On se aika vuodesta, kun suomalaiset hytisevät terasseilla. Ulkona on tavallisesti liian kylmä, että siellä olisi mukava olla, mutta koska kalenterissa lukee kesäkuu, on siitä otettava kaikki ilo irti.
Kesäkuun toisella viikolla minä taas pakenen kylmyyttä reiluksi viikoksi Fennia Salonkiin, joka on yksi miellyttävimpiä paikkoja pelata pokeria mitä tiedän. Elämme siis Helsinki Midnight Sun –turnausviikon aikaa.
Koska tällä kertaa yhdeksän peräkkäistä päivää pokeria tuntui kovin vähältä, otimme varaslähdön ja viime torstaina valittu kansa oli Jari Salosen vieraina syömässä Wotkinsin pihvejä ja tyhjentämässä No Fearin baarikaappia. Tämän jälkeen otimme varovaisen seitsemän tunnin session PLO 10/10:tä.
Vaikka turnausviikko alkoi torstaina tuloksellisesti aurinkoisesti, oli perjantaina ensimmäisen varsinaisen turnauksen alkaessa vähän huono olo. Pihvit kyllä maistuivat hyvältä, mutta ilmeisesti niissä oli kuitenkin jotain vikaa. Onneksi Fenniassa baaritiski on aina lähellä ja jonoja ei juuri turnaustaukojen ulkopuolella ole. Turnaustauolla livahdan yleensä toiseen kahdesta kasinon muusta baarista. Jonottaminen sopii paremmin venäläisille ja amerikkalaisille kuin suomalaisille.
Turnausohjelma
Minä en tämän vuotiseen turnausohjelmaan poikkeuksellisesti keksi oikein mitään valittamista. Pienten (=200 euron) rebuy- turnausten ottaminen takaisin oli hyvä liikku. Hyvin usein olen ne pelannut, tosin varsin harvoin rahastanut yhtään mitään.
Kun terminaattori myi loppuun heti kättelyssä, oletin paikalle tulevan väkeä viikonloppuna hyvin myös rebuyta tekemään. Vain 70 pelaajaa teksasiin ja 62 omahaan olivat minulle selviä pettymyksiä. Kostoksi otin pronssia omahassa. Tosin vain voittajat muistetaan, kolmatta ei muista kukaan.
Muutamaan keskusteluun pohjautuvalla tieteellisellä tutkimuksella vedin lopullisen johtopäätöksen: Ihmiset eivät ymmärrä rebuy- turnauksia.
On kahdenlaista väärinymmärtäjää. Niitä, jotka luulevat turnausten olevan hirvittävän kalliita, koska niissä on pakko tehdä rebuyta samalla tahdilla kuin ay-liike tuomitsee yhteiskuntasopimuksen. Sitten on niitä, joiden mielestä niissä ei voi pärjätä, koska toiset tekevät niin paljon rebuyta.
Rebuyturnauksen voittaminen helpottuu, jos on liberaalisti valmis huiskimaan merkkejä keskelle lisäostoajalla. Tosin rahan voittaminen vaikeutuu jokaisella lisäostolla. Kaikki lisärebuyt ovat ainakin minulle tervetulleita mukaan turnauspottiin. Varsinaista pakkoa niitä ei ole tehdä, varsinkin kun rebuyajan päätteeksi add-onilla saa tuplapisteet rebuyn hinnalla.
En yleensä juuri tee rebuyta, add-onin taas teen aina. Tänä vuonna teksasissa tuli epähuomiossa yksi. Omahassa, jossa olin kolmas, en tehnyt yhtään. Minulla oli finaalipöydässä ihan hyvä shotti myös voittoon asti, joten nittimäiselläkin rebuystrategialla voi päästä mihin asti tahansa. Se on vähän vaikeampaa, mutta jonkun verran kannattavampaa.
Toki jos ei voi lisäostodemoneilleen mitään, voi tulla paikalle rebuyajan lopuksi ja tehdä pelkän add-onin. Minulla on luja luotto kurinalaisuuteeni tässä asiassa, ja pyrin olemaan missaamatta näissäkään turnauksissa yhtään jakoa.
Kaksipäiväiset tonnin freezeoutit yhdellä re-entryllä (=uusi sisäänosto) ovat aavistuksen pieniä minun makuuni, mutta ymmärrän, että niille on kysyntää. Kaksikymmentä vuotta sitten olisin kovasti tykännyt. Omahan huitaisin eilen, pääturnausta en luultavasti jaksa.
Turboturnaukset (=puolessa päivässä valmista) taas ovat minun makuuni kovasti. Lopputurnausohjelmaani kuuluvat ainakin perjantain 2.000 euron turbo-omaha ja kansalaisvelvollisuutena lauantain sökö.
Ruusuja
Nykyisin turnausten ruokatauoilla on tarjolla yhden ruokalajin 12 euron buffet, joka on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen ainakin Casino Helsingin olosuhteisiin. Ennen oli pääsääntöisesti kalliimmalla huonompaa. Lisäksi baarista saa vitosella sekä kinkku- että juustoleipiä. Turnausviikoilla on hyvä muistaa juomisen lisäksi myös syödä.
Käteispelien hoito on varsin hyvällä tolalla. Pöydät aukeavat, jos pelaajia vain riittää. Käteistauluja on paljon ympäri kasinoa, ja overinakin pääsee pelaamaan (=jonkun tauolla olevan ”yli” ilman vakituista paikkaa). Taikurirajoitukset pöydän vaihtamisissa on hylätty Taikurin poistuttua toivottavasti lopullisesti suomalaisesta pokeriscenestä. Ulkomailta on kuulemma havaintoja.
Turnaukset sujuvat hyvällä rutiinilla, kuten ovat menneet jo pitkään.
Risuja
Jakajat pitäisi kouluttaa entistä tasalaatuisemmin toimimaan ongelmatilanteissa ja valvomaan sääntöjen noudattamista. Sääntöjen noudattamisella en taaskaan tarkoita nipottamista pienistä chippivirheistä tai käsien tappamista teknisiin detaljeihin.
Pokeripöydissä kaikkialla maailmassa on selkeä sääntö, jonka mukaan yksillä korteilla on vain yksi pelaaja. Kukaan ei saa neuvoa toista. Jos pelaajalla on kortit showdownissa kädessä, ja hän arpoo niiden näyttämisen kanssa, hänelle ei saa vieruskaveri kertoa, mitä siitä kädestä saa. Toki jollekin vittumaiselle tyypille voi kertoa, koska tämä avustaminen voi tappaa käden.
Meillä oli käteispöydässä tilanne päällä, jossa toinen kaveri lähes kerran kerrasta pläräsi showdownissa korttejaan ja naapuri tässä tilanteessa kerran kerrasta kertoi, mitä siellä on. Jakaja ei koskaan puuttunut. Miekään en puuttunut, koska alan olla vanha ja väsynyt taistelemaan loputonta sotaa sääntöjen noudattamisen puolesta.
Minun vieruskaverini sen sijaan sanoi selostajalle, että tuo on sääntöjen mukaan kiellettyä. Selostaja sai kilarit, ja vaahtosi, että jos teillä on tuollaiset säännöt, olette kaikki idiootteja. Yritimme selittää, että nämä eivät ole meidän sääntömme, vaan kasinon. Jakaja vaan ei joko viitsi noudattaa tätä sääntöä tai ei tiedä sitä. Mitään ymmärryksen edistymistä ei tapahtunut, vaikka kohteliaisuuksia vaihdettiin lisää puolin ja toisin.
Me olisimme muuten voineet joka kerta vaatia kortteja nähtäviksi, koska ”Show one show all”-sääntö, eli jos yhdelle vilauttaa, pitää vilauttaa kaikille, on myös Helsingissä voimassa. Kukaan pelaajista ei tehnyt tätä, eikä tietenkään jakajakaan, jonka velvollisuksiin se oikeasti kuuluisi. Pelaajien pakottaminen tekemään jakajan puolesta sääntövalvontaa johtaa aina epämiellyttäviin tilanteisiin ja tunteiden kuumenemiseen, eikä tälläkään kertaa tullut poikkeusta.
Koska fasiliteeteissa ei ole mitään varsinaista valittamista, takerrun tällä kertaa tarjoilupöytiin. Pieniä tarjoilupöytiä on aivan liian vähän. Minä ymmärrän, että niitä ei hankita lisää, koska kasinon osto-osaston hankkiman pöydän keskihinta lienee jotain viisinumeroinen. Niitä nelikulmaisia näppäriä tarjoilupöytiä, jotka eivät mahdu kunnolla yhtään mihinkään, ei tarvita yhtään lisää.
Missä ovat pelaajat?
Koska järjestelyt toimivat näpsäkästi, eikä pokeri ole Suomesta kuollut, ihmettelen vähän pienehköjä osanottajamääriä.
Muutaman tapauksen tiedän. Jyri Merivirta esimerkiksi on Las Vegasissa. Valitettavasti 10.000 dollarin Razzin voitti Helmuthin Pili eikä Merivirran Jyri, joka tuli kuudenneksi. Onnea parhaasta suomalaissaavutuksesta WSOP-Razzisssa kautta aikain ja vielä parempia lappuja jatkoturnauksissa kuitenkin Jyrille. Vegas ja WSOP ovat nielaisseet muutamia muitakin muuten varmoja MNS- jyriä.
Olen sanonut tämän aiemmin ja toistan vielä kerran jos toisenkin: Nämä erinomaiset turnausviikot loppuvat, jos me pelaajat emme ota niihin osaa. Olemme monopolin kuristuksessa joo, mutta se tekee parhaansa järjestääkseen meille muutaman kerran vuodessa laadukasta pokeriviihdettä.
Kasinolle voisin jänkätä edelleen samaa kuin ensimmäistä kertaa joskus vuonna 1997. Tuokaa tilaustyönä paikalle vähintään yksi toimittaja. Antakaa sille ruokaa ja juomaa ja Helppi tai vaihtoehtoisesti joku vapaaehtoinen antamaan haastattelun ja kertomaan miten hienoa se on, kun kärkisetistä vedetään välivedolla ohi. Pokeri on hieno laji ja ansaitsee julkisuuden. Toimittajille taas on hyvä kädestä pitäen kertoa, mitä pokeriturnauksista voi ja kannattaa kirjoittaa.
Tämä ei maksaisi pyöreästi mitään. Jonkun vain pitäisi tehdä se. Minäkin tunnen paljon nälkäisiä ja janoisia toimittajia, jotka sopisivat tarkoitukseen. Massamailin lähettäminen ei tuo paikalle ketään. Yksi puhelinsoitto tuo paikalle yhden toimittajan.
Minä tykkään Best Overall Player –kilpailuista, mutta en tietenkään tykkää siitä, että rahat tähän otetaan turnauspoteista. Minun osallistumiseeni näihin karkeloihin kolmen prosenttia potista BOP:hen ei vaikuta yhtään mitään, mutta ainakin muutama peluri väittää jättäneensä turnauksen tai turnauksia väliin tämän takia. Jospa kilpailu talvella järjestettäisiin siten, että voittaja saisi vain mainetta ja kunniaa ja oikein ison tontun tai ehkä jopa joulupukin?
Raittiina pelaaminen on muuten yliarvostettua. Olen voittanut joka päivä torstaista alkaen. Eilen tuli tappiopäivä, kun päätin sipaista poikkeuksellisesti absolutistina yhden turnauspäivän. Vaakani ja peilini mielestä minun olisi nimittäin syytä vaihtaa kasinolla Strongbow Pepsi Maxiin pysyväisratkaisuna. Osa ongelmasta on sekin, että Pepsi Max on melko pahaa ja Strongbow taas erinomaisen hyvää.
Nuoruus taas ei ole yliarvostettua. Kun eilen tipuin turnauksesta puolenyön haminoissa, olisi tarjolla ollut hyvin paikkoja moneen käteispöytään. Katsoin tällä kertaa kahdeksan tuntia riittäväksi työpäiväksi, kun vähän väsyttikin. 1990-luvulla pelasin rutiininomaisesti ilman mitään ongelmia 14-tuntisia päiviä.
Harmillisesti jää sunnuntain seventurnaus väliin, kun lähden iltalennolla tutkimaan, olisivatko Marbellan pokerifestivaalin yhteydessä mahdollisesti jo terassikelit. Menkää muut ihmeessä tukemaan Seven Card Studia. Poliitikoista voi mielestäni vikistä vapaasti, vaikka ei äänestäisikään. Sevenin kuolemasta on turha valittaa, jos ei koskaan ota osaa hyvin harvoin järjestettäviin rahaturnauksiin.
