Amerikkalaisista pokerihuoneista löytyy suomalaisittain käsittämätön määrä pokerinpelaajia, jotka ovat pelanneet pokeria vuosikymmeniä melko huonosti. Pokerin maailman huipulta taas löytyy suomalaisia pokerinpelaajia reilussa ylipainossa. Bellagion isoimmasta omahapöydästä Las Vegasissa löysin esimerkiksi pari päivää sitten kaksi, Niko Soinisen ja Joni Jouhkimaisen. Otanta on pieni, mutta kuvaava. Olen siis kerran noussut mid stakes -pöydästä high limitin ylätasanteelle kurkkaamaan ketäs siellä sohii ja heti löysin kaksi suomalaista pokeriammattilaista.
Tämä ei ole oikeastaan kovin kummallista. Amerikkalaiset opetetaan pikkulapsesta luottamaan Jeesukseen, vaikka tämä yksi islaminuskon profeetoista kuoli jo noin 2000 vuotta sitten. Lisäksi vanhempiaan täytyy kunnioittaa, vaikka nämä opioidipöllyissään eivät lapsiaan juuri huomioisi. Sekä koulussa että kotona tolkutetaan, miten isänmaanrakkaus on kansalaisvelvollisuus ja USA maailman hienoin maa, vaikka kaduilla yöpyvät kodittomat vähän mietityttäisivätkin. My Country, Right or Wrong, hyvä meno.
Jos pienestä pitäen aivopestyt kaverit eivät koskaan pääse sokeasta auktoriteettiuskostaan eroon, ei heistä ikinä tule kovin kummoisia pokerinpelaajiakaan. Maailman huipulle pokerissa noustakseen täytyy luottaa omiin havaintoihinsa eikä mihinkään vuosituhansia vanhoihin raapustuksiin. Kuten esimerkiksi pelkkään Pokerin Käsikirjaan vuodelta 2005.
Jeesus ei tuo kenellekään pelastavia viimeisiä kortteja, vaan ne tulevat armottomalla satunnaisuudella, mutta todennäköisyyksien mukaisesti. Paitsi Jerry Yangille vuoden 2007 WSOP:n pääturnauksen finaalipöydässä, jossa tämä avoimesti ääneen rukoili ylhäältä apua tulevien korttien suhteen – ja voitti maailmanmestaruuden.
Tästä hän sai amerikkalaisenkin pokeriyhteisön vihat päälleen. Myös uskovaisten, jotka ovat republikaanien lisäksi amerikkalaisittain pahasti aliedustettuina paikallisissa pokeriammattilaisissa. Tämä oli muuten viimeisin WSOP Main Eventin finaali, jota olen seurannut suorana lähetyksenä. Kun kerran oksentaa jostain ruokalajista, voi siitä jäädä ikuinen haluttomuus koskea uudestaan.
Uskon rooli osakesijoittamisessa
Ihmisillä on luontainen taipumus uskonnollisuuteen. Olisihan se makeaa, jos pelkästään uskomalla johonkin saisi iänkaikkisen elämän tai ainakin 72 neitsyttä. Vanhetessa kun askelet lyhenevät ja krapulat pahenevat, olisi jälleensyntyminen oikein mukava optio. Lisäksi jos rukoilemalla saisi omat osakkeet nousemaan ja Sheldon Adelsonin (USA:n Velipekka Nummikoski eli nettipokerinpelaajien pahin uhka) konkurssiin, olisi sijoittajan elämä melko leppoisaa. Osakepoiminnan voisi tehdä Veikkauksenkin hyväksymällä tavalla, eli lottonumeroiden perusteella, ja sitten vaan sormet ristiin.
Epäilen, ettei kovinkaan moni suomalaissijoittaja luota Jeesuksen pelastavan osakesijoituksiaan. Mutta yhtä tärkeää kuin pokeriammattilaiselle on osakesijoittajalle vahva kriittisyys sekä itseä että auktoriteetteja kohtaan. Tässä tarkoitan auktoriteeteilla yritysjohtoa, sijoitusneuvojia, analyytikkoja ja muuta sijoitusmaailman sujuvasanaista ja hyvin pukeutunutta väkeä.
Mutta maallistuneillakin spekulanteilla on taipumusta uskonnollisuuteen. ”Luotan Nokiaan” on tavanomainen peruste pitää salkussaan entistä saapasvalmistajaa, vaikka kyseessä olisi vain luja luottamus siihen mitä toivoo – eli pelkkä usko.
Jotkut yhtiöt saattavat ollakin tällä hetkellä luottamuksen arvoisia, mutta olisi erittäin hyödyllistä käydä itsensä kanssa laajapohjainen keskustelu, mihin luottamus perustuu. Johtuuko se aikoinaan tuliterän 2110:n teknologisesti mullistavasta tekstiviestiominaisuudesta vai mahdollisesti viidenkympin kurssin muistelemisesta? Vai vakuuttumisesta Rajeev Surin sanomasta tai kilpailijan eli Huawein poliittisista ongelmista länsimarkkinoilla? Edelliset perusteet ovat uskontoa, jälkimmäisessä ollaan jo siirtymässä analyysin puolelle.
Lyhyemmänkin periodin sijoittajat nojaavat paljon uskonnollisuuteen, vaikkeivat välttämättä sitä tiedosta. ”Näen Nordean laskevan kutoseen (tai nousevan seiskaan)” ovat lausuntoja, joita kuulen usein. Jos pidän lausunnonantajaa täysipäisenä spekulanttina, kysyn yleensä miksi. Aika usein vastaus on ”koska se on laskussa/nousussa”. ”Koska 200 päivän liukuva keskiarvo kääntyi laskuun” tai ”ulkomaisten sijoittajien myyntipaine on hellittänyt” olisivat jo ainakin jossain määrin rationaalisia perusteluita.
Jätän tässä yhteydessä sanomatta, että pidän teknistä analyysiä enemmän uskontona kuin rationaalisena sijoitusperusteena. Varsinkin kun kyllä miekin ennen napin painamista yleensä osakekäppyrän kurkkaan, joka sekin jo on teknistä analyysiä.
Jos haluaa menestyksekkääksi sijoittajaksi, on hyvin tärkeää pohtia ovatko omat sijoitusperusteet uskontoa vai analyysiä. Tässä pitää olla kuitenkin paljon itsekriittisempi kuin keskimääräinen kokoomuskansanedustaja.
Lisäksi on hyvä tiedostaa, että viime vuosikymmenen pokeriturnausmenestys ei ole mikään tae tämän päivän osaamisesta. Maailma muuttuu, ja yritykset ja niiden arvot sen mukana. Kari Kairamon Nokia oli ihan eri yhtiö kuin Rajeev Surin Nokia tänä päivänä on.
Jos pystyy sijoittajana uskonnolliseen itsekriittisyyteen ja lisäksi tiedostaa maailman koko ajan muuttuvan, on hyvät eväät sellaiseksi sijoittajaksi, jonka positioissa on muutakin kuin toivo jäljellä. Veden päällä kävely on osaamattomille märkää puuhaa.
Kommentoi tekstiä Akin blogissa
