Kolumnit

Kolumni: 10 000 euroa on kiva, mutta niin on miljoonakin

Matias Savolainen |
Jaa Twiittaa

Helpoin tapa olla tyytyväinen vallitsevaan, on välttyä kaikilta mahdollisilta kiusauksilta - laittaa silmät kiinni. Siinä käy nimittäin melko helposti niin, että nähdessämme ja kokiessamme vallitsevaa parempaa, alkaa mieleen hiipiä kaiken moisia ajatuksia. Aivan kuten eräs vahvoilla kristillisillä arvoilla ohjattu ystäväni totesi, että siitä ei seuraa mitään hyvää perhe-elämään ja parisuhteeseen, jos kavereiden kanssa on tapana käydä kaljalla stripparibaareissa. Voi nimittäin olla, että syntyy epäreilu ulkonäöllinen vertailuasema neljä lasta synnyttäneen keski-ikäisen naisen ja vielä collegessa opiskelevan viikonlopputyökseen tanssivan parikymppisen välillä. 

No hyvä, tämä teksti lähtikin kivasti kohti kukkuloita, joten aika vähän jarruttaa. Palataanpa pelilaudan toiseen kulmaan.

Suhteellisen vaarattomasti voi kokeilla näitä halujuttuja käymällä esimerkiksi koeajamassa autoa, joka maksaa 2-3 kertaa niin paljon kuin itse on nykyisestä autosta maksanut. Vieläpä valitsemalla auto, joka ei kuulu perinteisesti käyttämiemme käytännöllinen ja sopiva perheauto kategoriaamme. Aja autolla, tunnustele miltä se tuntuu. Älä vain mieti, käyttäisitkö näin paljon rahaa autoon. Se ei kuulu nyt tähän harjoitukseen. Nyt tutkitaan tuntemuksia. 

Lisää vettä myllyyn saa käymällä omaa asuntoa päräyttävämmällä alueella olevissa paria kokoluokkaa suuremmissa asunnoissa. Vielä paremmin asia toimii, jos asuu sellaisessa muutamia päiviä, viikkoja tai kuukausia. 

Nyt kun on päästy vallitsevan tyytyväisyyden tai hilloutuneen tyytymättömyyden sorkkimisessa vauhtiin, niin hypätäänkin lentokoneeseen. Matkustetaan erilaisiin paikkoihin, joissa kelit ovat enemmän preferenssiemme kaltaiset. Kohdemaassa kannattaa asua mahdollisimman tasokkaassa hotellissa tai vielä parempi, jos vuokraa paikallisen mittapuun mukaankin kivan kämpän esimerkiksi AirBnB:n kautta. 

Mikäli mahdollista, kannattaa vielä liikkua itseään huomattavasti varakkaampien ja fyysisesti näyttävämpien seurassa muutamia päiviä, pukeutua omaa vaatevarastoa pari naksua kalliimpiin vaatteisiin ja kokeilla muitakin oman elämän ulkopuolisia tavaroita ja asioita. 

Tätä kun on harrastellut muutaman kuukauden, alkaa käymään helposti niin, että alitajuisesti alkaa haluamaan jonkin sortin muutosta elämään. Mikäli ajattelua sattuisi vielä ruokkimaan innostavalla, kannustavalla ja avartavalla kirjallisuudella ja audiokirjallisuudella, voi olla melko varma siitä, että erikoisten ajatusten määrä kasvaa kohisten. 

Onnellisuuden kannalta on tärkeää uusista haluista huolimatta olla jatkuvasti kiitollinen kaikesta siitä, mitä juuri nyt on. Syntyneen nälän ei ole tarkoitus näivettää elämää ja kalvaa sitä ontoksi tyhjällä haluamisella - tavaran, kokemusten ja kenties rahan himoitsemisella. Nälän tarkoitus on auttaa meitä kasvamaan. Heränneiden halujen lahja on antaa meille mahdollisuus tutkia sitä millaisia mahdollisuuksia maailmassa on ja mitkä niistä tuntuisivat meistä itsestämme hyviltä. 

Tavoiteasetanta perustuu juuri siihen, että ensin pitää löytää se mitä haluamme. Emme oikein osaa haluta mitään, mitä emme ole nähneet, kokeneet tai tiedä olevan olemassa, joten kannattaa antaa ravintoa unelmille. 

Tavoitteiden toteutumisen polttoainetta on vahva näky ja syyt siihen, miksi näyn halutaan toteutuvan. Taloudellista riippumattomuutta tavoitteleva saattaa helposti miettiä, että haluaa 5 000 - 10 000 euroa kuukaudessa passiivisia työstä riippumattomia tuloja kuukaudessa. Luku on ihan kiva, mutta niin on miljoonakin. Numerot ovat vain melko voimattomia ja turhia, mikäli niillä ei ole vahvaa juurta meille tärkeisiin tuntemuksiin. 

Kyse on siitä, miksi haluamme saada kymppitonnin kuukaudessa? Mitä se meille merkitse? Mitä me teemme sillä? Ai asumme edelleen Kukkumäen kolmiossa ja ajamme nykyisellä budjettiperheautolla? Vähän niin kuin lottovoittaja, joka ehkä nyt maksaisi asuntolainan ja kävisi Martan kanssa Kanarialla?

Mikäli haaveemme on, että voisimme elää juuri nykyisenlaista elämää ja siellä missä nytkin, mutta voisimme lopettaa työn teon, minulla on sinulle ikäviä uutisia. Kyseessä on useimmiten pakofantasia, pelkopohjainen kyyristymisreaktio, josta ei juurikaan voimia ponnisteluun saa. Syytekijöiden tulee olla vahvoja, innostavia ja samalla on löydettävä ne asiat, joita ei missään tapauksessa enää elämän osaksi halua. 

Kasvu ja kurottaminen ovat palkitsevia ja elämän suuret palkinnot ovat siellä, missä merkitsemme toisille ihmisille jotain. Raha on väline luoda olosuhteita, ympäristöjä ja kokemuksia elämään. Kun omat syytekijät löytyvät sieltä rahaakin syvemmältä, alkaa tapahtua. 

Sijoitustiedon kolumnisti Matias Savolainen on yrittäjä, sijoittaja ja USA Asunnot hallituksen puheenjohtaja.

Yhteistyökumppanit: Heikki Keskiväli

Liity suositulle Tähtäimessä osakkeet -sijoituskurssille. Poimi -15e alennus koodilla STIETO15

Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Eikö enää tarvitse siivota?

Antti Leinonen
14.12.2024
east Lue lisää