Pörssikurssien lasku ajaa rotat esiin koloistaan. Nimittäin ne rotat, jotka eivät ole koskaan pörssikursseja hyväksyttävästi suorittaneetkaan. Hesaria lukemalla voisi salaliittoteoriataipuvainen päätellä, että lehdessä on irtisanomisperuste, jos on saanut pörssikursseista hyväksyttävän arvosanan. Niinpä Helsingin Sanomat viime viikolla kirjoitti osakesijoittamisesta tavanomaista enemmän.
Jotkut unipoppamiehet suosittelevat lehtien lukemista, jotta uni tulisi. Tämä on hyvin hönö ohje, koska sanomalehteä on vaikea lukea verenpaineen nousematta, jos ei pysty ottamaan läpällä maailman epäoikeudenmukaisuutta ja toimittajien epäloogisia reaktioita tähän. Herättyäni perjantaiaamuna aivan liian aikaisin tyhmyyttäni vilkaisin lehteä, vaikka olisi ollut kovasti tarpeen mennä takaisin nukkumaan.
Onnellinen uneen paluu karkasi välittömästi käsistä, koska Sanoman tutkivan journalismin päällikkö oli laittanut taas iskujoukkonsa liikkeelle tekemään tieteellistä tutkimusta haastattelemalla kolmea ensimmäistä vastaantulijaa. Tällä kertaa selvityksen kohteena oli pörssikurssien tuleva kohtalo.
En ymmärrä, miten etusivusta vastaava kaveri pystyy elämään itsensä kanssa päästettyään printtilehteen rotankokoisilla kirjaimilla tekstin ”HS selvitti ovatko kurssit kääntyneet pysyvästi laskuun, - vai onko kyseessä terve korjausliike tai vain väliaikaista hermoilua.
Itse jutussa ei ollut mitään vikaa, sillä siinä päädyttiin itsestäänselvään vastaukseen ”Kukaan ei tiedä”. Mutta otsikointi kertoo täydellisestä osakemarkkinoiden ymmärtämättömyydestä. Laatija saa siis jatkaa töissä Sanomalla.
Ei ole mitenkään mahdollista ”selvittää” mihin osakekurssit jatkossa menevät. Lisäksi pörssikurssit eivät käänny lopulliseen laskuun kuin paniikkihäiriöisten mielissä. Tämä on tasoltaan yhtä edistynyttä yleissivistystä sijoittamisesta kuin tietää Suomen pääkaupungin olevan Helsinki.
Olen tämän viikon enimmäkseen tavoitellut livepokerin Suomen mestaruutta. Tämä on ollut yhtä lähellä kuin saada miulta varma näkemys tulevasta osakekurssien kehityksestä. Tätäkin on yritetty pokeripöydässä joka päivä ja monta kertaa eri ihmisten toimesta. Yritän nyt vielä kerran vääntää kirurginteräksestä: Hesari ei pysty selvittämään mihin pörssikurssit ovat menossa, enkä edes mie voi sitä tietää, vaikka olen käynyt pörssikursseilla enemmän kuin modernit toimittajat kaljalla.
Vaikka en tiedä, miten kurssit kehittyvät, voin kuitenkin Vesa Puttosen opettamana kertoa mitä olen markkinoilla tehnyt ja miksi: Olen jokaisena jyrkkänä laskupäivänä ostanut osakkeita.
En nimittäin usko lakisääteiseen pakkoon pörssikurssien laskusta taloudellisessa taantumassa, johon olemme mitä ilmeisimmin pikku hiljaa siirtymässä. Euroopassa korkoja on todella nihkeä lähivuosina nostaa, koska valtaan äänestetään ympäri Eurooppaa villeniinistömäisiä populisteja, eivätkä mitkään vajeet koskaan supistu. Yritykset yrittävät joka tapauksessa edelleen tehdä voittoa, vaikka edellytykset siihen hivenen heikkenevätkin.
Olen yrittänyt päivittäin muistuttaa itseäni siitä, että miulla kävi tolkuton munkki, kun ajoin tavanomaista matalammalla sijoitusasteella tähän pörssikuoppaan. Technopoliksen yllättävä ostotarjous nimittäin toi salkkuuni tavallista enemmän pakkokäteistä, enkä sitä juurikaan ehtinyt markkinoille sijoittaa, ennen kuin tämä pienimuotoinen ryske alkoi. Toki olen niin taitava, että olen jo ehtinyt ostaa ihan kunnollisia määriä osakkeita, jotka ovat sen jälkeen tulleet vielä lisää alas.
Jos aikoo spekuloida osakkeilla vähänkään menestyksekkäästi, ovat perusteet hyvä olla hallussa. Jos sisäistää sen perusasian, että ei tiedä varmasti yhtään mitään, alkaa olla jo olemassa edellytykset syventävämpiin opintoihin.
Muiden sijoittajien näkemyksiä esimerkiksi on hyödyllistä kuunnella. Tosin ongelmana on aina, että kenen näkemyksiin kannattaa rajallista aikaa uhrata. Suosittelen jo vuosikymmeniä käyttämääni Niksi-Pirkka -tason nyrkkisääntöä: Mitä varmempi kaveri on näkemyksestään, sitä vähemmän kiinnitän tyyppiin huomiota. Sekä ”Nordea menee varmasti yli kympin” että ”Nordea ei koskaan mene kymppiin takaisin” -tyyppisiin lausuntoihin suhtaudun kuin Kimmo Kiljusen argumentteihin kestävän tason eläke-ehdotuksistaan.
Mutta ylivoimaisesti tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Ihmisillä on voimakas taipumus ottaa kunnia sattuman tuomista menestyksistään ja laittaa vastuu omista töppäilyistään Lady Fortunalle. Juuri näin muuten toimin 80-luvulla ja pääsin sekä kurkkaamaan ovelle kolkuttavaa konkurssia että pohdiskelemaan mikä olisi miellyttävin itsemurhamuoto.
Lapsille ja puolisoille on aina välillä tarpeen valehdella, mutta itselleen kannattaisi pysytellä rehellisenä.
