Kolumnit

Ilkan pitäisi ymmärtää ostaa omia osakkeitaan

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Ilkka sai sata miljoonaa euroa kassaan, kun se myi 60% Alma Median osakkeistaan perjantaina Otavalle avauskurssin reilulla eurolla ylittäneeseen hintaan @7,44. Sille jäi vielä päätöskurssilla @6,80 kuudenkymmenen miljoonan euron hivakka Almaa jäljelle. Ilkan oma liiketoiminta, joka teki 539 tuhatta liikevoittoa kolmannella vuosineljänneksellä, voitaisiin arvostaa maltillisesti vaikka kuuteen miljoonaan. Kun vähennetään varoista nettovelat, jää Ilkkaan rahaa, Almaa ja liiketoimintaa reilusti yli viiden euron edestä per osake.

Ilkan pörssikurssi oli noussut 3,20 -> 3,68, kun heräsin jo aamuvarhaisella eli yhdeltätoista. Ostin tämän vuosituhannen ensimmäiset Ilkkani vuoden 2016 viimeisenä pörssipäivänä euron halvemmalla. Sittemmin olen nostanut määrääni aina välillä, kun joku ilkanomistaja Seinäjoelta on kuollut ja Pohjola painaa pesän laput ostolaitaan hinnasta välittämättä, eli hintadipeistä. Perjantain aamupäivähinnalla oli jo ihan kivat arvonnousut sisällä.

Päivitin kuitenkin Ilkka/Almalaskurini ennen mitään toimenpiteitä ja pääsin ensimmäisen kappaleen tuloksiin. Hätäinen myyminen olisi ollut nähdäkseni hönöilyä, varsinkin kun herkällä voitonkotiutussormella varustetut aamuvirkut spekulantit olivat varmasti ampuneet Ilkkaa aamusta asti.

Ilkan osakkeen merkittävin riski oli Alman liiketoiminnan kehitys. Kuka voi nostaa käden pystyyn ja kertoa varmasti tietävänsä Alman tekevän nykyisiä messeviä tilejä Tsekkien digirekrybisneksissä täältä ikuisuuteen tai edes ensi vuonna? Kolumnistilla ei ainakaan lapa heilunut.

Mutta Ilkan Almariskistä lähti 2/3, joten osakkeen hinnan pitäisi alkaa heijastella vähintään omaisuuden realisointiarvoja. Niinpä päätin poikkeuksellisesti nostaa omistusteni keskihintaa ja otin kolmen minuutin analyysipäivityksen jälkeen lisää Ilkkaa. Tämä oli sikäli hyvä liike, että nyt häpeäisin itseäni, jos olisin vain tyytynyt olemassa olleen (ei kovin ison) osakepotin päällä makaamiseen.

Pohdiskelin, haluanko tuntea itseni jatkossa Nipsuksi vai opportunistiseksi arvosijoittajaksi – ja sitten painoin ostonappia. Vaikka lähtökohtaisesti 51-vuotiaana pelaan jo puolustuspeliä lasten rahoilla, yritän kyllä ilahduttavasti sittenkin avopaikan auetessa edelleen laittaa kiekon verkkoon.

Toki Ilkan aliarvostukseen on syynsä, joten ei nosteta vielä käsiä ylös maalin merkiksi. Ratkaisevin tekijä hinnan makaamisessa pohjamudissa on nähdäkseni sijoittajien pelko siitä, että Ilkka korottaa rahoillaan tulvien varalta Pohjanmaan joentöyräitä, eikä pyrikään omistaja-arvon maksimoimiseen.

Esimerkkejä omistajien päälle räkimisestä löytyy Pohjanmaalla vaikka kuinka. Vaasan Läänin Puhelin Oy teki aikoinaan kaikkensa, että osakkeen arvo pysyisi alhaalla, jotta yksityiset osakkeenomistajat eivät myisi osakkeitaan ja kontrolli yhtiöstä siirtyisi johdon sijasta omistajille. VLP muutti sittemmin nimensä Anviaksi ja on nykyisin nimeltään Viria. Nimeä on kannattanut vaihtaa ainakin sen takia, ettei osakkaiden nuorempi sukupolvi oivaltaisi, kuinka paljon vanhan alueellisen monopolin arvosta tuhottiin.

Ilkan viimeisimmässä osavuosikatsauksessa ollut strategiapäivitys oli jossain määrin pelottava. ”Konsernin perustehtävä eli missio on edelleen vahvistaa pohjalaista menestystä ja luoda elämään uusia sisältöjä”, kuulostaa enemmän kannattamattomien lehtien painamisen jatkamiselta ja penkereiden vahvistamiselta kuin pyrkimyksestä voiton tekemiseen. Omistaja-arvoista ei mainittu sanallakaan.

Myyntitiedotteen ”Vapautuvilla varoilla Ilkka-Yhtymä varautuu uudistetun kasvustrategiansa mukaisiin hankkeisiin”, jatkoi samaa linjaa. Tämän voi joku ymmärtää myös ”Poltamme rahat viimeistään huvilakauden päättäjäisten yhteydessä”, ja jättää osakkeen oston väliin. ”Uudistettu kasvustrategia” on ilmaisu, jonka kuullessani rutiininomaisesti irrotan varmistimen.

Katselin Ilkan omistajalistaa, ja en ole kovin huolissani. Pohjois-Karjalan Kirjapainolla ja Keskisuomalaisella on isoimmat steikit osakkeista (joskaan ei äänistä) ja ne tuskin ainakaan sovinnolla osallistuvat osakkeenomistajien rahojen kylvämiseen pitkin Pohjanmaata.

Ilkka-Yhtymä Oyj:n pitäisikin osoittaa osakasystävällisyytensä ja ensi tilassa kutsua ylimääräinen yhtiökokous päättämään hallituksen valtuuttamisesta omien osakkeiden ostamiseen. Kun yhtiöllä on varoja yli viisi euroa per osake, 60 miljoonaa euroa positiivinen nettokassa ja osakekurssi alle neljän, on omien osakkeiden ostamatta jättäminen lähinnä häpeällistä.

Yhtiökokous tarvitaan, koska hallituksella ei näköjään ole valtuutusta omien osakkeiden ostamiseen. Ymmärrän osin, miksi sitä ei tarvittu, kun yhtiöllä oli Almoja vastaan vielä yli 40 miljoonaa velkaa. Mutta uudessa tilanteessa kaikki syyt jättää omia osakkeita ostamatta kertovat joko osakasvihamielisyydestä tai sivistymättömyydestä.

Ilkalla on kuitenkin edelleen hallintoneuvosto. Niiden olemassaolo on historiallisesti perustunut lähinnä poliittisten suojatyöpaikkojen tarjoamistarkoitukseen ja pääsääntöisesti muista kuin valtionyhtiöistä ne ovat ajat sitten lakkautettu. Toivottavasti Ilkan hallintoneuvosto ei ole kovin suurena esteenä omistajien asian ajamiselle. Ei pitäisi olla liian haastava tehtävä selittää hallintoneuvoston maatalousyrittäjillekään, että omien osakkaiden ostaminen on nykytasoilla Ilkan osakkeenomistajien kannalta rahan painamista. Kyse on muuten selkeästi kannattavammasta touhusta kuin perinteinen kirjapainotoiminta.

Jos pitäisi vetoa lyödä tasakertoimilla, löisin kuitenkin sen puolesta, että Ilkka ei ala ostaa omia, mutta jakaa kylläkin ison kertaosingon. Kepu pettää aina tai ainakin ajaa rahan polttamista aluepoliittisiin hankkeisiin ja Ilkan hallintoneuvoston puheenjohtaja on keskustalainen kansanedustaja Lasse Hautala. En tosin tiedä Hautalasta juuri mitään, mutta hätäinen profilointi ja nopeat johtopäätökset ovat pokeriammattilaisen arkipäivää. Toivottavasti pohjalaiset osoittavat, että eteläkarjalaispoika yliarvioi heidän jäykkäniskaisuutensa ja aliarvioi osakkaiden etujen ymmärryksensä.

Keskustele Ilkka-Yhtymästä täällä

Aiemmin aiheesta: 

Aki Pyysing: Antakaa minulle vihamielinen yritysvaltaus 5/2015

Aki Pyysing: Willimies nuijamiehen kimpussa 1/2017

Aki Pyysing: Ilkan pohjalaisen liiketoiminnan markkina-arvo on miinus 20 miljoonaa euroa 7/2017

Sisältöpoiminta:

Helsingin pörssin tuloskalenteri

Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Eikö enää tarvitse siivota?

Antti Leinonen
14.12.2024
east Lue lisää