En osaa asettua köyhien asemaan, sillä olin jo yksitoistavuotiaana ikäluokkani Lauritsalan rikkain mies. Tarkemmin määriteltynä olin ainoa, jolla oli kesätöitä. Miuta ja mummiani kiinnosti neljäntoista vuoden ikäraja työnteon aloittamiselle täsmälleen yhtä paljon. Sata markkaa viikossa kuudesta päivästä Lappeenrannan Kauppatorilla oli varmasti alle työehtosopimuksen mukaisen minimipalkan, mutta enemmän kuin alun perin odotin saavani.
Ammattiyhdistysliike tosin taisteli jälkikäteen tähän päälle palkankorotuksen. Metalliliiton osasto kolmen edustaja nimittäin hönöpäissään sanoi mökillä anopilleen, että ”Ethän sie maksanut pojalle ees lomakorvauksia”. Tämä oli mielestäni täysin aiheeton väliintulo, sillä palkkani oli minun ja työnantajani välinen asia, eikä siihen ollut mitään syytä ulkopuolisten, kuten iskän, tulla väliin. Havaintojeni mukaan ainoan kerran elämässään mummi meni hetkeksi hiljaiseksi, kaivoi käsilaukustaan vähän toista sataa markkaa, antoi ne miulle ja sanoi, että ”Jos näillä sais isäs olemaan vaiti”. Vaikka koin saaneeni ansiotonta arvonnousua, seteliselkärankaisuuteen taipuvaisena pidin rahat.
Kesän 1978 jälkeen miulla on ollut aina likviditeettiä. Kesätöiden alkaessa edellisen vuoden rahoista oli vielä vähän jäljellä. Kun olin kaljuani myöten veloissa 1990-luvun alussa, luotollisella shekkitilillä oli aina jotain limiittiä jäljelle, enkä päästänyt korkoja koskaan erääntymään hankkimatta jotain uutta lainaa tilalle. Jos en olisi hysteerisesti vahtinut korkojen eräpäiviä, olisin varmasti mennyt poikki. Velkasaneeraus olisi onneksi jo lusittu kauan sitten.
Olen ottanut sijoittajaurani varrella kymmeniä limiittiluottoja. Mistä sitä tietää, milloin markkinat romahtavat ja alelaarista voi tehdä tosi kovia löytöjä. Käyttämättömästä luotosta korkojen maksaminen on taas vähän hönöä. Kikattelin itsekseni, kun viimeiseen luotonkorotuspyyntööni Nordnetistä vastattiin: ”Luotto-osastomme pyysi sinulta vielä lisäselvityksen luoton korotustasi koskien. Hait luottolimiitin korotusta, vaikka tällä hetkellä sinulla on kuitenkin vielä käytettävää luottolimiittiä salkussasi. Sinun tulisi vielä omin sanoin selvittää heille mihin aiot käyttää luottoa.”
Hetken harkitsin vastata, että ajattelin käyttää osan rahoista viinaan, naisiin ja huumeisiin ja loput tuhlata. Sitten kuitenkin kirjoitin pitkähkön sepustuksen, jossa yritin mahdollisimman paljon olla vittuilematta typerälle kysymykselle, koska arvelin asiallisuuden edistävän limiitinnostoa omaa hauskanpitoa varmemmin. Huulet ovat vieläkin ruvella hampaanjäljistä tämän viestin laatimisen jäljiltä.
Rutiininomaisesti hankin nykyisin limiittien nostoa ennen kuin varsinaisesti tarvitsen rahaa. Tämä on tuottanut erittäin hyvin. Tyyliin joka vuosi jollain tutulla on joku hyvä projekti, mutta ei likviditeettiä. Minulta kaivattu lisäarvo on ollut lähinnä käteinen raha, enkä mie pätevä juuri muuhun kuin rahan liikuttamiseen olekaan. Näistä on tullut tuottoa prosentista kuussa moninkertaistumisiin asti. Tämä ei muuten tarkoita, että lähtisin hövelisti mukaan ikiliikkujan tai osakemarkkinat biittaavan tekoälyn kehittämisprojekteihin. Pääsääntöisesti suhtaudun epäluuloisesti kaikkeen ja suostun varsin nihkeästi edes tapaamaan rahoitusta kaipaavia Pelle Pelottomia. Aikansa voi käyttää luultavasti paremmin jopa Temptation Islandia katselemalla, jos nyt sattuu paskasarjoista tykkäämään.
Askartelen pitkälti projektejani samojen jamppojen kanssa vuosikymmenestä toiseen. Menin nimittäin kokeilemaan uutta partneria 90-luvun loppupuolella. Tästä syrjähypystä on hyviäkin muistoja, mutta matkan varrella sai jännittää mahdollisia tauteja ihan huolella. Tämä ylivelkaantunut tilaili yhteiseen kiinteistöprojektiimme investointeja meiltä kysymättä ja ilman, että meillä oli rahoitus valmiina. Kyseessä oli yksi surullisia 90-luvun laman ilman omaa syytä velkaannuttamia tapauksia. Mie huusin luultavasti kovempaa kuin ex-vaimoille konsanaan, kun asia selvisi. En todellakaan 90-luvun lamasta nippa nappa selvittyäni ole kiinnostunut ottamaan minkäänlaisia konkurssiriskejä.
Mie aina vähän tuhahtelen, kun luen tai kuulen näistä ”ilman omaa syytään velkaantuneista”. Olen törmännyt moniin huono-onnisiin ihmisiin, joiden esimerkiksi terveydelliset ongelmat eivät todellakaan ole olleet omaa syytä. Kokonaan ilman omaa syytään velkaantumiseen Suomessa en ole vielä törmännyt.
Lähimpänä näitä ovat olleet sukulaisten velkoja hövelisti ja hyväsydämisesti taanneet. Mutta takauslappuunkin nimi laitettiin vapaaehtoisesti. Muistan kun vuonna -85 Lauritsalan Katariinassa samassa pöydässä istumaan sattunut Ajatusten Saimaan Kanava kertoi, miten hän oli kännissä, koska oli saanut ilmaisen kossupullon. Hän oli taannut kaverinsa asuntolainan ja saanut siitä korvauksen. ”Siinä ei ole mitään riskiä, koska se maksaa liksastaan suoraan lyhennykset ja korot”. Mie en edes 17-vuotiaan ymmärryksellä nähnyt tätä täysin riskittömänä tuottona, enkä edes kovin ruhtinaallisena korvauksena. Miten takauksen kanssa muutaman vuoden päästä tulleessa lamassa kävi, en tiedä. Toivottavasti takauksen saanut pystyi pitämään sekä työpaikkansa että asuntonsa.
Kokoomuksen Otto Meri syötti hiljan vastapuolen puolustajana Aleksander Ovetškinille lapaan (ja tämä veti poikkeuksellisesti yläpesään) twiittaamalla ”Ilmainen neuvo kaikille perinnän aiheuttamien vaikeuksien kanssa painiville: laskut kannattaa maksaa ajoissa.” Tämä sinänsä hyvä ohje kertoo Heikki Pursiaisen hienosti määrittelemistä Suomen politiikan ongelmista. Meillä on paska oikeisto ja vasemmisto ja täysin käsittämätön keskusta. Somehönöydessään tämän toki reilusti ylitti muutama vuosi sitten silloinen kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubak ”Lapsilisillä on järjenvastaista tukea heikomman aineksen lisääntymistä” –postauksellaan.
Mie voin kirjoittaa mitä lystään, koska en todellakaan ole kännykkäkamera-aikana lähdössä minkään puolueen ehdokkaaksi yhtään mihinkään. Politiikassa askartelevan kannattaisi pohdiskella sitä, miten ylimielisiltä kommenttinsa suuren yleisön silmissä vaikuttavat. Toki jos tarkoituksena on tehdä omalle poliittiselle uralleen ja puolueelleen mahdollisimman paljon vahinkoa, niin sitten ei mitään.
Otto Meren kohtaama paskamyrsky oli odotetun kohtuuton. Keskustelu ei todellakaan kohdistunut laskujen ajoissa maksamisen tärkeyteen. Tosin kehotus ei itse asiassa kohdistunut varsinaiseen ongelmaan. Parempi ohje olisi, että ”Älä hanki laskuja, joita et pysty maksamaan”. Nippa nappa ilman luottotietomerkintöjä selvinneenä suhtaudun vieläkin penseästi kiinteisiin kuluihin, mutta satunnaisista suoneniskuista en niin välitä.
Mie muuten ymmärrän hyvin, miten esimerkiksi sairastuminen vie aikaisemman huolella rakennetun talouden pohjan kokonaan. Mutta Suomessa on sosiaaliturva ja ilmainen terveydenhuolto, joka ainakin toistaiseksi jotenkin toimiikin. Kela toki toimittaa välillä rahaa hitaasti, mutta kuitenkin toimittaa. Toki valinnanvapaus romuttaisi julkisen terveydenhuollon ilman muuta lopullisesti, ja juuri tämä onkin kokoomuksen tarkoitus. Ainakin näin olen Hesarista liki päivittäin lukenut.
Itse asiassa minulla olisi paljon ymmärrystä, jos joku ottaisi julkisen sektorin ”kuolet kuukauden kuluessa” -syöpädiagnoosinsa toisen mielipiteen yksityiseltä pikavippirahoilla. Se olisi niille verenimijöille aivan oikein. Mie voin sijoittaa rahojani ihan tyytyväisenä turkistarhaukseen, alkoholi-, ase- tai uhkapeliteollisuuteen, mutta en sentään pikavippifirmaan. Heiteltiin muuten huonoja yläfemmoja sijoittajakollegan kanssa, kun GF Moneyn anti keskeytettiin. Olimme sitä sekä ounastelleet että toivoneet.
Joka tapauksessa ensimmäinen steppi menestyksekkääksi sijoittajaksi tulemisessa on laittaa oma talous ylijäämäiseksi. Mie panostaisin eniten tulopuoleen, eli hankkiutuu rahakkaalle alalle itsensä toteuttamisen sijaan. Toki kulupuoltakin pitää tarkkailla, erotus ratkaisee.
Mutta joka tapauksessa Zen Caféenkin pilkkaama ”jemmarahan pitäminen tilillä” antaa toimintavapautta, joka voi vielä muodostua erinomaisen hyväksi sijoitukseksi. Tämän jemmarahan ei tarvitse olla omaa pääomaa, vaan olemassa oleva luottolimiitti soveltuu tarkoitukseen vallan mainiosti.
