Kaikki jotka ymmärtävät mistään mitään, tajuavat että Suomessa työehtosopimuspalkoilla eivät kaikki työllisty mitenkään. Osa vain ei pysty tuottamaan kenellekään lisäarvoa kulujensa verran. Toiset taas saisivat töihin menosta niin vähän lisää rahaa (jos ollenkaan), että eivät haluakaan työllistyä. Tämä toki on ikävän kuuloista, mutta totta.
Juhana Vartiainen arvioi viikko sitten Hesarissa, että Suomen 270.000 työttömästä todellinen työvoimareservi tällä hetkellä on 40.000 henkeä. En tiedä, eikä Juhanakaan tiedä, onko luku oikein (taloustiede ei ole eksakti tiede), mutta on selkeää että suuruusluokka ei ole lähelläkään esimerkiksi sataaviittäkymmentätuhatta. Vasemmistolaisten ekonomistien mielestä varmaan oikea luku on jonkun verran yli 40.000 ja oikeistolaisten näkemys voi hyvin olla Vartiaista alhaisempi. Mutta molemmat ryhmät myöntävät rakennetyöttömyyden olemassaolon.
Antti Rinne kuitenkin avautui, että ”Uskomatonta roskaa!!! Hyvällä tuella ja koulutuksella ehdoton enemmistö työttömistä saadaan takaisin työelämään, kunhan talous kasvaa kestävästi.” ”Ehdottomaan enemmistöön” riittäisi mainitsemani 150.000.
Osmo Soininvaara twiittasi aiheesta ”Se, että tieto on ikävä, ei kerro, onko se totta. Juhanan väite koski tilannetta nykypolitiikan vallitessa, ja voi ikävä kyllä olla totta.” Mutta Osmo on poliittisesti korrekti, minun ei tarvitse olla. Minä ja Osmo ja Antti Rinne kaikki tiedämme, että demareiden puheenjohtaja ymmärtää tämän hyvin, hän vain kertoo tarinaa mitä uskoo kannattajiensa haluavan kuulla eli valehtelee.
Tämä on politiikan se osio, joka on ajanut minua hulluuden partaalle jo vuosikymmenien ajan. Joskus kauan sitten ajattelin, että miksei kukaan selitä selkeästi virheellistä logiikkaa jakaville poliitikoille, että yksi plus yksi on kaksi. Paljon myöhemmin tajusin, että kyllä ne yleensä ymmärtävät, mutta jonkun kannattaa kerätä ääniä myös alle satasen älykkyysosamäärällä liikenteessä olevista, sillä tämä on puolet kansasta.
Surullisinta tässä kaikessa on, että jotkut luulevat Rinteen ajavan avautumisellaan työttömien asiaa ja minun kaltaisteni olevan sitä mieltä, että köyhät pitää jättää heitteille. Useimmat oikeistopoliitikotkin jakavat näkemykseni, jonka mukaan sosiaaliturvan tehtävä on pitää niistä huolta, jotka eivät pysty tienaamaan työllään tarpeeksi pystyäkseen elämään täysipainoista elämää. Antti Rinne taas ajaa lähinnä omaa asiaansa, joka on pysyä demarien puheenjohtajana.
Olen hyvin kiitollinen demarivanhemmilleni, jotka olivat 60-70-luvuilla mukana taistelemassa ilmaista koulutusta kaikille suomalaisille. Muuten olisi helposti voinut jäädä työläisperheen pojalta kauppakorkeakoulu käymättä, enkä välttämättä ymmärtäisi sijoittamisesta sitäkään, mitä luulen nykyisin ymmärtäväni.
Lisäksi minut kasvattaneet demarit opettivat, että töihin mennään aina. Muistan hyvin, kuinka yksi kalju metallimies selitti pienelle pojalleen pienessä hönössä, että päivääkään ei ole ollut työttömänä, eikä aio ollakaan. Eikä ollutkaan, mutta mitä ilmeisimmin kyseessä oli tavallista näppärämpi työkoneasentaja.
Minun täytyy häpeäkseni tunnustaa, että keväällä -86 nostin työttömyyskorvausta ilman aikomustakaan mennä töihin, koska kirjoitusten jälkeen tarkoitukseni oli lukea pääsykokeisiin.
Näin tosin tekivät ja tekevät kaikki. Jos tarjolla on jotain ilmaista rahaa, se kyllä otetaan vastaan, vaikka työhaluja ei olisikaan. Koska cv:ssäni oli 19-vuotiaana kahdeksan kesää työkokemusta, minulle tarjottiin töitäkin paikallisesta rautakaupasta. Näistä sitten onnistuin kieltäytymään näppärästi siten, että korvaukset eivät lakanneet juoksemasta.
Pääsykokeitten jälkeen parin kesän takainen työnantajani eli mummini otti yhteyttä ja tarjosi nollatuntisopimusta, tosin termiä ei vielä silloin tunnettu. Olin hylännyt Toiminimi Sirkka Peitsoman hyvissä riidoissa isoäitini kanssa, ja ollut pari kesää rautakaupassa, joten tarjous tuli vähän puskista. Olen nopea leppymään, varsinkin kun minulle tarjottiin 30 markkaa tunnilta (jos ei vettä sada), mikä oli vuonna 1986 aivan huikea liksa. Olisin ottanut työn vastaan paljon halvemmallakin, mutta sitä en varsinaisesti silloin mainostanut.
Antti Rinne onkin oikeassa siinä, että jos työtarjoukset ovat tarpeeksi houkuttelevia, kyllä työttömät työllistyvät. Mutta yksikään työnantaja (incl. mummini) ei palkkaa työntekijää tappiota tehdäkseen. Jos pienyrittäjä palkkaa yhdenkin harhalaukauksen, voi firma mennä nurin, koska ”koeajan jälkeen veltto” ei ole irtisanomisperuste. Työntekijä muuten maksaa työnantajalle vähintään tuplat siitä mitä palkolliselle jää käteen.
Jos tätä verokiilaa kavennetaan ja irtisanomissuojaa löysätään, rakennetyöttömyys supistuu.
Toisaalta juuri kukaan ei mene töihin, jos siitä jää saman verran käteen kuin Netflixiä kotona katsomalla. Jos kotona olemisesta maksetaan vähemmän, rakennetyöttömyys supistuu.
Osa työttömistä on erilaisista pysyvistä syistä vähemmän tuottavia työntekijöitä. Heitä ei tes-palkoillamme kannata kenenkään palkata mihinkään. Kaikkien pitäisi antaa tehdä töitä sillä hinnalla, mitä pystyvät saamaan, ja heidän elämänlaatunsa säilyttämisen kuuluu sitten yhteiskunnan hoitaa. Tosin tämän voisi järjestää mielellään tehokkaammin kuin nykymallissa.
Jos minimipalkkoja lasketaan, rakennetyöttömyys supistuu.
On siis selkeää, että rakennetyöttömyyden taso on poliittinen valinta. Olen joskus pohdiskellut pahansuopaa teoriaa, että osa vasemmistopoliitikoista haluaa ylläpitää korkeaa työttömyyttä, jotta heidän kannatuksensa pysyisi korkealla. Näin pahasti asiat tuskin ovat, mutta on aivan varmaa, että Antti Rinne tietää Juhana Vartiaisen olevan oikeilla jäljillä. Ja on luultavasti oikeassa siinä, että nykyinen demarikenttä haluaa Antin valehtelevan, että Vartiainen on irtautunut työttömien arjesta.
Miunkin voi väittää olevan irtautunut työttömien arjesta, kun en ole koskaan oikeasti työttömänä ollut. Mutta tunnen kyllä työhaluisiakin, joiden on vaikea työllistyä ainakin omalla kotipaikkakunnallaan. Helsingissä saattaisi olla heille töitä, mutta asuminen täällä on melko kallista, ja sidosryhmät muualla. Miten tämä ratkaistaan, en tiedä, mutta en väitäkään tietäväni. Antti Rinne ja ay-johtajat taas väittävät tietävänsä, eli ratkaisu on palkkojen nostaminen. Tosin tämän Rinnekin tietää aiheuttavan työttömyyttä, mutta ei myönnä sitä.
Voi olla, että olen väärässä, kun kuvittelen, että töiden tekeminen olisi hyvästä kaikille. Mutta siitä olen varma, että olen hyvin tyytyväinen, että minun vastuullani ei ole poliittisen ratkaisun löytäminen rakennetyöttömyyden vähentämiseen. Tehtävä ei ole nimittäin helppo, kun meidän vasemmistopuolueemme ovat populistien käsissä, jotka syöttävät kannattajilleen vastaavia tarinoita kuin joukkorahoituskohteiden myyjät asiakkailleen.
