Parasta viihdettä Barcelonassa ovat paikalliset pokeripapat. He pelaavat paljon käsiä, eivätkä juuri niistä irrota. Reissuja tulee vain saleteilta ja sellaisiksi koetuilta. Kiitos korkean ikäni ja Jukka Parviaisen pääsen ensi lauantaina pelaamaan pappaturnausta. Jukka nimittäin kertoi Helsinki-Vantaan Oak Barrelissa, että silloin olisi tonnin re-entryturnaus yli viisikymppisille. Olen siis puolentoista viikon pokerireissulla anarkistien vuosien 1936-7 pääkaupungissa.
Lisäksi tunnen itseni papaksi, vaikkeivat lapseni olekaan vielä perinteiseen eteläkarjalaiseen tapaan ryhtyneet lisääntymään parikymppisinä. Oma vatsani on kyllä pyöristynyt. Saavuin eilen illalla hotellille, ja ensi töikseni kävinkin ruokakaupassa.
Huoneessani nimittäin on kovasti arvostamani korkean teknologian vekotin eli jääkaappi. Illalla peleiltä palatessa ja hotellin aamiaisajan jälkeen herätessä huoneesta on kiva löytää kylmälaite, jossa on sisällä muutakin kuin valo.
Pappaiästä huolimatta kuntoni on vielä kiviaitaa, koska selvisin noin kolmensadan metrin kävelystä ihan sulavasti. Tosin sen jälkeen olikin levättävä sängyllä tunti, että jaksoi lähteä kasinolle. Yleensä kävelen, mutta nykykuntoani arvioituani otin 1,7 kilometrin matkalle taksin. Pientä taksi-inflaatiota on havaittavissa Barcelonassa, koska vastaava kyyti maksoi vähän alle vitosen vuosi sitten, ja nyt aavistuksen yli. Taitaa olla nousukausi menossa täälläkin.
Kasinolle kirjautuminen meni sulavasti ja paikalla oli sakkia kuin SaiPan pelissä. Osasin vanhasta muistista käyttää ilmoittautumisautomaattiakin ja vieläpä pääsin suoraan PLO 10/20 pöytään, jossa on tonnin miniminäyttö. Muistin vielä, että merkit pitää vaihtaa kassalla, eikä Helsingin tapaan pöydässä. Highroller-puolen kassalla ei ollut edes jonoa ja tämäkin meni hyvin epäespanjalaisen sujuvasti.
Pöydässä oli lisäkseni yksi toinenkin pappa. Loput olivat nähdäkseni minua nuorempia ammattilaisia tai ainakin vahvoja harrastelijoita. Barcelonan pappa meni poikki parissa tunnissa. Mie puolestani pelailin suomalaista pappapeliä, eli en juuri mitään käsiä. Näin useita ostomahdollisuuksiakin, mutta lyönti ei vaan lähtenyt. Aloin vihata itseäni entistä enemmän. En nimittäin varsinaisesti haluaisi olla huonokuntoinen plösö, joka pelaa pappapokeria. Edes yhdellä kärkisetillä saadut tuplat eivät piristäneet synkkää mieltäni.
Lisäksi aloin paikallispapan poikki mentyä vilkuilla kelloa, että josko tästä lähtisi hotellille, kun töitä on tehtynä jo täydet kaksi tuntia. Päätin kuitenkin vähän näyttää itselleni ammattiylpeyttä ja tarkkailla josko illan pimetessä pelit kovenevat, kuten niillä on tapana.
Jaksoinkin oikein yli neljä tuntia ja pelitkin vähän piristyivät. Sitten tuli pappojen viimeinen nukkumaanmenoaika, eli paikallista aikaa neljä (=Suomen viisi). Lisäksi menin poikki yliparilla ja värinvedolla kärkirattaita vastaan. En pelannut edes yhtä ilmaista jakoa ennen blindeja, vaikka minulla oli merkkejä taskussa lisälaukauksen varalle. Tästä papasta ei näin myöhään irronnut toista laukausta. Jäin siis aloitustonnini tappiolle ensimmäisestä käteissessiostani.
Yleisvaikutelma peleistä lyhyellä otannalla oli, että kaikki on pitkälti ennallaan. Tosin Barcelonan maine hyvänä kalastuspaikkana on houkutellut paljon petokaloja paikalle. Näin mm. kymmenittäin suomalaisia pokerihaita 10/20-pöydissä. Suomella onkin heittää varsin edustava joukkue tämän maailman pottiomahapöytiin.
Päätin näyttää, että en ole ihan tavallinen pappa, ja päätin hakeutua kotiin käymättä depotiskin kautta eli pelikassa kannossa. Tämä ei ole ihan fiksua, älkää nuoret kokeilko. Lisäksi havaitsin, että kasinon edestä puoli viideltä taksin saaminen vaatii ranskalaista röyhkeyttä tai poikkeuksellisen hyvää tuuria. Lisäksi saa taksinjahtaamisen sivussa läpsiä kaikenlaista tissibaarilipukkeen tarjoajaa käsille.
Kyllästyin painimiseen ja päätin joko kävellä tai ottaa taksin lennosta. Niput taskussa tämäkään ei ole aivan hirvittävän nerokas idea. Kävelin Carrer de la Marinaa taksien paluuliikenteen vastasuuntaan nuorukaisryhmiä väistellen. Jotta saisin taksin, oli välttämätöntä kävellä kadunlaitaa, jonne siirryin, kun nuorisoryhmät loppuivat. Havaitsin, että joka toisessa parkkeeratussa autossa nukkui joku. En tiedä oliko kyseessä tilapäis- vai pysyväismajoitus. Takseja oli tulossa vastaan useita, ja heti ensimmäinen pysähtyi ja pääsin onnellisesti hotellille.
Jatkosuunnitelmani on harvinaisen selvä. Pelaan vielä kaksi päivää pelkkää käteistä ja lauantain pappaturnauksen, jossa aion ampua niin monta laukausta kuin tarpeen. Jos en muuten tässä pärjää, yritän kestää sen kuin hyvähermoinen pappa. Täällä ne tosin ovat harvassa. Mutta jos jossain turnauksessa pitäisi olla pehmeä fieldi, niin Barcelonan seniorisessio on juuri sellainen. En muuten välttämättä ole koskaan pelannut tonnin turnausta, jossa olen hyvin lähelle nuorin osanottaja.
Maanantaina en pelaa Jukan suosituksesta huolimatta Stud/Omaha hi/lo-turnausta, koska se on limiittiversio. Vaikka uskonkin olevani ihan pätevä veturi tähän pelimuotoon, on pienen limiittihiloturnauksen pelaaminen melkoista itsekidutusta verrattuna paikallisiin käteispeleihin.
Muita turnauksia katselen kuntoni mukaan. En ole vieläkään täysin tervehtynyt reilun kahden kuukauden sairastelun jälkeen, ja tarkkailen pappaturnauksen jälkeen, miten pitkä istuminen tässä kunnossa sujuu. Jos päädyn ihmeparantumiseen ja herään joku kaunis tai rumakin päivä treenikunnossa, sutaisen luultavasti Maininkin. Kymmenen päivän päästä on ohjelmassa paluulento.
Toistaiseksi näyttää siltä, että Barcelonan järjestelyt paranevat vuosi vuodelta. Lähtötaso toista vuosikymmentä sitten tosin oli hyvin matala. Onnistuin pöydässä tilaamaan pari vesipulloakin ihan sujuvasti. Jakajat olivat edelleen parantaneet, ja laskivat potitkin sinnepäin oikein. Reikki on 2,5%/25€ max, mikä on vähän ikävää. Tämä nimittäin suosii ankaraa kyyläämistä, eikä niinkään reipasta reissuttelua juuri 10/20 pelissä, jossa kaikki potit eivät nouse tonniin asti, jossa maksimireikki menisi. Tämä ei tosin tunnu muita pelureita kovin paljon ahdistavan.
Jos olisin terveenä, Barcelonassa olisi varmasti aivan törkeän kivaa.
