Presidentinvaaleissa valitaan presidentti ja eduskuntavaaleissa eduskunta, joten kuntavaaleissa sitten valitaan tietenkin kuntia. Työryhmän, joka päätyi muuttamaan kunnallisvaalien nimen kuntavaaleiksi, voisi lähettää suunnittelemaan Isisille pommeja. Riski kauppakeskusten räjähtelemiseen laskisi selvästi.
Vaalikoneet ovat ihan kivoja vekottimia sopivan kunnan tutkailuun. Hesarin yksinkertaistettu vaalikone löysi minulle sopivimmaksi puolueeksi Suomen Kommunistisen Puolueen. Tähän tulokseen pääsi, kun valitsi polun, jossa koti, uskonto ja isänmaa eivät olleetkaan omia johtotähtiä.
Hesarin vaalikaavio lähti siitä 60-luvun oletuksesta, että äänestyspäätökset pitäisi tehdä arvojen pohjalta. Siis tyyliin jos haluat ajaa suurpääoman etua, äänestät kokoomusta ja jos olet palkansaajan asialla, äänestät demareita. Jos omistat traktorin, kuuluu äänestää keskustaa ja jos tykkäät luonnosta, niin sitten vihreitä. Jos haluat olla jatkuvasti lakossa, äänestät vasemmistoliittoa, ja jos elämän ohjenuoranasi on 2.000 vuotta vanha fiktioteos, kristilliset käyvät sinulle hyvin. Jos uskallat laulaa Juicen ”Mussoliini Perusdiinin” lasten kuullen, on kotisi persuissa. Jos taas Maamme-laulun ensimmäinen säkeistö menee yli yhdellä kielellä, olet ilmiselvä RKP:n äänestäjä.
Sijoittajien kannalta isoista linjoista päätetään eduskuntavaaleissa. Mutta kuntavaalit parantavat tai heikentävät poliitikkojen asemaa omissa puolueissaan. Niiden päälle räkiminen pohjalta ”ei yhdellä äänellä ole väliä” jättää muun muassa huomiotta useat arvalla valitut valtuustopaikat. Oli puolueesi mikä hyvänsä, olisi hyväksi, että täysipäisten fraktio pääsisi jokaisessa niskan päälle. Jopa Vasemmistoliitolla oli kauan sitten puheenjohtaja, joka ei valehdellut silmiä ja suita täyteen ihan joka lauseessa.
Mie käytän vaalikoneita väärinpäin. Valitsen ensin ehdokkaan ja sitten tutkin, onko se vaalikonevastauksissaan perustellut jotain minua ahdistavaa. Oletan, että ehdokkaani on niin fiksu (ja opportunistinen), että rasteja vastauksiinsa arpoessaan pohtii miten hän pääsisi oikeassa viiteryhmässä mahdollisimman korkealle, joten en niin hirveästi painota niitä rastien paikkoja.
Erityisesti kuntavaaleissa etsin ehdokasta, joka on ahkera ja pätevä. Kunnallisasioissa voi reipas poliitikko saada aikaan paljonkin. Toisaalta jos ehdokas on aluepoliitikko (eli kuuluu tyyliin Kulosaari- tai Lauttasaari-seuraan), hylkään suorilta. Vihaan aluepoliitikkoja nimittäin sydämeni pohjasta. Aikoinani asuessani Kulosaaressa paikallinen seura vastusti kaikkea mahdollista, mitä mie kannatin. En tosin uskaltanut tätä ääneen tunnustaa, sen verran aggressiiviselta väeltä vaikuttivat.
Kun Juha Sipilä kertoi TV-tentissä, että Fimea voi hyvin siirtyä Kuopioon, mieleni teki lähetellä videoklippiä kavereilleni, jotka kertoivat viime vaalien alla Sipilän olevan erilainen keskustalainen ja ajavan yleistä hyvää pelkästään maanviljelijöiden etujen sijaan. Ainoa ongelma oli, että enhän mie mitään videoklippejä osaa tehdä. Näin kuntavaalien alla Sipilä on kuitenkin erittäin uskottavasti pystynyt esiintymään Johannes Virolaisen dynaamisuudella.
Huomattavaa tosin on, että Sipilä sanoi Vero2017:n avajaisissa, että osinkoveroa hän ei suostu nostamaan. Lisäksi hän väitti, että tulolajijako verotuksessa tullaan poistamaan. Mie uskon, kun näen. Mutta näen nyt jo selkeästi, että Sipilän linjan väki Suomen Keskustassa on selkeästi sijoittajille suopeampia kuin Piilokorko-Pekkarisen uskolliset soturit. Paitsi jos on sijoittanut samoihin bisneksiin kuin Maurin lähisukulaiset. Näin vaalien alla muuten on tosin vaikuttanut siltä, että Pekkarislaisilla on hallussaan kuva Juhasta strippibaarissa tai jotain muuta Pohjanmaalla erittäin raskauttavaa, niin paljon ovat pääministerin puheet vaihtuneet parissa vuodessa perinteisemmän kepulaisen aluepolitiikan suuntaan.
”Osinkoveron nosto” on anttirinteille ja lianderssoneille perusvastaus siihen, mistä saadaan rahaa näiden homekoulukorjauksille. En mitenkään vastusta homekoulujen korjaamista, mutta rahoitusratkaisuaan pidän hyvin arveluttavana. Itse asiassa luulen, että Antti Rinne tietää, että osinkoveron nosto ei tuottaisi juuri mitään ja olisi yrityselämälle vahingollista. Mutta Antti selittää sitä, mitä arvelee joukkojensa haluavan kuulla. Li Andersson taas on Turun suomenruotsalaisten kommunistien talousopettama, joten saattaa jopa osin uskoa omiin juttuihinsa. Joka tapauksessa olisi tärkeää, että demareissa pääsisivät valtaan enemmän tyttituppuraiset, joilla on muitakin tavoitteita kuin oman vallan maksimoiminen. Vasemmistoliitto on valitettavan tukevasti sellaisissa käsissä, jotka ajaisivat valtaan päästessään Suomen IMF:n armoille hyvinkin nopeassa aikataulussa. Tämä kaikki toki tehtäisiin ”köyhien asian” nimissä.
Jos äänestäisin arvopohjalta, minun pitäisi laittaa äänestyslappuuni liberaalien numero. Tosin suurin osa tuntemistani liberaaleista on lahjakkaasti lähinnä sotkenut omat asiansa maailmanparannusta tavoitellessaan. Pragmaattisuuteen taipuvaisena olen viime vuosina päätynyt tukemaan kokoomuksen markkinaliberaalia siipeä, jotta kokoomus ei päätyisi aivan kokonaan vähän paremmin pukeutuneeksi demaripuolueeksi. Liberaalien lippujen alla ratsastavien kanssa pelkäisin ääneni hukkaan menemistä, vaikka olisinkin liikenteessä paremmalla omallatunnolla.
Ehdin äänestämään hätäisesti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä ennen Macaon matkaani Kokoomuksen Wille Rydmania. Luin hiljan fiksuimman Erkki Sinkolta koskaan kuulemani lausunnon: ”Vanhat poliitikot ovat työnsä tehneet ja näyttönsä antaneet. Nyt on terävien nuorten vuoro.” Vaikka Wille on kaltaiselleni änkyräliberaalille vähän arvokonservatiivinen, paikkaa tämän nuoren miehen ahkeruus ja kyvykkyys. Mie otan ensimmäisen työnantajani eli mummini oppien mukaan aina aikaansaavan täysin ideologisesti puhdasoppisen tilalle. Idealistit päätyvät teloituskomppanian eteen siinä missä pragmaatikot voittavat sotia.
Helsingissä tosin tänä vuonna minulle on aika no-brainer äänestää Kokoomusta eli Vihreiden taistolaista pormestariehdokasta Anni Sinnemäkeä vastaan. Miulla on oma teoriani Vihreiden, De Röda, ehdokasasettelusta. Arvelen, että Antero Vartia, Suomen viimeinen oikeistovihreä, ei asettunut Helsingissä ehdolle, koska ei halunnut tukea Annin tietä Helsingin pormestariksi. Muuten en saa valoa siihen, miten Helsingin kiinteistöihin omaisuutensa sijoittunut ei halua ottaa vastaan varmaa paikkaa kaupunginvaltuustossa.
Jos olisin vielä kirjoilla Lappeenrannassa, äänestäisin Jukka Kopraa. Hänkin on aikaansaapa nuori markkinaliberaali mies eli minun ikäiseni. En Lappeenrannassakaan kiinnittäisi huomiota siihen, mitä asfaltointia valtuutettuni ajaa, vaan yleiseen kyvykkyyteen. Koska muutin itärajalta pois lähes 30 vuotta sitten, ainoa tuntemani pätevä ehdokas on ikäiseni.
Jottei tämä kuulostaisi kokoomuksen vaalimainokselta, poimin esiin myös yhden kyvykkään kaverin muusta puolueesta. Tunnen Ville Vähämäen persuista, joka on Oulussa ehdokkaana. Ville erottaa osakeannin osingosta ja pokerin ruletista, toisin kuin keskimääräinen kodin, uskonnon ja isänmaan asialla oleva. Ville muuten teki myös kirjallisen kysymyksen vakuutuskuorien verotuksesta puolitoista vuotta sitten. Käytän Villeä esimerkkinä siitä, että jokaisesta puolueesta voi löytää sen kyvykkäimmän, kun näkee vähän vaivaa.
Sijoittaja valitsee oikean kunnan etsimällä suosikkipuolueestaan sen ehdokkaan, joka sekä osaa että haluaa ajaa myös niiden asiaa, jotka jo valmiiksi osaavat pitää huolta myös omasta taloudellisesta tulevaisuudestaan ilman kuoreen sulkeutumista.
- Aki Pyysing
