Olen ollut kymmenien yritysten hallituksessa. En edes tarkasti tiedä kuinka monessa olen juuri nyt. Tämä kuulostaa sekä hienolta että ylimieliseltä. Todellisuudessa useimmat näistä hallituksista eivät koskaan oikeasti kokoonnu, vaan pöytäkirja tehdään jälkikäteen lähinnä viranomaisia varten.
Pörssiyhtiöiden, ja joidenkin muidenkin yhtiöiden hallitukset taas oikeasti kokoontuvat. Olin monta vuotta yhden kiinteistöyhtiön hallituksessa, jossa oli myös julkisyhteisöjen edustajia. Tämä oli siis sellainen oikeasti kokoontuvaa mallia oleva hallitus. Siinä minulle selvisi kaksi tärkeintä syytä, miksi kunnan ja julkisrahoittajan edustajat tulivat paikalle. Heidän ensimmäinen intressinsä oli työpaikkansa säilyttäminen. Tämä tarkoitti sitä, että mitään järkeviäkään investointeja ei voinut tehdä, jos niihin liittyi ”riskejä”. Miten investointeja ilman riskiä taas tehdään, ei ole minulle koskaan kunnolla avautunut. Lähinnä kai siten, että hyväksytään budjetti esimerkiksi metron rakentamiseen, ja sitten jälkikäteen ihmetellään, kenen vika se oli, että alkuperäisessä budjetissa ei pysytty.
Jos ensisijainen intressi oli kunnossa, voitiin siirtyä seuraavaan asiaan, joka oli selkeästi vielä enemmän sydämen asia. Tämä oli miten hallituksen jäsenille jaetaan jotain etuuksia ja miten niistä voi laskuttaa. Minä vähän hämmästelin, että luinko vuonna 1986 eri osakeyhtiölakia vai ovatko muut lukeneet sitä lainkaan. Osakeyhtiölain viides pykälä käsittääkseni on edelleen ”Yhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille” eikä ”Yhtiön toiminnan tarkoitus on säilyttää hallituksen jäsenten työpaikat ja maksimoida näiden etuisuudet”.
Koska olin vain yksi hallituksen jäsen viidestä ja edustin vain 11 prosenttia kaikista osakkeista, en koskaan äänestyttänyt hallitusta, koska pitkäaikaisena SaiPan kannattajana vihaan häviämistä. Kerroin kyllä omat näkemykseni, sitten mie ja hallituksen puheenjohtaja huudettiin hetken kilpaa virkansa puolesta paikalla olevien ollessa korvat punoittaen hiljaa ja sitten pysyttiin esityslistalla ja tehtiin muodollisesti yksimieliset päätökset.
En aio äänestyttää Technopoliksen ylimääräistä yhtiökokoustakaan, joka kokoontuu ensi keskiviikkona, vaikka mieli tekisi. Kaikki sivistyneet ihmiset ymmärtävät, että Technopoliksen hallitus osakeannillaan ajaa korkeintaan omia lyhyen tähtäyksen intressejään eikä kaikkien osakkeenomistajien etuja. Operatiivisesti erittäin hyvin hoidettu yhtiö jatkaa pitkää linjaansa yksityisten osakkeenomistajien rahan polttamisessa.
Tällaista ei Hyvien Veljien maassa ole tapana kirjoittaa. Kuukausipalkkaa nauttivat analyytikotkaan eivät juuri koskaan kunnolla avaudu, koska eivät ole varmoja, kuka heidän palkkansa Suomen pienessä sijoitusmaailmassa loppuelämän maksaa.
Nuorempana ihmettelin, miten muiden rahoja polttavat saavat öisin nukuttua. ”Sainpa tänään kivasti kähmittyä etuisuuksia itselleni”, riittää kuin riittääkin ilmeisesti toisille hyvin tuutulauluksi.
Luin Barcelonassa ilahtuneena Technopoliksen viime torstain osavuosikatsauksen. Jopa Jumalan ja osan venäläisistä hylkäämään kaupunginpahaseen itärajalla oli saatu uusia vuokralaisia. Keith Silverangilla on mitä ilmeisimmin omat Omon-joukkonsa, jotka pakottavat kiväärin oikeasta päästä tähdäten yritykset vuokraamaan tiloja Technopoliksen tönöistä. Tosin uusia sijoittajia yhtiö ei kovasti kiinnosta, koska muillekin kuin miulle on selvinnyt, että yhtiön tehtävä ei ole tuottaa maksimaalista voittoa osakkeenomistajilleen, vaan säilyttää Varman ja Ilmarisen tästä sijoituksesta vastaavien työpaikat. Siinä vaiheessa, kun yhtiö alkoi suojautumaan korkojen nousua vastaan, olisi minun pitänyt ymmärtää etsiä uutta pitkäaikaista sijoituskohdetta. Korkojen nousua vastaan suojautuminen on samanlaista touhua kuin palovakuutuksen ottaminen SaiPan liigamestaruuden varalta. Nyt osake on niin halpa suhteessa kaikkiin tunnuslukuihin, että vanha fundamenttisijoittaja ei henno irrottaa, vaikka mieli tekisi.
Minulle ei ollut kovin suuri yllätys, että webcastiin ei tälläkään kertaa ollut yhdelläkään analyytikolla mitään kysymystä. Yhtiö on toivottomana tapauksena tiputettu seurannasta. Minä vanhana jääränä en uskonut, että yhtiö järjestää osakeannin rahoittaakseen Ruotsin ostoksiaan, koska ajattelin, että yhtiön hallituksessa välitetään siitä, mitä muut ajattelevat. Arvelin, että pukumiehillä ei ole munaa rahoittaa osakeannilla ostostaan Ruotsin hypemarkkinoilta. Tämä oli minulta virhearvio. Vähän vetelen ranteita auki tästä, koska olisin voinut aiempien kokemusteni perusteella keksiä, että pukumiehillä ei välttämättä ole mitään moraalia.
Koska optimistisesti arvelen kolumnini päätyvän myös Technopoliksen hallituksen jäsenten pöydälle, esitän heille tässä kysymyksen, miksi Technopoliksen EPRA NAV on 4,81 ja pörssikurssi 3,84? Vinkkinä kehotan etsimään vastausta peilistä.
P.S. Jos olisin taipuvainen uskomaan salaliittoteorioihin, epäilisin, että ylimääräinen yhtiökokous on laitettu aamukymmeneksi, etten minä yötyöläisenä jaksaisi paikalle. Jos näin oli, niin harhalaukaus tuli. Tulen keskiviikkona Innopoliin paikalle vaikka saranapuolelta.