Laskeskelin vuonna 1988 melko tuoreena HSSP:n suurasiakasyksikön sijoitusneuvojana listautumassa olevan Suomen Viestintäkehitys Oy:n substanssiarvoa. Kyseessä oli kioski, jonka Panostaja Oy (löytyy listalta) oli perustanut nurkkaamaan aliarvostettuja maakuntalehtien omistajayhtiöitä. Laskelma oli tosi monimutkainen, eli laskin yhteen rullanauhalaskurilla omistettujen osakkeiden arvot, vähensin tästä yhtiön velat ja jaoin osakkeiden lukumäärällä. Muistan kun kollega naureskeli touhulleni ja sanoi: ”Kai ymmärrät, ettei tuon annin menestys liity mihinkään substanssiarvoihin”.
Olin ja olen eri mieltä. Kyllä yritysten omistusten arvostus listautumisanneissa liittyy antien onnistumiseenkin. Vaikka tällä hetkellä kaikki joko vihreyttä tai kasvua lupaava vaikuttaa käyvän kaupaksi fundamenteista riippumatta.
Muistaakseni otimme pikahudat Viestintäkehityksestä. Tosin ei olisi tarvinnut, sillä Sanoma rahoitti maakuntalehdistön kanssa perustamansa Pro Lehdistö Oy:n vastavalkeat. Pro Lehdistö osti Panostajan osakkeet toukokuussa 1989 ja teki ostotarjouksen lopuistakin, mikä oli 1980-luvun mediayhtiöille(kin) epätyypillistä. Yleensä maakunnalliset mediayhtiöt kun pyrkivät 1980-luvulla sumuttamaan omistajiaan niin paljon kuin mahdollista ja pitivät pienomistajia tapauksesta riippuen joko käsille läpsittävinä kiusankappaleina tai kerran vuodessa juotettavina hyödyllisinä idiootteina.
Mutta joka tapauksessa Viestintäkehityksellä oli hallussaan arvokasta omaisuutta, eli lehtiyhtiöiden yhtiöiden johdon tahdonvastaisesti meklarilistalla noteerattuja osakkeita. Venator Investillä taas ei helmikuussa 1989 listautuessaan ollut oikein mitään. En ollut tätä listautumisesitteen huolellisesti lukemallakaan ollut tajunnut. Laitoin nimittäin mumminikin ostamaan Venator Oy:n ”riskitöntä” vaihtovelkakirjalainaa.
Juteltuani päämeklarimme Juhani Tyrisevän kanssa, mitä se oli Kallessa kuullut yhtiötä pyörittävistä tahoista, olin kauhuissani. Mieleen jäivät sanansa: ”Katsotaan kuinka kauan pystyvät vielä pumppaamaan ilman päälle ilmaa”.
Ruudulla Venatoria ei sitten halunnut ostaa oikein kukaan. Oli kuitenkin onnen päivä, kun firmasta tuli täysin puskista ostotarjous heinäkuussa 1989. Miulle ei ole tänä päivänäkään oikein selvää, miksi pienosakkaat pelastettiin, vaikka Venator meni nurin melko pian. Ehkä siinä oli jotain juridisia murheita listatun yhtiön varallisuuden siirtelystä tai muuta sellaista, en tiedä. Olin vain hyyyvin tyytyväinen, kun mummin Lappeenrannan Kauppatorilta hiellä, verellä ja kyyneleillä kasaan raapimat rahat täpärästi säästyivät. Halleluja, synneistä pois, sulle pelastusta pikkurumpu soi!
Nytkään ei ole toisin
Ehrnroothin kultasormiveljesten Virala Acquisition Company on uutisoitu ensimmäiseksi yritysostoa varten perustetuksi suomalaiseksi kuoriyhtiöksi. Tosin sekä Viestintäkehitys että Venator olivat tasan yritysostoja varten perustettuja kuoriyhtiöitä, eli osattiin sitä ennenkin. Toki niitä ei kutsuttu hienolla ulkomaankielisellä nelikirjaimisella spac-lyhenteellä (special purpose acquisition company).
Uskoani osakemarkkinoiden rationaalisuuteen on vahvistanut VAC:in pysyminen pörssissä viime aikoina merkintähintansa kympin alapuolella. Näen seitsemän euroa rahaa – kenen tahansa käsissä – haasteellisena arvostaa kovin montaa kymmentä prosenttia kalliimmalla.
Geelitukkien kieli on muuten taas ottanut askeleen entistä poliittisesti korrektimpaan suuntaan. Ennen sanottiin joidenkin osakkeiden olevan ”kalliita”. Mutta jotta kalliiksi haukutut osakkeet kokisivat olevansa turvallisessa tilassa nykyisessä mediaympäristössä, ei ketään enää kutsuta kalliiksi. Mutta voidaan todeta arvostuksensa olevan ”haasteellinen”.
Yksi kerrallaan hyvesignaloijat pakottavat Kallion konsensuksesta poikkeavia kirjoittajia pitämään päätä alhaalla. Viimeisin uhri oli miulle yllättävä, eli kuitenkin viinaa ja pillereitä suorassa lähetyksessä 90-luvulla ottanut kurssitoverini HKKK:sta Jari Sarasvuo. Enkä kyllä mene kiistämään, etteivätkö elinalappalaiset olisi saaneet miutakin jättämään roisimmat juttuni nykyisin vain suullisesti jaettaviksi. Enkä jätä mainitsematta, että Sarasvuo ei koskaan koulusta valmistunut. Opinnot kannattaa muuten yleensä suorittaa loppuun, tai jotkut kyrvät saattavat muistuttaa drop-outtiudestasi vain loppuikäsi.
Mutta vaikka mediakulttuurimme on mennyt sitten Hyvien Pahojen ja Rumien aikojen hymistelemällä sievistelyksi, ovat osakemarkkinoiden lainalaisuudet säilyneet samoina. Eli ihmiset menevät aina välillä sekaisin osakkeista. Nyt on taas se aika nähdäkseni käsillä. En ole päätellyt tätä pelkästään Sijoituskerho-nimistä Facebook-ryhmää seuraamalla. Vaan olen tarkkaillut myös osakkeiden arvostusten irtoamista sellaisista fundamenteistä, joita Black Mondayn veteraanikin ymmärtää.
Kuka tahansa ostaa mitä tahansa, kurssi nousee
En ottanut edellisessä kappaleessa mitään kantaa VAC:n tulevaan kurssikehitykseen. Voihan se olla, että toinen -86 HKKK:n aloittanut eli Kai Seikku & Co narikan hallituksesta ostavat halvalla vaikka jonkun kannattavan fuusiovoimalan rakentajan. Itse tutkin ostoksiaan aikaisintaan sitten, kun ensimmäinen on tapahtunut.
Voisin kyllä betsata sen puolesta, että kun toimitusjohtaja Johannes Georg Walter Schulman ylpeänä ilmoittaa ensimmäisestä ostoksestaan, pörssikurssi nousee. Oli sitten ostanut mitä ja mihin hintaan tahansa.
Tällä viikolla esimerkiksi Sievi Capital ja Boreo ilmoittivat keskiviikkona yhdistymisestään. Tämä muodostaa perjantain pörssikursseilla 2,435€ ja 89€ noin 360 miljoonan markkina-arvoisen kokonaisuuden. Tiistaina (=ennen tiedotetta) kokonaisuus oli 422 miljoonaa, joten tästä voisi joku päätellä, etteivät markkinat tykänneet.
Mutta kyllä ne ainakin hetken tykkäsivät, kun molemmat osakkeet nousivat yhtä aikaa, ja hinnat olivat monta tuntia iloisesti ristissä, eli Sievi Capitalin kautta oli saamassa paljon halvemmalla uutta yhtiötä. Jotkut Ajatusten Saimaan Kanavat siellä ottivat Boreota, koska se tekee jotain jännää. Tiedote oli joko jätetty lukematta tai ymmärtämättä.
Miulla on parikin keräilyerää Sievi Capitalia, joten en mököttele ja näen fuusion sinänsä fiksuna. Ainakin (törkeän kalliissa) pörssikustannuksissa tulee säästöä. Olen siis huolissani ihmisistä, joille isän pitäisi antaa anteeksi. Eli sellaisista, jotka tosiaankaan eivät tiedä mitä he pörssissä tekevät.
Meillä on listalla kyllä Boreota haastavampiakin arvostuksia. Skarta Group osti Privanetilta pörssilistauksen antamalla lyhennettynä versiona omia osakkeitaan vähän Privanetin vanhoillekin osakkeenomistajille.
Skarta maksaa tällä hetkellä 0,578, mikä antaa markkina-arvoa 166 miljonaa euroa. Tältä vuodelta tavoitellaan 70-80 miljoonan liikevaihtoa ja viiden miljoonan käyttökatetta. En nyt siis ihan sikamaisesti kuplahinnoitelluksi väitä, kun kyseessä on seksikäs puhtaan tulevaisuuden rakentaja. Mutta olen varma, että 80 sentin hintaan kesäkuussa ostaneista valtaosa ei tajunnut yhtään, mistä oli kysymys.
Enkä siis sano, etteikä Skartakin voisi olla ihan järjellinen sijoituskohde näilläkin hinnoilla. Mistä sitä tietää, kuka maailmanparantajista oikeasti parantamisyritystensä sivutuotteena valloittaa maailman. Mutta ihan kaikki eivät sitä kyllä tee.
Kaikkien osakesijoittajien olisi kuitenkin omalta kannaltaan hyvä ymmärtää, mitä yhtiötä ja minkälaista osuutta siitä he ovat pörssistä ostamassa.
Pörssipeliä voi pelata kuten rulettia, ja kovin monet tällä hetkellä niin toimivatkin. Mutta sekä ruletissa että pörssisijoituksissa tulee lopulta matematiikka vastaan. Melko pitkänkin aikaa voi pörssissä rakentaa ilman päälle ilmaa, mutta se rakennus ei ikuisesti pystyssä pysy.
P.S. Onnistuin tähän asti menestyksekkäästi jättämään mainitsematta kryptovaluutat. Mutta kurkatkaapas kryptokeinottelijat ja miksei muutkin uhkapelurit USA:n keskuspankin pääjohtajan Jeremy Powelliin puhe Jacksonin Reiästä perjantaina kello 17. Siitä voi saada hyvää osviittaa lähiaikojen spekulaatioille.
P.P.S. En missään tapauksessa poiminut listan pahimpia kuplaosakkeita kolumniini. Nostin framille vain pari tuntemaani viime aikojen osakemarkkinoiden hönöilyä, joita olin jostain syystä seurannut.
