paha ole, ja osinkoja ei ole pakko maksaa. Partnerini huomautti, että kolmen vuoden päästä meillä näyttäisi olevan pääministerinä Antti Rinne joka sosiaalidemokraattisesti mielellään nostaa veroja, vaikka ne eivät enää lisää tuottaisikaan. Antti Rinne ja Simo Sipola mielellään tappaisivat lypsävän lehmän, koska sehän näyttää tykkäävän siitä. Mie jäin vähän argumenttivapaaksi, mutta jäin kuitenkin kannattamaan Suomessa pysymistä ilmeisesti lähinnä tunnesyistä. Sieltä se Akseli Koskelakin horjui takaisin vankileiriltä, ja lunasti torpan, saatana.
Toivottavasti Antti Rinteestä ei tule pääministeriä ja toivottavasti kukaan herkkäuskoinen ei lue Simo Sipolan kirjaa. Rokan Antti sanoi perääntymisvaiheessa, että ittensä tapattaminen on tässä vaiheessa se suurin synti. Itsensä hitaasti tapattamista Antti & Simo ja kaltaisensa yrittävät meille myydä. Sosiaalidemokraattisesta perheestä tullut Koskelan Ville heitti kasapanoksen venäläistankin eteen, mutta karjalaisesta näkökulmasta tämä oli hävityssä sodassa turhaa uhriutumista.
P.S. Simo Sipola jankkaa siitä, miten valtion velan merkitystä ei ymmärretä. Sitä voidaan ottaa hänen ja Pertti Haaparannan mielestään rajattomasti. Mie kehottaisin kysymään Kreikasta, miten kivaa vasemmistolainen politikointi on sitten, kun luotonantajat eivät enää usko Aisopoksen satuihin.
