Kannattaako nuoren työskennellä isossa vai pienessä yhtiössä?

Miika Vuorensola |
Jaa Twiittaa

Kirjoitin vähän aikaa sitten blogin otsikolla Nuoren ei kannata yrittää ja se sai ihan hyvän vastaanoton, vaikka otsikko olikin raflaava. Tässä jutussa avaan lisää ajatteluani.

Se, että lähdet pystymetsästä suoraan yrittäjäksi voi toimia, mutta riskit ovat paljon suuremmat kuin jos sinulla on kokemusta yrittäjyydestä.

Mielestäni paras tapa menestyä yrittäjänä on opetella sitä ensin jonkun muun riskillä pitkäjänteisesti (eli ei niin, että menet vähäksi aikaa vakoilemaan ja sitten perustat kilpailevan yrityksen).

Jos siis yrittäjyys kiinnostaa, mene töihin pieneen yhtiöön, jossa yrittäjä itse on töissä tai yritystä johtaa yrittäjähenkinen henkilö ja kerää oppia pitkään.

Isossa yhtiössä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta kun mietin omaa uraani UPM:llä tai Cargotecilla, niin siitä oli kyllä yrittäjyys kaukana. Yhtiöt tarjosivat hyvän työpaikan, mutta pakko silti sanoa, että vaikutusmahdollisuudet yrityksen menestykseen olivat lievästi sanottuna maltilliset. Ja koska kaikki työkaverini olivat ajatusmaailmaltaan työntekijöitä, eivätkä yrittäjiä, ilmapiiri oli sellaista perus LinkedIn-pöhinää.

Pörssiyhtiössä työskentelyssä on todella paljon hyviä puolia (työpaikan varmuus kun olet hyvä työssäsi, hyvä palkkaus, mahdollisuus matkustaa, paljon resursseja, laajalti osaamista eri alueilta) eikä sitä pidä väheksyä lainkaan. Se on todella hyvä valinta monelle. Mutta yrittäjäksi haluavalle se ei ehkä ole paras ponnahduslauta.

Kun olet pienessä firmassa töissä, saat aitiopaikalta nähdä miten yrittäjä ja yrityksen johto toimivat. Saat ja joudut ottamaan vastuuta laajasta alueesta. Oma uravirheeni oli vaihtaa pörssiyhtiöstä toiseen ja samaan rooliin, kun vaihtoehtona olisi ollut työpaikka perheyhtiössä, jossa olisin ollut ostopäällikkö ja HR-päällikkö. Kokemusta olisi kertynyt hurjasti enemmän, vaikka palkka olisi ollut tonnin huonompi.

Silloin olin hölmö ja menin suuremman palkan perässä. Joskin en silloin vielä ajatellutkaan yrityksen perustamista, joten turhaa jälkiviisautta.

Kannattaa pitää silmät auki pikkuyhtiössä. Seuraa ja mieti mitä johto tekee hyvin ja mitä huonosti. Tosin joskus jokin päätös saattaa näyttää hölmöltä mutta vain siksi, että et näe koko kuvaa. Kysy ja kuuntele paljon. Johto ei aina voi kertoa syitä päätösten taustalla, mutta he kyllä panevat merkille motivoituneen henkilön. Viime kädessä sinulle kertyy jatkuvasti oppia mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät. Kun aikanaan perustat oman yrityksen, voit hyödyntää näitä oppejasi.

On myös todennäköisempää löytää samanhenkisiä ihmisiä työskennellessäsi pienessä yhtiössä. Ison yhtiön työntekijät tyypillisesti arvostavat varmuutta ja ennustettavuutta, sekä ehkä myös tietynlaista glamouria, joka ison yhtiön mukana tulee. Mutta pienessä yhtiössä saattaa työkaverisi olla myös yrittäjähenkinen, ja kun olette työskennelleet kymmenen vuotta yhdessä, tunnette toisenne todella hyvin.

Tällöin voi olla hyvä aika lyödä hynttyyt yhteen työkaverisi kanssa ja perustaa oma yhtiö. Koska tunnette toisenne jo niin hyvin, on helppo sopia roolit perustamassanne yrityksessä ja tiedätte varmasti missä kukin on hyvä ja missä heikko.

Lisäksi kun olette antaneet niin ison panoksen nykyisen yrityksen rakentamisessa, auttaa sen yrittäjä teitä satavarmasti alkuun. Kenties hän ohjaa teille asiakkaita, tulee sijoittajaksi tai hallituksen jäseneksi, tai hankkii rahoitusta.

Toisaalta, jos olet vastavalmistunut eli et vielä omaa paljon kokemusta tai osaamista yritysmaailmasta, on iso yhtiö hyvä työpaikka. Siellä opit asioita, joita voit hyödyntää myöhemmin työskennellessäsi pienessä yhtiössä.

Eli tiivistettynä:

  1. hanki ensin osaamista isossa firmasta
  2. tämän jälkeen pienyhtiön omistaja palkkaa sinut mielellään, koska kauttasi hän pääsee käsiksi ison yhtiön toimintamalleihin
  3. nyt sinulla on osaamista yrittäjyydestä ja voit pienemmällä riskillä lähteä itse yrittäjäksi.

Käytä vaiheeseen 1 noin viisi vuotta, jotta ehdit rakentaa suhteita, oikeasti oppia prosesseja ja kerätä osaamista.

Vaiheeseen kaksi kannattaa käyttää 10 vuotta, sillä toimintakenttäsi on paljon laajempi ja yritys kasvaa ja kehittyy koko ajan eli tiedon kertyminen vaatii enemmän aikaa. Lisäksi tässä vaiheessa opit juuri niitä asioita, joita yrittäjänä tulet tarvitsemaan, eli tähän kannattaa käyttää aikaa.

Eli jos valmistut yliopistosta 25-vuotiaana, ole pörssiyhtiössä töissä ikävuodet 25-30. Sitten ikävuodet 30-40 olet töissä pienessä yhtiössä.

Nyt sinulla on sekä henkistä että taloudellista pääomaa aloittaa yrittäjyys, jolloin onnistumisen todennäköisyys on maksimaalinen ja epäonnistumisen vahinko on minimaalinen.

Mainos:

Jarkko Aho & Nina Nordlund: Näin vältät ylihintaiset osakkeet - maksuton webinaaritallenne

Artikkelit

Applied Nutrition - Kasvuhakuinen lisäravinnebrändi Briteistä

Pentti Jokinen
21.12.2024
east Lue lisää
Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää