Pörssiyhtiöiden yhtiökokousten tarkoitus 80-luvulla oli pitää osakkeenomistajat herkkusieninä. Kokousten puheenjohtajatkin ohjeistettiin olemaan antamatta puheenvuoroja muille kuin etukäteen ehdotuksia esittämään valituille.
Berliinin muurien murtumisen jälkeen alettiin jo sitten vähän irrotellakin. Esimerkiksi 1989 listautuneen Hartwallin yhtiökokouksissa sai kuulemma kiskoa kaljaa niin paljon kuin pariin tuntiin ehti. Tämä tosin perustuu nykyisiltä osakemiljonääreiltä kuulemiini kuulopuheisiin.
Itse en tietenkään ollut niin viinalle perso kylteri, että olisin ostanut yhden kahdeksankympin osakkeen päästäkseni kerran vuodessa juomaan ilmaista olutta. Toki kävin kuitenkin opiskeluaikoina pari kertaa Sinebrychoffin panimovierailuilla, joista ensimmäisellä huitaisin kolmeen varttiin 12 pulloa Koffia. Vaikka en edes pitänyt ko. olutta kovin hyvänä.
En siis juonut olutta uskonnollisista syistä tai maunkaan takia, vaan ihan muista syistä. Olisin juonut Koffin tuotteista mieluummin Karhua, mutta porilainen paikallisolut saapui pääkaupunkiseudulle vasta vuonna 1993.
Vanhoja jäkittämistraditioita on yhtiökokouksissa vielä kuitenkin jäljellä. Esimerkiksi puheenjohtajat lukevat vanhoista kaavoista liki poikkeuksetta, että ”tilaisuuden taltioiminen on ilman yhtiön lupaa kiellettyä”. Tästä yleensä muistan alkaa ottaa valokuvia ja twiittailemaan niitä, koska kaikenlainen kielletty on kivaa. Äitinikin lienee jo menettänyt toivonsa aikuistumiseni suhteen. Aika pitkään siinä menikin, tyttäreni totesi miut parantumattomaksi tapaukseksi paljon rivakampaan tahtiin.
Inderes järjesti keskiviikkona virtuaalisen yhtiökokouksen, jossa yleisö pääsi kuulemma oikeasti grillaamaan hallitusta. Erinomainen ja suorastaan käänteentekevä idea. Joskaan mie livepokeriammattilaisena en osallistunut tähän. Mutta samana iltana järjestettyyn Inderesin liveosakastilaisuuteen kyllä osallistuin, sillä siellä oli tiedossa alkoholitarjoilua.
En muista, että vastaavaa tilaisuutta olisi mikään muu pörssiyhtiö koskaan järjestänyt. Lähtökohtaisesti vastustan yleensä osakkeenomistajien rahojen polttamista, mutta tykkään hyvistä bileistä. Lasi kuohuviiniä, jotain pikkusnackejä ja pari drinkkilippua per henki ei nähdäkseni ole vielä tolkutonta humputtelua. Lisäksi jokaisella oli bileissä mahdollisuus tilailla lisää drinkkejä ja jotain burritoja kohtuuhintaan. Teoreettisesti on mahdollista, että otin jonkun omakustanteisenkin drinkin.
En nyt sentään hehkuta illan pääesiintyjää Pariisin kevättä, koska AC/DC-mies ei ihan kympillä synkistelijöihin syttynyt. Mutta Inderes House Bandia kyllä. Jos pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajalla pysyy skeba kädessä, ei yhtiökään voi olla tolkuttoman huono.
Itse olen pitänyt Inderesiä hyvänä yhtiönä, joka on parantanut pörssimaailmaa ihan merkittävästi. Mutta muita fanejaan yli-innokkaina, joten arvostuksensa (markkina-arvo melkein kuusi kertaa 2021 liikevaihto) haiskahtaa paatuneelle paskayhtiösijoittajalle kalliilta. Aion kuitenkin läpällä pitää 60 osakettani kannatusmielessä perikuntani murheiksi asti. Tämä päätös meni betoniin, kun oli kekkerit, joissa käytännön kaikilla oli mahdollisuus jututtaa käytännön kaikkia Inderesin toimijoita. Paitsi ekonomisti Marianne Palmua, joka ei vieläkään laskeutunut meidän kuolevaisten keskuuteen. Arvostan siis ekonomisti Palmun biisivertauksia ja olisi hauska saada livekasvot hyville kirjoituksilla.
Ainoa henkilö, jolle annan mitään sijoitusneuvoja, kysyi keskiviikkona, mitä Inderesistä jäi käteen. Suosittelin myymään laput välittömästi, koska ilmassa on tänään varmasti krapulahypeä. Torstaina tapasin Jens Kyllösen, joka kertoi ottaneensa Inderesiä. En ehtinyt kysyä, minkä ihmeen takia. Vähän pohdiskelin, miksi olen kaiken maailman suomenruotsalaisten kreikkalaisen mytologian mukaan nimettyihin rahastoihin rahaa tuupannut.
Perjantaina Inderes tiedotti lähtevänsä Tanskan ja Norjan valloitukseen. Pörssikurssinsa nousi jotain kolmetoista prosenttia. Muistin taas oikein hyvin, miksi systemaattisesti entisenä sijoitusneuvojana kieltäydyn antamasta mitään osto- ja myyntisuosituksia. Syy ei ole Mifid II, vaan oma ranteita auki vetelevä suhtautumiseni huonoihin vinkkeihin.
Pörssijumalille – tai epäileville kuuntelijoille - kiitos, torstainen myyntisuositukseni ei ollut johtanut mihinkään toimenpiteisiin.
P.S. Hilpeän sienivertauksen ”Suomalaiset pörssiyhtiöt pitävät osakkeenomistajiaan herkkusieninä: Pitävät pimeässä ja syöttävät paskaa” kuulin ensimmäisen kerran 80-luvulla Niklas Herliniltä (R.I.P.). Olin tuolloin Niken kanssa samaa mieltä varsin fanaattisesti, mutta miulla ei ollut silloin vielä juuri uskallusta nousta barrikadeille. Mutta arvostin kovasti sitä, että miljardööriksi syntyneellä riitti viitseliäisyyttä yrittää taloustoimittajana maailmanparantamista. Olen aina kertonut Niken tarinaa vihervasemmistolaistuttujeni ajattelevalle osastolle, jos ne jossain vaiheessa laittavat ”rikkaat haluavat vain lisää rahaa” -vaihteen päälle.
P.P.S. Vaikka kirjoitinkin aika kivasti Inderesistä, toivon ettei se pienennä lapsinerojen penistä.
Miulta on kyselty Tallinnassa asti, enkö enää kirjoita jokajouluisia kökköjä runojani. Ja vastaus on, etten sitoudu kirjoittamaan runoja. Mutta en sitoudu olemaan kirjoittamattakaan, jos inspiraatio yllättäen iskee.
