Hain töihin toistaiseksi viimeisen kerran loppuvuodesta 1990. Hesarissa oli Pankkiiriliike Protoksen ilmoitus unelmatyöpaikastani pörssianalyytikkona. Olin tuolloin töissä Helsingin Suomalaisessa Säästöpankissa painelemassa harvakseltaan nappeja, tosin ilman virallista meklarin valtakirjaa. Varsinaisesta meklarin työpaikasta olin kieltäytynyt vuotta aiemmin, koska havaintojeni mukaan nappien painaminen muiden määräyksistä oli verraten tylsää puuhaa, eivätkä he koskaan valmistuneet. Tosin meklareilla kävi tosi hyvä flaksi Kallessa, joten olisi ammatissa ollut valopuoliakin.
Sen sijaan analyytikoksi olisin halunnut kovin mielelläni. Olin varovasti pankissakin ehdotellut, että mitäs jos minä tekisin pankille vähän analyysejä. Tähän suhtauduttiin lähinnä hymähdellen, koska analyysit eivät tuo pankkiin suoraan rahaa sisään ja lisäksi meillä oli käytössämme koko säästöpankkiryhmän terävät analyysipalvelut. Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin viikkoraportissa suositeltiinkin ostettavaksi vaihtelevassa järjestyksessä Tampellaa, SP-Sijoitusta tai SKOP-rahoitusta. Näistä yhtiöistä tosin yksikään ei ollut lähelläkään nähdä millenniumia.
Olin pankissa edistänyt uraani kritisoimalla voimakkaasti SKOP:in meklareita ja analyyseja, pukeutumalla huonosti ja kasvattamalla törkeän rumat pitkät hiukset. Tosin nämä olin leikannut 1989 syyskuussa ja saanut siitä palkkioksi pikkujouluissa pankin toppaliivin, joka minulla on vieläkin tallella.
Minussa asui tuolloin vielä nuori idealisti. Halusin toki päästä puhelimen parempaan päähän, eli antamaan eikä vastaanottamaan toimeksiantoja. Tämä on tietenkin lähinnä materialistinen tavoite. Sen lisäksi suunnittelin sosiaalidemokraattisen liikkeen saattamista järjen tielle ja Kymi-Strömbergin valtaamista ympäristönsuojelullisista syistä. En sentään suunnitellut avaruusmatkaa aurinkoon, joka olisi realistisuudessaan ollut saman luokan hankkeita.
Minulla oli elävä kiinnostus yritysanalyysejä kohtaan, josta näin olevan sekä omakohtaista että yhteiskunnallista hyötyä. Paremman tiedon tuottaminen noteeratuista yrityksistä nimittäin edistäisi kansantalouden toimintaa. En odota yhdenkään ay-aktivistin tai ituhipin välttämättä ymmärtävän tätä, mutta vähänkään kansantaloustieteeseen perehtyneelle tämän pitäisi olla selvää liito-oravanlihaa. Pitäisi olla, joskaan en nyt oleta, että taloustieteen professori Pertti Haaparanta tai kukaan muukaan entisistä Helsingin Opiskelevien Kansandemokraattien jäsenistä tätä myöntäisivät. Aate kulkee kuitenkin tieteen edellä. Jos minä ottaisin Pertiltä haastattelun valtiontaloudelle tarpeellisista toimenpiteistä, referoisin häntä muuten Helsingin Opiskelevana Kansandemokraattina enkä niinkään taloustieteen professorina. Kumma homma, että sain kaupunkilehtien kolumnistin hommista kenkää, kun kirjoittelin sinne näkemyksiäni silloisen Veikkauksen toiminnan tarkoituksenmukaisuudesta yhteiskunnalle.
Pääsin yllätyksekseni haastatteluun. Minullahan ei ollut päivänkään virallista kokemusta analyytikkona, vaikka luin iltalukemisekseni lähinnä vuosikertomuksia ja olin tehnyt jonkunlaisen analyysin suuruusluokkaa kaikista Helsingin noteeratuista yhtiöistä. Elettiin nimittäin laman alkua, ja esimerkiksi Unitaksesta oli juuri saanut kenkää kolme kokenutta analyytikkoa. En siis pitänyt mahdollisuuksiani uuteen työpaikkaan SaiPan SM-liigan mestaruutta kummoisempana haasteena.
Toinen haastattelijoista oli silloinen Protoksen tutkimusjohtaja ja nykyinen Kuopion Palloseuran pääomistaja Ari Lahti. Protoksen myynti ensin Bank Of Irelandin tytäryhtiölle ja sittemmin Mandatumille lienee edistänyt savolaista jalkapallokulttuuria merkittävästi. Olemme varmaan tänä päivänäkin eri mieltä siitä, onko mielekästä antaa osakkeille tavoitehintoja. Minun mielestäni analyytikon kuuluisi pilkkoa yhtiö palasiksi, selvittää mistä se tekee rahansa ja mikä rahan tekemiseen vaikuttaa. Lisäksi pitäisi selvittää toimivan johdon, hallituksen ja pääomistajien täyspäisyys. Tämä pitäisi avata asiakkaille verrokkiyhtiöiden arvostuksen lisäksi ja antaa sitten asiakkaiden tehdä omat osto- ja myyntipäätöksensä. Minun näkemykseni ei ole juuri ottanut tulta missään näkemissäni analyyseissä. Näkisin sekä kaupankäyntiä että asiakkaiden hyvinvointia edistävänä minun malliseni analyysit, mutta mitä ilmeisimmin kysyntää on lähinnä pörssikurssi 3,63, tavoite 3,80, johtopäätös VÄHENNÄ –tyyppiselle informaatiolle.
Perjantaina tuli ulos Inderesin Technopolis-päivitys, jonka johtopäätökset kiteytin edellisessä lauseessa. Luin sen Kalifornian aamuyössä ja meinasin hyperventiloida. En niinkään johtopäätöksistä, vaan sisällöstä. Kiinteistösijoitusyhtiöissä, jollaiseksi Technopoliskin lasketaan, on kaksi muita paljon merkittävämpää tunnuslukua: juokseva tulos per osake ja NAV (=net asset value) per osake.
Inderesin Jesse Jokinen kirjoitti: ”Technopoliksen osake arvostetaan pörssissä tällä hetkellä arviomme mukaan noin 10 % alle osakekohtaisen nettovarallisuuden ilman hybridilainaa (NAV)”. Tämä antaisi NAV:ksi noin neljä euroa. Jesse on reippaasti vähentänyt omasta pääomasta hybridilainan, joka tosin on jo vähennetty Technopoliksen laskemassa EPRA NAV:ssa 4,70.
Olen ihmetellyt, miksi Inderes nosti Cityconin TOP3- osakkeisiinsa, vaikka pörssissä on toinen kiinteistösijoitusyhtiö, joka on halvempi sekä tuloksella että omalla pääomalla per osake mitattuna. Ehkä se johtuu siitä, että ”megatrendit” puoltavat kauppakeskuksia, eivätkä it-yhtiöitä. Citycon on sijoittanut kauppakeskuksiin, Technopolis it-kampuksiin. Tai sitten siitä, että analyytikko yksinkertaisesti on laskenut Technopoliksen tunnusluvut väärin.
Olenkin vähän ihmetellyt Technopoliksen nihkeähköä kurssikehitystä. Teoreettisesti on toki mahdollista, että Inderesin aamukatsauksella on enemmän lukijoita kuin minun kolumnillani. Tosin minun pitäisi kiittää Inderesiä, olen saanut ostaa osaketta merkittäviä määriä melko edullisesti.
Lisäksi minun pitäisi kiittää Ari Lahtea, kun ymmärsi olla palkkaamatta minua vuonna 1990. Jos näin olisi käynyt, voisin minä tehdä vieläkin puku päällä analyysejä jossain pankkiiriliikkeessä. Jos exceliini lipsahtaisi joku pieni 75 miljoonan virhe 380 miljoonan markkina-arvoisessa yhtiössä, joku rääväsuinen kolumnisti saattaisi sitten kolumnissaan avovittuilla aiheesta.
Idealistit yleensä ammutaan aamunkoitteessa, kun taas pragmaatikot tekevät mitä käsketään ja nostavat kuukausipalkkaa tyytyväisenä. Katsotaan miten minun tällä kertaa käy. Jos olen väärässä, koen sen aamunkoitteessa teloittamisena.
