Omasta mielestään hyvät pokerinpelaajat syyttävät aika ajoin muita hyviksi kokemiaan pelaajia ”väärinpelaamisesta”. Tässä väärinpelaaminen tarkoittaa pelissä odotusarvomielessä tehtyä virhettä.
Viisitoista vuotta sitten nämä keskustelut käytiin enimmäkseen privaatisti kenenkään olematta kuulemassa. Nykyisin niitä huudetaan livejaoissa päin naamaa heti jaon jälkeen.
Motivaatio näihin keskusteluihin on tavallisesti pullistelu. Halutaan esittää, että minä kykenen paremman tason ajatteluun kuin sinä. Miespuoliset pokerinpelaajat ovat jopa keskimääräisiä miehiä halukkaampia pullisteluun. Samat kaverit jo hiekkalaatikolla debatoivat raivokkaasti aiheesta ”Minun iskä on vahvempi kuin sinun iskä”.
Joskus kyseessä on myös halu kehittää omaa peliään keskustelun myötä. Pokerinpelaaja keskustelee pokerista mieluiten sellaisen kanssa, joka on samalla tasolla. Pelin kehittämisen kannalta toki olisi vielä parempi keskustella tason edellä olevien kanssa.
Tavanomaisin syy standardisyytöksiin livepöydässä lienee kuitenkin pullistelupainotteinen aito ihmettely.
Pokerinpelaajien kuittailuhalukkuuttakaan kavereilleen ei ole syytä jättää pois yhtälöstä. Lainaus Janne Raevaaralta: ”Vittuilu on kivaa”. JR on tosin suoraselkäisempi kuin minä. Minä pyrin vittuilemaan kaveripainotteisesti ja sellaisille joiden arvelen sen kestävän. JR ei juuri kohteitaan valitse.
Maailma on muuttunut paljon viidessätoista vuodessa. 1990-luvun puolessa välissä Casino Rayn vakiopelaajien keskinäisissä syytöksissä ylivoimaisesti suosituin teema oli liian löysästi vetäminen. ”Miten sä pystyit tuolla vetämään” oli hyvin tavanomainen kommentti.
Muistan kun kerran yksi pelaaja pyysi minut vuonna 1995 sivuun pöydästä juttelemaan lyhyesti. Pelasimme 50-200 spread limit Texasia. Olin juuri limpannut myöhäisestä positiosta maksajien perässä 67o:lla, ja voittanut sillä ison potin.
Kysymys luonnollisesti oli: ”Miten tuolla pystyi tuossa maksamaan? Olet sä löytänyt Wilsonin Turbo Texasista jotain, mitä mä en ole löytänyt”. Koska en tuolloin ollut mitenkään tunnettu innokkaasta informaationjakamishalukkuudestani hän vetosi siihen, että olin saanut häneltä lainaksi yhden pokerikirjan, jota minulla ei vielä ollut.
Koska argumenttinsa piti paikkansa, kerroin ajatusprosessini asiassa: Potissa oli mukana yksi poikkeuksellisen löysä pelaaja, joka flopin jälkeen betsaili innokkaasti sekä kaikilla osumilla että ilmalla. Hän oli jo limpannut, kuten kaksi muutakin pelaajaa. Joten suotuisan flopin tullessa oli odotettavissa paljon actionia, ja hyvät pelaajat potissa olivat minun ja kohteen välissä. Pokeriohjelmista en ollut löytänyt mitään 67o:n pelaamista tukevaa salatiedettä.
2000-luvun alkupuolella hotelli Presidenttiin hiipi uusi sukupolvi. Tästä ryhmästä scenessä mukana ovat vielä esimerkiksi Patrik Antonius, Ilari Sahamies ja Juha Helppi. Second Generation kävi välillä keskenään kiivasta sananvaihtoa. Tavanomaisin syytös oli kuitenkin vaihtunut. Uusi syytös oli ”Toi potti olisi pitänyt ostaa”.
Minun pottini olivat varsin usein ostokohteita. Vähintään vihaisia katseita osakseen sai se nuorimies, joka antoi minun voittaa potin showdownissa joillakin muilla korteilla kuin saleteilla. Ilarin en kyllä muista syyllistyneen liian vähäisiin potinostoyrityksiin kovin montaa kertaa.
Pokeribuumi toi sitten kolmannen pokerisukupolven Helsingin Grand Casinolle. Buumin lapset toivat mukanaan tietenkin omat aatteensa ja syytöksensä. Nyt pokerisynneistä kamalin oli valuen jättäminen pöydälle. Tämä tarkoittaa lyömättä jättämistä kädellä, jolla olisi voinut saada huonommalta kädeltä maksun. ”Mikset sä lyönyt tuolla valueta”, oli uusi hittisyytös.
Valuen hakeminen on mennyt aina välillä yli buumin lapsilla, aivan kuten kyylääminen pokeridinosauruksilla ja bluffaaminen toisella sukupolvella. Eräs Pokerisivuille ahkerasti blogaava 18-vuotias nuorimies löi Grand Casinolla pari vuotta sitten blindien välisessä riverissä minua vastaan paritelleeseen väriboardiin. Olimme sökötelleet siihen asti. Hän näytti second nut suoran ja totesi (aivan oikein), että ”Taisi tulla lyötyä hieman ohuella”. Taisi olla minun kannaltani optimaalinen ohut lyönti. Luultavasti olisin suurin piirtein maksanut kaikilla paremmilla ja kipannut kaikki huonommat.
Minulta on epäilemättä jäänyt valueta vuosien varrella paljon pöydälle. Tosin minun imagollani maksujen saaminen ei ole aina niin kovin helppoa. Saan selkeästi huonommin maksuja nuorisoltakin, kuin monet muut keski-ikäiset sedät. Usein olen kuunnellut selitettävän, miten paljon jäi minulta jossakin potissa saamatta, kun en lyönyt. Olen tavallisesti nyökkäillyt mukana, vaikka olen hyvin tiennyt, että silloinen vastustajani ei olisi ikinä tässä tilanteessa maksanut yhtään mitään.
Nyt myönnän kuitenkin jättäneeni selkeästi valueta pöydälle yhdessä jaossa. Jako meni niin, että reissattuun pottiin 10/10 omahassa floppasin kärkiparin ja salettivärin vedon. Löin ja sain kaksi maksua takapositiosta. Turnista sain toisen parin alanapin ja keskikortin väliin tulleesta kortista ja löin uudelleen. Molemmat maksoivat. Buttonissa olleelle jäi 20 euroa jäljelle, välimiehelle kolmannespotillinen. Riveristä tuli suoran mahdollistava kortti, ja sökötin. Olisin toki maksanut kaikki lyönnit. Voitin potin.
Nyt välimies puhkesi syytöksiin: ”Mikset sä lyönyt, kun kerran joudut aina maksamaan. Aina pitäisi lyödä ainakin se 20 euroa”. Vastasin, että en halunnut näyttää korttejani siinä tapauksessa, että käsi ei ollut hyvä.
Kummallakaan ei mitenkään voinut olla turnissa minua parempaa reaalipeliä actionin perusteella. Välimies luultavasti sijoitti minut vahvempaan käteen, kuin minulla olikaan. Lisäksi oli mielestäni pieni mahdollisuus epätoivopilliin. Tätä en tosin silloin sanonut. Voi olla, että ei ollut.
”Kauheinta tässä on, että sä selität, että sun riveripelisi oli oikein. Aina pitäisi lyödä se 20 euroa. Takamies ei voi kipata yhtään mitään monen tonnin pottiin”, oli kommentti. Tämän myönnän. Jäi 20 euroa valueta pöydälle.
