Uteliaisuus on osakesijoittajalle tarpeellinen ominaisuus. Ellei ole lähtökohtaisesti yhtään kiinnostunut yritysten toiminnasta, on varsin haastavaa motivoida itseään osavuosikatsauksien pläräämiseen, toimitusjohtajien haastatteluiden kuuntelemiseen ynnä muihin osakepoimijoiden velvollisuuksiin. Jos taas on korkeintaan kiinnostunut, ketä on Selviytyjät Suomen finaalissa, kannattanee pysytellä indeksisijoituksissa.
Seurailtuani tuulareiden sokkailua Finnairin merkintäoikeusannin parissa tulin siihen tulokseen, että osakesijoittajiksi on päässyt myös sellaista väkeä, joka ei ole kovinkaan uteliasta. Koska jos miulla olisi ollut Finnairia, ja yhtiöltä olisi ollut tulossa anti, olisin selvittänyt osakeannin ehdot ja sen vaikutuksen pörssikurssiin jo ennen osakeannin alkua.
Tämä ei ollut kovin suosittu toimintamalli, koska toissijaisessa merkinnässä ilman mitään kuponkeja me korppikotkat saimme 76 prosenttia merkitsemästämme määrästä. Eli myymiskelpoisia merkintäoikeuksia poltettiin oikein urakalla. Ei siinä mitään, pienet pikikset aina piristävät, niistä nukkuvien puolueelle kiitoksia. Tästä meille onnellisesta tapahtumasta Finnair tiedotti luonnollisesti niukasti, mutta epäselvästi.
Joten katsoin kansalaisvelvollisuudekseni muistuttaa siitä samasta, mistä kaikki muutkin aina vuodenvaihteen lähestyessä kirjoittavat, eli joulusiivouksesta. Vaikka siivoaminen ei meille uteliaille olekaan kovin palkitsevaa touhua. Toisto, toisto, toisto, seurauksena sama lopputulos viikosta toiseen, sopii paremmin rutiineista nauttiville pikkutarkoille ihmisille. Jotka taas harvemmin ovat eteläkarjalaisen uteliaita.
Olenkin varsin menestyksekkäästi vältellyt varsinaiseen joulusiivoukseen osallistumista 80-luvun puolivälistä asti, jolloin muutin Lappeenrannasta Helsinkiin. Kannattaa muuten käydä sen verran harvoin moikkaamassa vanhempiaan, että nämä ilahtuvat näkemisestä, vaikka ei enää osallistuisi muihin kotitöihin kuin ruokailuun ja baarikaapin tyhjentämiseen.
Lasten pakkomyynnit
Olettaisin, että valtaosa suomalaisista osakesijoittajista ei myy koskaan mitään osakkeistaan kuin pakon edessä. Heitä varten verokarhu on jättänyt mahdollisuuden melkein tuhannen euron verovapaisiin myynteihin vuodessa. Meihin vähän aktiivisempiin spekulantteihin tämä ei liity mitenkään.
Eli jos ei ole koko vuonna myynyt mitään, ja on jotain osaketta voitolla salkussa, on hönöilyä jättää realisoimatta tätä lappua vähän alle tonnilla. Mikäli omasta rakkaasta osakkeesta luopuminen kovasti ahdistaa, sen voi ostaa takaisin salkkuun heti seuraavana päivänä. Jos ostat samana päivänä samaan hintaan saman määrän, verottaja katsoo tapahtuman tehdyksi pelkästään veronkiertämistarkoituksessa ja verotuksellisesti mitätöi sen.
Odottelen, koska ensimmäinen osakesijoittaja hyvesignaloi ”Jätin iloisena veronmaksajana verovapaat myynnit tekemättä”. Kyseessä toki useimmiten on vain joko laiskuus, tietämättömyys, saamattomuus tai näiden kolmen näpsäkkä kombo.
Miltähän vuosisadalta on muuten peräisin ihmisten taipumus tarinoida omasta moraalisesta ylemmyydestään? Kivikauden leirinuotioilla tuskin kehuskeltiin mammuttien keihästämättä jättämisestä, vaan lähinnä kuolettavista osumista.
Erityisesti lapsille osakkeita ostavat tuppaavat ostamaan ja unohtamaan koko position. Miekin mielelläni unohtaisin omilleni niiden omilla rahoilla ostamani citykanit. Mutta näissäkin salkuissa olisi lapsen edun mukaista ottaa se verovapaa tonni pois Riikka Purran käsistä ja uudelleensijoittaa hynkyt.
Järkevänä investointina näkisin tapahtuneen selittäminen lapselle, koska lasten kouluttaminen on rahan lahjoittamista paljon hyödyllisempää. Ainakin siis sille lapselle. Jos jo alamittaisena ymmärtää osakesijoittamisen ja verotuksen päälle, voi isona tulla sellaiseksi Big Swinging Xenaksi, että Charlie Munger vielä haudassaan kääntyy.
Toiset toki saavat omat tarpeensa riittävän hyvin tyydytettyä myös ”Lahjoita ja unohda” -strategialla. En tuomitse, pelkästään ilkun.
Selkokielellä: Vuosittain saa myydä alle tuhannella eurolla arvopapereita verovapaasti, ellei ole tehnyt mitään muita myyntejä.
Realisoi tarpeelliset kurat
Kiitos Sipilä I:n, nykyisin pääomatuloverotuksessa saa vähentää tappiot kaikista pääomatuloista. Ajelin Marin I:n aikaan asiasta enimmäkseen sammutetuilla lyhdyillä, koska pelkäsin tähän vääryyteen Sannan ja Annikan toimesta vielä puututtavan. Onhan se ihmeriistoa, että tappiot saa voitoista vähentää.
Kumman pienellä metelillä päästi aikoinaan tämän Finérin kapitalistintappajaperhekin läpi. Kyllä luulisi ainakin Laurin ymmärtäneen, miten paljon veroja spekulantit säästävät, kun saavat myyntitappionsa esimerkiksi vuokra- tai osinkotuloistaan vähentää. Orpo I:n aikana uskaltaa asiasta jo vähän kuittaillakin.
Eli oma pääomatuloverotuksensa kannattaa käydä läpi jo ennen vuodenvaihdetta. Jos siellä on vuoden 2000 Nokioita, mutta verolaskelma osoittaa maksettavia veroja, kannattaa kuria realisoida uikkariin ainakin nollaverotukseen asti. Jos vielä uskoa Pekka Lundmarkiin riittää, voi nämä alisuorittajat ostaa toki takaisinkin salkkuun. Tässäkin yhteydessä pitää varoa samana päivänä tehtäviä vastakkaisia kauppoja.
Selkokielellä: Jos on kalenterivuodelta jotain pääomatuloja, kannattaa realisoida sijoitussalkusta ennen vuodenvaihdetta tappioita, sikäli mikäli sellaisia sieltä löytyy.
Surutyö
Tappioiden realisoimisen yhteydessä on syytä tehdä myös surutyötä. Eli pohdiskella, että miksihän sitä tuli otettua pataan. Suositeltavaa olisi kuitenkin olla syyttämättä esimerkiksi hallitusta. Tai edes ay-liikettä, vaikka vaalitulosta vastaan lakkoilemisesta pitäisi syyttämisen lisäksi saada myös tuomioita. Vaan etsiä syyllistä omista ajatusharhoistaan ja koittaa vältellä samoja vinoumia jatkossa.
Mie teen tätä suuruusluokkaa joka päivä. En nimittäin anna omia virheitäni itselleni anteeksi sen enempää pörssissä kuin pokerissakaan. Tämän viikon tiistainakin mietin, miksi ihmeessä salkuissani löytyy Yhdysvaltain suurimman teleoperaattorin asiakkuuden menettänyttä Nokiaa.
Ahneuttani olin tietysti tilanteeseen ajautunut. Olen tehnyt pikkunäppärää treidiä Nokialla jo pitemmän aikaa. Mutta sitten pohdin, että mitä oikeasti ymmärrän Nokian kilpailukyvystä jossain 5G:ssä. Ja kun oikea vastaus on ”Samaa suuruusluokkaa kuin entinen opetusministerimme Li Andersson markkinataloudesta”, olisi syytä ruoskia itseään muullakin kuin jaloviinalla.
Itse asiassa asian kanssa tarpeeksi kieriskeltyäni olen tullut tulokseen, että miullekin olisi luultavasti ainakin henkisesti parempi märehtiä mogailujani vain kerran tai ehkä pari vuodessa. Tälläkin hetkellä paukutan läppäriä aivan raivoissani sille ameeballe, joka salkkuuni Nokiat osti.
Vähemmän itseruoskintaan taipuvaisille spekulanteille suosittelen kuitenkin minimiksi vähintään vuosittaista huolellista surutyön tekemistä sijoitustensa suhteen. Vaikka ei elonmuskina koskaan löytäisi mitään virheitä omista tekemisistään, ei se varsinaisesti takaa miljardööriksi päätymistä.
