Olen pelannut pokeria koko turnausviikon varsin pahantuulisena. Edes alkuviikon pörssinousut eivät juuri piristäneet pokeritunnelmaani, vaan lähinnä häiritsivät keskittymistä. Mitä ilmeisimmin olen tuomittu mököttelemään loppuikäni, koska poikkeuksellisen merkittävä onnistuminen spekulantin urallani ei tuntunut juuri missään. Mutta ei Napoleonkaan pysähtynyt Austerlitziin bilettämään, vaan Moskovaan piti hyökätä.
Huonotuulisuuteni ei ole johtunut ainakaan huonoista peleistä. Olen pelannut kaksi pitkää sessiota käteistä sekä pappa- ja pääturnauksen. Lapinpolttajien jääminen kotiin veropakolaisiksi on näkynyt pelien keskimääräisenä parantumisena.
Olen viime vuodet varsin orjallisesti lopettanut pelit sivistyneeseen aikaan eli neljän haminoissa. Olen pelännyt unihäiriöitä enemmän kuin Antti Rinteen hallitusta. Nykyisin nukun varsin hyvin, joten uskalsin painaa vähän pidempään, koska olisi ollut ammatillisesti häpeällistä lopettaa aiemmin kuin pöydässäni pelannut miuta vanhempi mallorcansaksalainen. Kaveri veti liki kaikki kädet, eikä irrottanut niistä kirveelläkään. Jakojen välissä se kehuskeli, miten oli tehnyt nuorempana hirveät hillot myymällä rakennuksia Siemensille. Lopulta aamukahdeksalta tähtipelaajamme luiskahti sääntöjenvastaisesti naapuripöytään samankokoiseen peliin, mutta en protestoinut, vaan olin lähinnä helpottunut, kun vihdoin pääsin muutaman kilon kuopassa nukkumaan. Ammattimaisuuteni vaikuttaakin nykyisin varsin kyseenalaiselta.
Pappaturnaus meinasi jäädä pelaamatta, koska ajattelin tarkistaa jossain vaiheessa turnauskalenterista, mikä päivä se oikein olikaan. Onneksi minulla on pokerihoito matkassa, joka huomautti seuraavana päivänä heti herättyäni, että jos pappa aikoo pelata pappaturnausta, se olisi syytä tehdä tänään. Jos ei pelaa yli viisikymppisten turnauksia, ei tykkää hyvistä turnausten voittamismahdollisuuksista. Niinpä teleporttasin itseni kasinolle ostamaan lippua, saadakseni alternate-lipun numero 45.
Onneksi tämä ei tarkoittanut, että 45 papan täytyy tippua turnauksesta ennen kuin pääsisin pelaamaan. Kyllähän siellä aina pari kolme saa sydärin kesken turnauksen, mutta ihan alkutasoilla vanhemmat herrat eivät mielellään työnnä kaikkia merkkejä keskelle. Kun on kerran saanut rollaattorin kasinolle asti työnnettyä, niin mielellään sitä pelaisi vähän pidempään. Kasinolla meni hetki järjestellessään lisää pöytiä, koska pappoja oli hengissä yllättävän paljon ja pääsin kuitenkin pöytään tunnin odotuksella.
Puhun pappaturnausta, vaikka joukossa oli pari naistakin, jotka näin julkisesti myönsivät olevansa yli viiskymppisiä. Nämä urheat olivatkin sitten nähdäkseni aika hyvällä marginaalilla. Mie ajattelin laittaa papat nivaskaan pikkupilleillä ja raaoilla rahastuksilla ja olemalla antamatta mitään isoa actionia ilman saletteja tai vastaavia.
Niinpä maksoin osuneella AK:lla toisen papan turnin checkreissun nähdäkseni odottamani kärkirattaat. Tätä perustelin itselleni rauhoittavan Jim Beamin huitaistuani re-entrymahdollisuudella. Ja olisihan siellä voinut splittikäsikin. Huonompaa ei kyllä mitenkään, enkä nyt siitä toisesta AK:stakaan ole varma, papat tykkäävät yhdellä parilla lähinnä check-callata. Hetken lisää pohdittuani totesin olevani toivottoman paska pokerinpelaaja ja ostin uuden lipun.
Sain vähän hivakkaa kasaan löydettyäni pöydästäni tavallista rivakamman ikäiseni brittipapan. Kaveri avasi tyyliin 50% käsistä eikä irrottanut niistä helpolla. Pariin 3-bettiini kyllä (aivan varmasti oikein) irrotti. Sitten löysin mammat ja 3-bettasin taas. Nyt tatuoitu uusi ystäväni maksoi. Floppi oli hyvä, 589 kolmea maata ja löin, kaveri sanoi heti ”all-in” ja mie sanoin ”vittu, call”. Britti näytti ässät ja miun naiset eivät löytäneet kavereita.
Tästä poikkimenosta en vedellyt ranteita auki niin kuin edellisestä, koska olen edelleen sitä mieltä, että tämän kaverin rangessa oli kaikenlaista A9-, TJ- ja TT-tyyppistä. Settiä ei tai suoraa ei ollut, koska olin nähnyt sen aiemmin kiemurtelevan tuskissaan tosi ison käden kanssa, mitä nyt ei tapahtunut. Tosin sinänsä on melko sama laittaako merkit sisään rouvilla settiä tai ässiä päin, mutta rangensa painottuu silloin enemmän niihin käsiin päin, joita johdan.
Toinenkin käteissessioni oli mollivoittoinen. Tällä kertaa vastassa oli vähän vahvempi orkesteri, joten lyötyäni itseni poikki puoli neljän maissa, lähdin sovinnolla nukkumaan. Tosin ei tämäkään soittokunta mitenkään liian soittotaitoiselta vaikuttanut. Jos meillä olisi vastaava rinki joka ilta Mikonkadulla, jäisi pokerimatkailuni paljon vähäisemmälle.
Pääturnauksessa en ensimmäisenä päivänä tehnyt itseni yllättäen mitään hirveän hölmöä. Olin sentään tavallista paremmissa, kun alkutasoilla survoin AK:lla KK:ta hönöksi laskemaani vastaan ja heti turnista tuli ässä. Pussitin vähän yli keskiarvostäkin ja annoin itselleni pelisuorituksestani arvosanan kuusi ja puoli, missä oli ainakin numeron parannus pappaturnaukseen verrattuna.
Toisena päivänä osuin tiukahkoon pöytään, jossa en tuntenut juuri ketään. Kotiläksyni olin tehnyt siinä mielessä hyvin, että en ollut katsonut esimerkiksi kenenkään Hendon Mob –statseja. Päätin alkuun tarkkailla tilannetta ja odotella kortteja. Pari tuntia tarkkailtuani riidasin ahkeran keskiposition avaajan heikoksi ja päätin 3-betata ison blindin AJo:ni. Kaveri miettimättä maksoi. Floppi osui kuin vassari valtiovarainministeriksi, eli tuli K72 kolmea maata.
Ei se välttämättä osunut kaverillekaan ja löin vajaan puolen potin konttarin. Kaveri kysyi ”How much do you play with?” ja tiesin polttaneeni puolet stäkistäni puluille. Ylihän se sieltä tuli, kuten arvelinkin ja maksuun en oikein löytänyt vedottomaan boardiin eväitä.
Päätin mennä kuoreen, mutta kuitenkin puskea oikein. Vähän myöhemmin survoin 20BB cutoffista (buttonin vierestä) lumiukoilla (88), ja pienen blindin AJo otti ihan vähän pienemmällä stäkillä. Luonnollisesti voitin flipin, pokerijumalat kun tykkäävät sunnuntaina syntyneistä kärttyisistä papoista.
Vähän myöhemmin päätin puolustaa isoa blindia A6o:lla myöhäisen position minireissaajaa vastaan. Floppi tuli Axx kaksi herttaa ja sökötin ja yllätyksekseni kaverikin sökötti. Turnista tuli kalle ja löin pienesti, kaveri otti. Arvelin kurkon osuneen. Riveristä tuli harmiton eri maan kasi ja löin edelleen pienesti. Vihu alkoi arpomaan ja minuutin päästä pyysin nostamaan kädet ylös.
Verenpaineeni kiehahti, koska yleensä ollaan tulossa yli vähintään semisaleteilla ja sitä ennen teatterimietitään pitkään.
Mietittyään toisen minuutin kaveri löi ylibetsin all-in. Jos kippaisin, jäisi miulle vielä terve 30BB stäkki. Ensimmäinen ajatukseni oli instakipata. Sitten poikkeuksellisesti laitoin mietintämyssyn päähän. Flopissa oli värinveto, mutta kaveri ei lyönyt = flopissa sillä ei ollut juuri mitään, jos nyt on vähänkään tajua päässä. Turnissa oli edelleen värinveto = vieläkään ei ollut kovin vahvaa kättä, koska ilmainen kortti on edelleen vaarallinen. Joten kasi joko auttoi, tai sitten kyseessä on nautapilli.
Mietin miltä kaverin silmissä näytän, ja pelattujen käsien perusteella aralta papalta, joka oli juuri lyönyt blokkerilyönnin heikolla reaalilla. Ainoa käsi, missä oli mitään järkeä, oli hoolikasit, koska K8 tuskin tulisi yli koko hivakalla, vaan vain maksaisi tai korkeintaan reissaisi pienesti.
Maksoin täysin valmistautuneena lopettamaan pelit, ja kaveri näytti KQo. Päiväni ja turnausviikkoni oli pelastettu, olin pelannut sentään yhden käden hyvin.
Sitten rikottiin altani parikin pöytää ja bubblekin lähestyi yllättävän rivakasti. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että menin pitkälti kuoreen, vaikka pöytäni olisi antanut mahdollisuuksia parempaankin. Stäkit olivat kuitenkin vähän huonosti, koska isot olivat vasemmalla ja pienet oikealla. Sain kuitenkin parit blindit alkuposition reissuilla, joten enemmänkin olisi voinut yrittää. Yhdellä UTG:n AKo:lla löysin pikkustäkin puskun pienestä ja kyselyreissun näköisen isosta blindista melko reippaalta, mutta ajattelevalta valkovenäläiseltä Nikolailta. Survoin AKo:n instana ja Nikolai avokippasi jätkät. Hävisin kuitenkin pääpotin AQo:lle, mikä oli aiempi flippionneni huomioon ottaen ihan oikein.
Sitten en enää löytänyt käsiä, tilanteita tai palleja, vaan antesin itseni rahoille. Pois kävellessä myös rahoille päässyt Pasi Sormunen kysyi, miltä se nyt tuntuu, kun pääsi EPT:n pääturnauksessa rahoille. Vastasin rehellisesti tuntemukseni ja sanoin ”Lapaselta”.
Kolmanteen päivään menin valmistautuneena kuolemaan nopeasti. Jos olet täysin valmis kuolemaan, voit nimittäin elää ikuisesti. Ensimmäisessä kädessä kaikki kippasivat pieneen blindiin asti, joka tutusti kysyi, paljonkos miulla mahtaa olla, minkä varmasti tiesi jo etukäteen. Puskuhan sieltä tuli, kurkkasin kortit ja otin heti 12 BB:lläni K5o. Se ei tällä kertaa pitänyt AQo:ta vastaan ja pelasinkin sitten yhden käden kolmatta päivääkin.
Maksussani ei ole mitään vikaa, ainakaan jos SB puskee isommalla stäkillään sen 66% käsistä, mitä pitäisi. En tiedä puskeeko, koska kotitehtäväni kolmanteen päivään olin tehnyt samalla ammattimaisuudella kuin toiseenkin, eli löysin pöytääni pari minuuttia ennen turnauksen alkua täysin tietämättömänä, ketä pöydässä pelasi. Vastustajani oli kuitenkin kolmekymppinen, joten oletan edelleen, että maksuni oli hyvä. Lisäksi jos voitan potin, saan stäkin, jolla voi tehdä muitakin liikkeitä kuin suoran puskun ja blindini ei ole enää sellaisena houkutuslintuna, kuin pappojen blindit yleensä.
Toki liveturnauksissa ei ole syytä maksaa taulukon mukaan, koska läheskään kaikki pelaajat eivät puske niin paljon kuin pitäisi ja 11 blindilla löytää vielä jotain K5o:ta parempaakin. Mutta jos joutuisin vastaavaan tilanteeseen uudelleen, maksaisin ennen päätöstä olleilla infoilla ilman muuta uudestaan.
Mutta toistaiseksi paras pelipäiväni Barcelonassa oli tänään, koska en tehnyt nähdäkseni yhtään virhettä. Loppuviikon aion pelata hymy huulilla. Tai ainakin yritän, sen minkä peruskärttyinen pappa pystyy.
