Satu Hassi esitti hallitukselle ärhäkän suullisen kysymyksen Fortumin Uniper-kaupoista. Uniperin toiminnasta kun Sadun kysymyksen mukaan yli 80% perustuu kivihiileen. Tämä tosin lähinnä vahvistaa nykyvihreiden linjaan, jossa toiminta perustuu faktojen sivuuttamiseen. Ainakin Lauritsalan yläasteella sai prosenttilaskussa hylätyn, jos sekoitti 80 ja 27 prosenttia.
Jos minä kirjoitan twiitin saatikka kolumnin, pyrin tarkistamaan ensin faktat. Internetissä esitetty muunneltu totuus kun seuraa kirjoittajaa vain loppuelämän. Toki hallitukselle esitetyissä kysymyksissä voi kansanedustaja ottaa vähän löysemmin rantein faktojen suhteen kuin Sijoitustiedossa. Eihän eduskunnassa saa kutsua toista edustajaa valehtelijaksi, vaikka tämä väittäisi vihreitä tieteeseen nojaavaksi puolueeksi.
Hassi antoi myös sijoitusneuvoja: ”…on paljon yhtiöitä, joiden toiminta perustuu fossiilisiin polttoaineisiin, siis ilmastonmuutoksen aiheuttamiseen. Jos ilmastonmuutos oikeasti halutaan hillitä, nämä yhtiöt eivät voi jatkaa entiseen malliin. Tämä tarkoittaa että näiden yhtiöiden osakkeiden arvo tulee romahtamaan.” Tämän perusteella valtion olisi syytä myydä kaikki Fortuminsa rivakasti ja meidän spekulanttien vastaavasti mennä shortiksi asti.
Käytän hyvin vähän aikaani laajasti seurattujen yhtiöiden analysoimiseen. En sentään leiju niin korkealla ilmassa, että kuvittelisin tekeväni isojen yhtiöiden rintamalla parempaa jälkeä kuin kuukausipalkallisten pukumiesten armeijat. Kun joku iso yrityskauppa julkaistaan, katson pitkälti markkinareaktiosta, menikö kauppa alustavasti putkeen.
Neljä vuotta sitten kirjoitin kolumnin ”Neljä miljardia euroa on harvoin väärässä”. Risto Siilasmaa oli juuri tyrkännyt Microsoftin syliin Windows-puhelimet ja Nokian markkina-arvo nousi kaupan julkistuksen jälkeen neljä miljardia. Silloin oli netissä paljon huutelijoita, joiden mukaan kruununjalokivet menivät liian halvalla. Yritin vähän toppuutella näitä koohkaajia, sillä omalla rahallaan äänestävät usein pohtivat yrityskauppoja vähän syvällisemmin, kuin tunnekuohun vallassa nettiraivoa lietsova kansanosa. Nyt voitaneen kiistatta todeta, että Nokian kännyköiden myynti oli parhaita suomalaisten yhtiöiden tekemiä yrityskauppoja koskaan.
Kun lähtee povaamaan osakkeiden arvon romahdusta, olisi muidenkin hyvä tarkkailla markkinoita. Kun joku vuosi ennakkotiedon kaupasta Bloombergille, Fortumin kurssi nousi selvästi.
Minä kevensin vähän pientä Fortum-positiotani viime viikolla luettuani puoli sivua uutisesta. Olen nimittäin seurannut suomalaisten yritysten ostoksia Saksasta Nokian televisiotehdaskaupoista alkaen ja harvoin ovat germaanit ugreille alennuksella antaneet. Tämä on tosin heikohko peruste, sillä yrityskaupat eivät ole toistensa veljiä, vaikka kauppaa kävisivät samojen kansakuntien edustajatkin.
Tällä viikolla kauppa julkaistiin virallisesti. Markkinat kauppaa hetken sulateltuaan päätyivät tykkäämään siitä. Tämän näkee siis perjantain Fortumin päätöskurssista @16,89, joka on korkeampi kuin kahden viikon takainen @15,90. Pidän tätä näkemystä Fortumin kivihiiliostosten edullisuudesta osakkeenomistajille vakuuttavampana kuin ex(?)-taistolaisen kansanedustajan avautumista aiheesta.
Oma pohdintani asiasta on, että kun joku toimiala on kaikkien hyljeksimä, sitä saattaa hyvinkin kannattaa ostaa. Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark tietää, että hänen legacynsä yritysjohtajana on kiinni tämän kaupan onnistumisesta. Pidän Lundmarkia hyvinkin täysipäisenä yritysjohtajana. Lisäksi vaikka Saksa on sulkemassa ydin- ja hiilivoimalansa, en usko sakemannien sentään sulkevan sähköverkkojaan. Jollain se sähkö on tuotettava jopa sähköautoille. Joten kyllä Fortumille voi ulkomaanseikkailuissaan käydä hyvinkin.
Valtion omistajaohjaus
Saan joka kerta hengenahdistusta, kun julkisuudessa keskustellaan valtion omistajaohjauksesta. Jos minä omistaisin yli 50 prosenttia jostain pörssiyhtiöstä, niin toimivan johdon olisi syytä kuunnella herkällä korvalla minun toiveitani. Tämä ei tarkoita, että minun näkemykseni olisivat parempia, mutta niitä olisi pakko kuunnella, jos haluaisi tehtävässään jatkaa.
Valtiohan on linjannut, että se ei puutu yhtiöidensä operatiiviseen johtamiseen. Tämä on lähinnä yksi monista perusteista, miksi valtion ei pitäisi pörssiyhtiöitä omistaa lainkaan. Jos omistajalla ei ole mitään näkemyksiä tai se ei niitä esitä, ei tällaisella omistajalla ole yhtiön kannalta mitään virkaa. Toki valtio-omistaja pitää sekä yhtiön pörssikurssin että rahoituskustannukset vähän alemmalla tasolla. Osakesijoittajat aivan oikein pitävät valtiota omistaja-arvon kannalta taakkana ja luotottajat taas nekin aivan oikein varmempana lainan takaisinmaksajana.
Tosin oikeassa maailmassa on varmasti paljon parempi, mitä vähemmän poliitikot yhtiöiden toimintaan puuttuvat. Kaikki poliitikot mieluusti ohjaisivat investointeja kotipaikkakunnilleen. Heidi Hautala pyrki kaikin keinoin estämään Arctic Shippingin jäänmurtajien vuokraamisen ulkomaille ja sai jopa valtionyhtiön vetämään rikosilmoituksensa Greenpeacen laivaannoususta. Suomessa poikkeuksellisesti Hautala joutui eroamaan tehtävästään jäätyään kiinni aiheesta valehtelusta. Toivottavasti meille ei rantaudu amerikkalainen kulttuuri, jossa valehtelu katsotaan politiikassa lähinnä meriitiksi, kunhan ajetaan omaksi koettua asiaa.
Juha Sipilä saattaa olla siedettävin omistusohjausministeri, mitä meillä on ollut. Hänkään ei jaksanut pitkään työn mukanaan tuomia PipoGateja, vaan heitti kapulan Mika Lintilälle. Koskaanhan emme voi etukäteen tietää, millainen ehkäisevän päihdetyön ohjaaja hallitusneuvotteluissa salkun saa. Veronmaksajien kannalta olisi hyvä, että heidän omistuksiensa perään katsoisi joku, jolla on edes auttavat tiedot yritysarvon muodostumisesta. Koska poliittiset suhdanteet voivat tuoda vaikka Ville Niinistön takaisin ministeriksi, olisi meille kaikille hyväksi mitä vähemmän omistusohjattavaa ministereille jäisi.
Ymmärrän kyllä keskustapoliitikkojen innokkuuden valtionyhtiöiden roolin säilyttämiseen. Onhan se kiva olla edes jonkunlainen mahdollisuus ohjailla osin muidenkin kuin valtion rahoja kotivaalipiireihin. En tosin tätä katsele sen paremmalla silmällä kuin kokoomuspoliitikkojen loikkia regulaattorista reguloitavaksi.
Tämä regulaatio eli sääntely on valtion oikea rooli yritystoiminnassa. Valtion kuuluisi esimerkiksi huolehtia, että yritykset pitävät huolta ympäristövelvoitteistaan ja etteivät luonnolliset monopolit saa ylituottoja. Caruna korotti sähkönsiirtohintojaan, koska viranomaisvalvonta salli sen. Kaikki monopolit nostavat hintojaan niin paljon, kuin yritykset itselleen hyväksi näkevät. Tämän takia tarvitaan kilpailulakeja ja monopolien viranomaisvalvontaa.
Jos joku kuvittelee Suomen valtion olevan jotenkin ylivertainen sijoittaja, joka nerokkaasti hoitaa portfoliotaan veronmaksajien puolesta, suosittelen lähinnä indeksirahastosijoituksia ja vahvaa ajallista hajauttamista. Tosin epäilen edellisessä virkkeessä olleen valtiosijoittajan autuuteen uskoville vieraita termejä.
”Jos Fortum ei olisi veronmaksajien omistama, en näkisi ongelmaa (Uniper-kaupassa). Nyt en ymmärrä, miksi veronmaksajat laitetaan ottamaan näin suuri riski.” Tässä osui twiitissään vihreä kansanedustaja Antero Vartia napayhteentoista. Jos joku yksityinen haluaa ottaa riskiä ostamalla saksalaisen ”roskaosaston”, niin siitä vaan, ymmärsin tämän.
Veronmaksajien kannalta järkevintä olisi, jos valtion pörssiyhtiöomistukset realisoitaisiin ja varat käytettäisiin esimerkiksi veronalennuksiin, velanlyhennyksiin ja työvoimapulasta kärsivien alojen koulutukseen. Uusiin valtionyhtiöhimmeleihin rahan laittaminen edistää korkeintaan poliitikkojen henkilökohtaisia agendoja. Voi olla, että Fortumin riskiostos kannattaa tai sitten se voi ajaa iloisesti karille. Mutta riskinotto ulkomailla ei voi mitenkään järkevästi perustellen olla Suomen valtion asia. Ei poliitikoilla oikeasti ole kykyjä arvioida riskisijoitusten rationaalisuutta. Heillä on toki muita todistettujakin kykyjä, kuten äänestäjiensä miellyttäminen.
On absurdia, että eduskunnan kyselytunnilla keskustellaan pörssiyhtiön investoinnin mielekkyydestä. Mutta tästä tuskasta pääsisi näppärästi eroon luopumalla listatuista valtionyhtiöistä. Sitten eduskunnassakin voitaisiin keskittyä todella tärkeisiin asioihin, kuten keskusteluun siitä, tappaisiko 0,7 prosenttiyksikköä vahvempi alkoholi lähikaupoissa yli vai alle 300 henkeä vuodessa.
P.S. En elättele suuria toiveita toivomastani kehityksestä valtionyhtiöiden suhteen. Pörssiosakkeiden myyminen on monille vain niin kovin vaikea asia, koska nehän voivat myynnin jälkeen vaikka nousta, ja sitten kaduttaa.
Yritin vuosia sitten taloyhtiössäni lobata, että yhtiön omistukseen jääneet Elisan osakkeet myytäisiin välittömästi. En uskonut, että potentiaalinen asunnon ostaja yhtiössä arvostaisi Elisoja yhtään mihinkään, mutta kaikki osakkaat arvostavat (aavistuksen) alhaisempia vastikkeita. Selitin, että jos osakkaat haluavat omistaa Elisaa, sitä voi arkipäivisin ostaa pörssistä ihan vapaasti.
Olin valinnut lobbauksen kohteeksi täysipäisimmäksi arvelemani ja arvostetun osakkaan. Hän totesi, että oikeassa olen, mutta täytyy nyt katsoa, jos ne vaikka vielä nousisivat. Tapoin lobbausprojektini lähtötelineisiin.
Jos muuten olisin onnistunut pyrkimyksissäni, minua luultavasti syytettäisiin vielä tänä päivänäkin Elisan dumppaamisesta alihintaan.
