Taikauskoiset pelurit saavat rytmihäiriöitä, kun pokeripöytään tulee ”huonon tuurin dealeri”. Tämä tarkoittaa yleensä sellaista, joka on joskus jakanut epäonnekkaan kortin jossain isossa potissa. Pahimmat tapaukset jopa jättävät pöydän, koska tiedossa on vain huonoja kortteja. En tuomitse tätä kovin voimakkaasti, koska erilaiset uskonnot ovat varsin suosittua, ja maailmassa on tornitaloja, joissa ei ole 13. kerrosta.
Toki meillekin, jotka emme etsi sopivaa pelipäivää kuun vaiheita tarkkailemalla, tulee kuumia aaltoja, kun pöytään pölähtää epämieluisa pelinhoitaja. Tämä ei johdu kuitenkaan dealerin tuomasta huonosta karmasta, vaan tämän huonosta asenteesta ja/tai kompetenssista. Tiedän esimerkiksi yhden täysin taikauskovapaan ammattipelurin, joka ottaa kerran kerrasta tauon inhokkijakajansa kohdalle osuessa. Minua ei kukaan ahdista ihan näin paljon. Mutta on joskus vähän paksunahkaisemmankin kotiinlähtöaikaa aavistuksen aikaistanut pelinhoitaja-arpajaisissa noussut huono lappu. Tämä tosin on toiminut korkeintaan jo tulossa olleen keskeyttämispäätöksen katalysaattorina eikä varsinaisena starttimoottorina.
En tavallisesti ahdistu jakajien teknisestä osaamisesta, mutta asenneongelmat saavat usein kihtivarpaissa kipristelemään. Jos pelinhoitaja tulee pöytään hoitaakseen lähinnä itsensä mahdollisimman nopeasti 1.) tauolle 2.) lomalle 3.) eläkkeelle, saa hän tällä kyllä pelaajatkin rivakasti toivomaan tätä samaa.
Tallinnan ja Helsingin dealerivertailu
Mikonkadun dealereiden ykkösketju biittaa varmasti Liialaian parhaat pelinhoitajat. Helsingissä mediaanijakajakin on tallinnalaista kollegaansa aavistuksen parempi. Mutta Rahiksen huonoimmat sitten kyllä alittavat helposti Olympicin riman. Selitykset näille kaikille kolmelle ovat hyvin yksinkertaisia:
Jos olet huippudealeri ja jaat töiksesi korttia Tallinnassa, hakeudut helposti paremman palkan perässä ulkomaille töihin. Esimerkiksi Casino Helsingissä on paljon henkilökuntaa, joka puhuu paljon paremmin viroa kuin ruotsia. Pelinhoitajien kärkiryhmälle on paljon kysyntää ympäri maailman ja Viron palkkataso ei mitenkään päätä huimaa – ainakaan vielä.
Keskitason niukkaa paremmuutta pohjoisessa selittää tietysti osin sama syy kuin kärkiryhmänkin. Mutta tämä ei liene koko totuus. Virolainen johtamiskulttuuri on paljon lähempänä venäläistä kuin suomalaista. Johtaja on Tallinnassa Johtaja, eikä mikään kaveri. Tämä tarkoittaa sitä, että virheitä todellakin varotaan tekemästä. Kaikki lentopalloa vähän enemmän pelanneet tietävät, että silloin kun alat pelätä tekeväsi virheen, se tavallisesti tulee seuraavalla kosketuksella. Tämä pätee myös muihin lajeihin, kuten pokerin jakamiseen.
Jakajien nopeutta vielä enemmän minä nimittäin arvostan pokeripöydässä sitä, että väistämättömät virhetilanteet hoidetaan rivakasti ja oikein. Jos tehty virhe aiheuttaa kestämättömän paineen, ei tilanteen selvittelystä tahdo tulla yhtään mitään. Lisäksi stressaantunut jakaja on hyvin altis tekemään lisää virheitä.
Meillä oli kaksi viikkoa sitten tiistaina Tallinnassa pientä tunnekuohua herättänyt potti. Pelasimme 10/10 känniomahaa minä selvimpänä (uskokaa tai älkää) ja pienimmällä stäkillä. Olin rereissannut melkein koko hivakkani sisään jo ennen floppia, jonka otti kaksi muutakin. Näistä toinen donkkasi alle ja toinen reissasi siihen. Mie happamana positiosta laitoin keräilyeräni keskelle arvellen olevani hyvin vähissä outeissa.
Jakaja laski reissun koon aluksi liian pieneksi. Donkkaaja maksoi ensin tämän liian pienen summan. Kahden minuutin huudon jälkeen keksittiin oikeakin eli isompi lyönnin koko ja tällekin tuli maksu. Muodostui iso sivupotti, ja jäi vielä kolmisen tuhatta euroa taakse lyötäväksi.
Jakaja jakoikin sitten rivakasti turnin – ja riverin. Turn oli suorakortti ja river paritti boardin. Mie huusin brushin heti paikalle, jotta saataisiin rivakka tuomio. Tähän on selvät säännöt: River otetaan takaisin ja sekoitetaan muun pakan kanssa. Tämän jälkeen betsataan jaetulla turnilla ja sitten jaetaan uusi kortti riveriin.
Tuomio menikin juuri näin. Nyt sitten etupositio suorallaan löi ja takapositio setillään maksoi suoraa huutoa. Tällä kertaa viimeisellä ei tullut parittelemaan onnistunutta korttia ja settimies poistui saluunasta kaataen vain pari pöytää mennessään.
Tässä ei sinänsä käynyt mitään oikeusmurhaa, mutta ymmärrän hävinneen pienen harmituksen karanneesta kahdestatoista tonnista. Tähän ei olisi kuitenkaan koskaan tultu, jos dealeri ei olisi selvästi stressaantunut ensimmäisestä virheestään. Täytyy kuitenkin myöntää, että suomalaisten isohkoa känniomahaa Tallinnassa stressaavampaa pokeripöytää on hivenen hankala dealerin muualta löytää.
Helsingissä ei jakajan paljon tarvitse stressata, jos nyt sattuu vähän kämmäilemään. Kasinon johtaja ei ole käytännön koskaan paikalla, ja ketään ei pikkuvirheistä irtisanota. Näin ollen dealerit Helsingin pokeripöydissä voivat ottaa paljon rennommin, ja tästä on siis hyviäkin seurauksia.
Huono seuraus taas on se, että Tallinnan heikoimmat pelinhoitajat ovat Helsingin vastaavia parempia. Tallinnassa jos mököttelet asiakkaille ja jakaminen ei oikein maistu, saat yksinkertaisesti kenkää. Suomessa töitten tekeminen huonosti ei ole laillinen irtisanomisperuste. Tähän täytyy täsmentää, että Helsingin huonoimmatkin biittaavat tyyliin Espanjan keskinkertaiset. Lisäksi Helsingissä kyse on lähes poikkeuksetta asenteesta eikä niinkään osaamisesta.
Olisi sinänsä muuten hauska nähdä, miten Casino Helsingin väki selviäisi Kings of Tallinnin turnausviikosta. Jakajien minimivuoro pöydässä oli havaintojeni mukaan kaksi tuntia. Helsingissä jos pelinhoitaja joutuu olemaan pöydässä toisen tunnin puolelle, alkaa se vähintään mulkoilemaan brushia vihaisesti.
Toisaalta Helsingin kasinohenkilökunta urheasti jaksoi Tallinnassa istua vielä pidempiä sessioita erilaisten onnenpelien ääressä, tosin asiakkaiden puolella. Olen aina jaksanut taivastella sitä, että kun vuodesta toiseen näkee asiakkaidensa häviävän, minkä takia täytyy itsekin päästä koittamaan, josko kävisi asiakkaita parempi tuuri.
Tosin Kings of Tallinnin joukkuekilpailun voiton vei Casino Helsingin nykyisestä ja entisestä henkilökunnasta kokonaan koostunut joukkue. Meidän joukkueemme BrokeBackPoker, johon kuului pelkkiä ammattipelaajia, ei muuten saanut pisteen pistettä. Kings of Vuosaari (joukkueen oikea nimi) jäseninään Oskari Leino, Tero Lipponen, Risto Pönniö ja Nemo Vilpponen näytti, että kaikki se paha, mitä puhutaan kasinotyöntekijöiden pokeriosaamisesta, ei ole totta.
