Lyhyellä aikavälillä pörssissä tapahtuu kaikenlaista käsittämätöntä.
Pitkällä aikavälillä pörssikurssit käyttäytyvät varsin fiksusti.
Pörssiyritykset olosuhteista riippumatta yrittävät tehdä voittoa.
Nämä kolme teesiä muodostavat sijoitusfilosofiani peruskallion. Niitä on aina välillä haastettu sekä oikeistolaisten ahneiden räkänokkien että vasemmistolaisten työnteosta vieraantuneiden kapakkafilosofien toimesta. Eri sukupolvet − aika paljon samoista syistä − ovat pitäneet teorioitani vanhentuneina niin teknokuplan, finanssikriisin kuin aivan viime aikoinakin.
Oma uskoni ei kuitenkaan ole varsinaisesti ollut koetuksella sen jälkeen, kun osakespekulanttien iloiseen seurakuntaan vuonna 1986 liityin. Mutta uskonveljiä ja -sisaria on kääntynyt viereltä lottouskoon runsaslukuisesti otettuaan jossain turbulenssissa pataan enemmän kuin päänsä ovat kestäneet.
Itselläni on pörssin vuoristoradoissa auttanut yli puoli vuosisataa kestäneen SaiPan kannattamisen tuoma opetus ”Epätoivoaan ei saa koskaan menettää”.
Pörssi on ottanut kuuden viikon nousurännin. Luonnollisesti se ei ole sujunut pelkällä nousuhumalalla, vaan kankkunen on välillä yllättänyt. Mutta parin krapularyypyn jälkeen on taas jatkettu nousua. Arvioisin valtamedian ehkä huomaavan pörssin piristymisen kuuden kuukauden tai kuudenkymmenen prosentin nousun jälkeen. Tämä 6/60 sääntö on muuten jonkun kirjoituspöytätieteilijän laskumarkkinasääntö, jolle tosin ei ole mitään järjellistä perustetta. Joka tapauksessa nyt on Suomen pörssissä noustu kuusi viikkoa ja kaksisentoista prosenttia.
Kirjoittavana päänä sanoisin, että ensimmäiset viisi viikkoa nousu johtui lähinnä rekyylistä ja tällä viikolla on sitten tullut lopulta hyviä uutisiakin.
Punainen aalto lässähti
Demokratiassa ei ole tärkeintä, että kuka voittaa. Vaan että rehelliset vaalit pidetään ja hävinneetkin kunnioittavat lopputulosta. Kun Johannes Virolainen hävisi keskustapuolueen puheenjohtajavaalin Paavo Väyryselle Turussa 1980 hän sanoi ”Kansa on puhunut ja pulinat pois”. Tämä ei ollut täsmälleen ottaen se sama lausunto, minkä Donald Trump kaksi vuotta sitten antoi. Eikä Väyrynenkään ole poliittisiin vastoinkäymisiinsä koskaan itsestään syytä löytänyt.
Jenkkien välivaaleissa tärkeintä olikin, kuka hävisi. Ilahduttavan moni edellisen vaalituloksen kiistäneistä poliitikoista nimittäin otti yllätyshopeaa sekä senaatin, edustajainhuoneen että kuvernöörin vaaleissa. Väitän kyseessä olleen ainakin äänestäjien väsymisen kaksi vuotta jatkuneeseen valehteluun republikaanihallinnon aikana järjestetyistä vilpillisistä vaaleista. Ottaen huomioon kymmenen prosentin inflaation ja ystävällisesti sanottuna televisiossa hauraalta vaikuttavan istuvan presidentin, olisivat republikaanit saaneet veret seisauttavan vaalivoiton ilman trumpetistien sekoilua.
En muuten usko likikään enemmistön vuoden 2020 vaaleja fiksatuiksi väittävistä republikaanipoliitikoista uskovan omiin juttuihinsa. Poliitikolle riittää, kun hän uskoo äänestäjiensä uskovan.
Jos Kari Lake vielä häviäisi Arizonan kuvernöörivaalin, olisin hyvin tyytyväinen. Tämä ei pohjaudu pelkästään siihen, että olen lyönyt vetoa entistä televisioankkuria vastaan. Vaan siihen, että Lake on vaihdellut tuulen suuntaan punaisista sinisiin ja takaisin. Lisäksi hän ilmoitti useaan otteeseen ennen vaaleja hyväksyvänsä tuloksen, jos voittaa. Muuten ei. Ja julistautui voittajaksi, kun vaalihuoneistot olivat vielä auki. Suhtaudun poliittiseen opportunismiin luultavasti suopeammin kuin keskivertoäänestäjä, mutta suoraan valehteluun paljon vihamielisemmin. Varsinkin jos se valehtelu valaa aiheetonta epäluottamusta yhteiskuntaan ja bonuksena vielä yllyttää väkivaltaisuuksiin.
Tosin olin myös tyytyväinen New Yorkin osavaltion demokraattien takaiskuihin edustajainhuonevaaleissa. Tämän taas väitän johtuneen ainakin osittain Alexandria Ocasio-Cortezista ja muista Modern Monetary Theoryä kannattavista demokraattiwokettajista. Tolkun ihmisiä, jotka suhtautuvat molemman laidan fanaatikkoihin alentuvasti, on ilmeisesti vielä amerikkalaisissakin äänestäjissä jäljellä. AOC itse kuitenkin valitettavasti valittiin uudelleen.
Jos muuten kuulet jonkun puhuvan lämpimästi MMT:stä, älä ota häntä ainakaan salkunhoitajaksesi. Eikä heitä kyllä pitäisi päästää hoitamaan yhteisiäkään rahoja, vaikka sinne kovasti yleensä pyrkivätkin. Ja sanavapaudestaankin voitaisiin vähän tinkiä, koska vasemmiston heikompi aines kuuntelee heitä korvat höröllä kuin kuningas Charles III:lla.
Ja jos alatte lyömään poliittisia vetoja, älkää ottako mallia miusta. Katselin nimittäin vaalit-iltana tehtyjä exit polleja ja seurasin Floridan nopeaa ääntenlaskentaa. Molemmat näyttivät demokraateille odotetun karmeilta. Päätin ottaa varman neljäsataa ja paukautin kymppitonnin republikaanien edustajahuoneen voiton puolesta. Olen vieläkin suosikki voittamaan vedon, mutta kerroin on pompannut 1,04 -> 1,30. Ratkaisutaistelut käydään Kaliforniassa, jossa ilmeisesti on marraskuussakin liian lämmin laskea ääniä nopeasti. Vaalithan pidettiin jo tiistaina.
Mitä tällä on tekemistä pörssikurssien kanssa, saattaa joku spekulantti ihmetellä. Turha on hämmästellä, sillä seuraavien vuosikymmenten Euroopan pörssienkin kehitykselle on paljon väliä, kääntyykö USA sisäänpäin tai peräti sisällissotaan. Vai jatketaanko perinteisellä vain protektionistisehkolla demokraattisella markkinataloudella.
Haaleita demokratioita on maailmassa aivan riittävästi kääntynyt viime vuosina autoritäärisempään suuntaan. Diktaattorit tekevät huonoa taloudellekin, koska heille ei uskalleta kertoa ikäviä tosiasioita. Taloudelliset neuvonantajansa ovat samassa tilanteessa kuin Turkin keskuspankin pääjohtaja Erdoğanille tai Matias Mäkynen potentiaalisille äänestäjilleen puhuessaan.
USA:n inflaatio aavistuksen helpotti
Amerikassa härät talloivat torstaina karhut jalkoihinsa, kun inflaatioluvut olivat pari kymmenystä odotettua paremmat. Tämä muuten kuuluu sarjaan lyhyellä aikavälillä tapahtuvat käsittämättömät tapahtumat. Inflaation jonkinasteisen hellittämisen on voinut päätellä esimerkiksi raaka-aineiden ja rahtien hinnoista jo kauan. Sitten kun yksi statsi pikkuisen vilkuttaa otetaan hirveä ralli ylöspäin.
Valitettavasti vaaliseurantani on taas laittanut unikelloni sekaisin ja nukuin perjantaina onneni eli aamumyyntien ohi. Oli siis siitä harvinainen pörssipäivä, että miulla olisi ollut lyhyen aikavälin näkemys ja se olisi vielä osunut. Eli perjantaiaamusta pörssi nousi kuin 16-kesäisellä ja illasta sitten tuli isosetämäinen lerpahdus.
Kiina ehkä luopuu järjettömästä koronapolitiikastaan
Maailmantalouden paluun normaaliin (= koronan jälkeiseen aikaan) suurimpana esteenä on itänaapurimme pienen suuren miehen lisäksi Kiinan pienen suuren miehen järjetön koronapolitiikka. Kansalle ei anneta länsimaisia (= toimivia) rokotteita, mutta jos kadulla yksi yskähtää, lukitaan kaksi miljoonaa kotiinsa kuukaudeksi.
Tällä viikolla oli pieniä indikaatioita, että tämä saattaisi olla ohimenevä ilmiö. Toivotaan kovasti, että Xi uskaltaa itselleen myöntää tehneensä virheen ja korjata sen. Kansalle ei tarvitse myöntää mitään, eikä siitä toki ole mitään huoltakaan. On luonnollista, että diktaattorit eivät myönnä kansalle töppejään. Mutta vaarallisin Führer on sellainen, joka ei myönnä harha-askeliaan edes itselleen.
Yritykset yrittivät edelleen
Kolmannen kvartaalin tulosten ollessa loppusuoralla voidaan todeta suomalaisten pörssikioskien pääsääntöisesti ylittäneen sekä analyytikkojen että mutusijoittajien odotukset. Itse asiassa olen vakuuttunut, että kansa on ollut paljon anaaleja pessimistisempää. Ja kuuden viikon härkämarkkinat osin johtuvat siitä, että käteisen päällä istunut väki on huomannut, että taivas ei ainakaan vielä ole pudonnut niskaan.
Vaikka korot ovat nousseet ja inflaatio laukkaa, yritykset sopeutuvat tilanteeseen parhaansa mukaan. Meillä kuponginleikkaajilla onkin sikäli kivaa, että pörssiyritysten toimitusjohtajat ja muukin henkilökunta painavat puolestamme pitkää päivää.
Vaalit lähestyvät, puheet pehmenevät
Tapahtumat USA:ssa ja Kiinassa antoivat uskoa siihen, että järki voisi joskus voittaa vielä Suomessakin. Tosin vaalien lähestyessä ei kyllä siltä ainakaan kotimaisten poliitikoiden puheiden perusteella juuri vaikuta. Mutta demokratioiden yleinen viisaus on, että vastuullista politiikkaa voi tehdä vain vaalikauden alussa. Joten jotain toivoa jostain muustakin kuin saarikkomaisesta velkarahan kylvämisestä omille äänestäjille voi olla eduskuntavaalien jälkeen olemassa.
