Kolumnit

Kolumni: Jens treidasi miljoona dollaria kolmessa päivässä

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Johdannaiskauppa ilman alla olevaa portfoliota on samanlaista kuin pokeri: nollasummapeliä miinus kaupankäyntikulut. Molemmissa lajeissa pärjäävät näppärät pelurit ja vähemmän näppärillä käy sitten huono tuuri.

Johdannaiskaupasta jäin eläkkeelle samoihin aikoihin kun aloitin ammattimaisen pokerin. Molemmissa lajeissa nenän pinnalla pitäminen vaatii samaa asiaa. Täytyy vain osata tehdä nopeita tarpeeksi laadukkaita päätöksiä paineen alla vuodesta toiseen. Päätösten ei tarvitse välttämättä olla edes olla hyviä, kunhan ne vain ovat parempia kuin muiden.

Pokerissa minua viehätti johdannaiskauppaa pienempi reikki, rehellisemmät pelit ja onnen pienempi osuus. Nykyisin tosin johdannaiskaupan kulut ovat vain murto-osa siitä, mitä ne minun aktiiviaikoinani olivat, ja pelikin lienee rehellisempää.

Jäin johdannaisseikkailuistani voitolle, mistä olen ylpeä. Kymmenen prosentin reikillä nollasummapelissä pikku toimistolta käsin tämä oli varsin tyydyttävä suoritus. Menestykseni saattoi mennä hyvän tuurin piikkiin, olenhan sunnuntaina syntynyt. Aika monta huono-onnisempaa katkesi vierestä.

Optiokauppaa harkitseville minulla on kaksi neuvoa: myykää sitä aika-arvoa, ja pitäkää huolta, että vakuudet riittävät kaikissa skenaarioissa. Ajan kuluminen on finanssimarkkinoilla nimittäin lähes ainoa varma asia.

Pokeria ammatiksi harkitseville minulla on vain yksi neuvo: miettikää jotain muuta. Jos edellistä ei ymmärtänyt, voi toki yrittää toimia kuten Jens Kyllönen ja tehdä asian eteen enemmän töitä kuin ammattiliitto sallisi tai THL suosittelisi. Vaikka olisi tähän valmis, ei silti välttämättä kannata budjetoida tulevaksi Kyllösen menestystä. Vaikka olisi omasta ja äidin mielestä tosi fiksu, on hyvinkin mahdollista, että Jensissä on jotakin, mitä meissä jokaisessa ei ole.

Kirjoitin 4.4.2008 Jens Kyllösen pokeripäiväkirjaan ”Epäilen, että tapaamme jonain päivänä samassa pöydässä”. Olen keskimääräistä paremmin ennustava profeetta, koska pikaisesti tosiaan tapasimme - ja sitten Jens meni ohi ja lujaa.

Olen siis seurannut Jensin pokeriuraa melko alusta asti, ja olen myös keksinyt miksi paljon myöhemmin peliuransa aloittanut Kyllönen pelaa maailman huipulla ja mie kamppailen peliajasta SM-liigassa. Suomenruotsalainen kiiltokuvapoika on nimittäin minua lahjakkaampi ja ahkerampi. (Tekisi muuten mieli lopettaa äskeinen lause naisen sukupuolielintä kuvaavaan viisikirjaimiseen sanaan, mutta lupailin viljeleväni Sijoitustiedon kolumneissa kirosanoja vain äärimmäisessä hädässä).

Kateellisuudestani huolimatta kannustin Jensiä viimeöisessä MM-finaalipöydässään samalla asenteella kuin Lasse Vireniä Montrealin viidellä tonnilla. Huutelimme viivästettyyn streamiin ”älä kippaa” ja ”paina paina” tyyppisiä kannustushuutoja. Niistä oli hyötyä, kuten Lassen kannustamisessa Lauritsalassa kotisohvalta käsin – molemmat voittivat.

Jens kirjoitti sijoituspäiväkirjaansa viikko sitten: ”Tiistaina olisi sit lähtö Vegasiin! Suurimmaksi osaksi lomareissu, mutta tarkoitus pelata 25k$ PLO ja Main Event”

Näistä tuo geelitukka on nyt pelannut ensimmäisen ja voittanut siitä vähän toista miljoonaa dollaria. Lisäksi kylkiäisenä tuli maailmanmestaruusranneke. Jotkut pelurit ovat sanoneet pelaavansa vain rahasta eivätkä rannekkeet kiinnosta. Yleensä nämä ovat olleet sellaisia tapauksia, joilla ei ole mitään realistisia eväitä rannekkeen voittamiseen. Puhutaan mitä puhutaan, pokerinpelaajatkin ovat vain ihmisiä ja kuolemattomuus kiinnostaa.

Pokeriturnauksen pelaaminen on hyvin lähellä termiinitreidausta päätöspäivän läheisyydessä koko ajan nousevin vakuusvaatein. Pokeripöydässä tehtävät sijoituspäätökset ovat samanlaisia kuin pörssin osto-ja myyntipäätökset. Otsikon ”Jens treidasi kolmessa päivässä miljoona dollaria” on siis minun otsikokseni poikkeuksellisen lähellä totuutta.

Jens on sanonut olevansa vähän downshiftaamassa pokeriuraansa ja aikeissa keskittyä sijoittamiseen. Minä vähän pelkään, että Jensin sijoitusurakin muodostuu menestyksekkäämmiksi kuin minun. Hän on lähtenyt mielestäni erinomaisella hapella liikkeelle tässäkin lajissa. Tekemällä omia sijoituksia ja opiskelemalla siinä sivussa kaiken relevantin mahdollisen olen minäkin sijoitusurani aloittanut. Pelkällä opiskelulla jää helposti ne sijoitukset ikuisiksi ajoiksi tekemättä. Taas kokonaan ilman teoriapohjaa voi ajaa vaikka johonkin OneCoin-tyyppiseen perusmiinaan.

Joka tapauksessa Jens on panostanut sekä sijoitus- että pokeriuraansa kovalla sykkeellä alusta asti. Onnekkuudesta puhuvat Jensin yhteydessä lähinnä ymmärtämättömät tai vähälahjaisemmat.

Pokerissa pärjääminen vaatii nykyisin hyvin paljon, mutta sijoittamisessa voi pärjätä vähän hitaamminkin hoksottimillaan vetävät. Osakemarkkinat kun eivät ole nollasummapeliä. Yritykset tuppaavat yrittämään tehdä voittoa kaikissa olosuhteissa. Johdannaiskauppa nollasummapelinä sopii vain poikkeusyksilöille, mutta osakesijoittamisessa voivat pärjätä kaikki. Minä suosittelenkin kaikille osakesijoituksia ja niihin sitten kyllösmäistä panostusta.

Jens on panostanut paljon, mutta saanut myös paljon ja hyvin nuorella iällä. Tämän tarinan tärkein opetus on, että ahkera työ voi Suomessakin kannattaa. Voitostakaan ei verottaja vie kuin vähän yli puolet. Rannekkeen sentään saa pitää kokonaan.

En ala jänkäämään kenenkään kanssa siitä onko pokeri urheilua. Mutta minun nähdäkseni Jens Kyllönen on huippu-urheilija, jolla oli tänään hyvä päivä.

P.S. Ne, jotka väittävät, että perinteisessä urheilussa ei onnella ole osuutta, eivät joko ole harrastaneet kilpaurheilua tai vain eivät ymmärrä satunnaisuudesta mitään. Muistan valitettavan hyvin, kun elämäni kunnossa viimeisten nuorten SM-kisojeni aattoiltana katsoin 39,1 astetta näyttävää kuumemittaria. Myös 400 metrin aitajuoksussa on siis mukana tuurifaktori. Ilman puhjennutta angiinaa olisin hyvällä tuurilla voinut hyvin voittaa, hyvähkössä kuumeessa jäin viidenneksi.

Johdannaiset - artikkeli

Neljä syytä sijoittaa jokamiehen johdannaisiin

Piensijoittajan johdannaismarkkina

Keskustele kolumnista täällä 

Keskustelufoorumi:

Suosituimmat foorumiviestit viimeisen kuukauden ajalta

Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Eikö enää tarvitse siivota?

Antti Leinonen
14.12.2024
east Lue lisää