Jännitin kovasti Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnon saaneen Hytti nro 6:n näkemistä. Oli positiivisia signaaleita: jaettu kakkospalkinto Cannesissa, kolme European Film Awards -ehdokkuutta ja viime vuosina myös Suomen ehdokkuus ulkomaisen Oscarin saajaksi. Toisaalta vastassa oli myös Hesarin antamat neljä tähteä, mikä nykypäivänä yleensä tarkoittaa intersektionaalisen feminismin näkökulmasta tärkeällä asialla olevaa, mutta tylsähköä taide-elokuvaa.
Mutta koska olin tykännyt molemmista aiemmista ohjaaja Juho Kuosmasen pitkistä leffoista (Taulukauppiaat ja Hymyilevä mies), odotin hyvää mutta pelkäsin pettymystä. Harvoin SaiPakaan sentään voittaa kolmea peliä peräjälkeen. Nähtyäni leffan neitsytmatkallani Rivieran hienoon saliin, olenkin sitten ollut siitä aivan tohkeissani, mutta ikävöinyt kovasti Pietarin pokerireissujani.
Ylivoimaisesti parhaat pokerikokemukseni ovat Pietarista 2000-2009. Ei siksi, että pelit olisivat olleet odotusarvomielessä parhaat (esim. tuon ajan Pariisissa ja Barcelonassa ilman muuta paremmat), vaan koska tykkäsin kovasti pelata venäläisten kanssa. He pitivät pokeria urheiluna, jota se Venäjän urheiluministeriön päätöksellä viiden vuoden ajan (2004-2009) maassa olikin.
Sitten Putin lakkautti kasinot muualta kuin neljältä vaikeapääsyiseltä, mutta kasino- ja muultakin infrastruktuuriltaan kehittymättömältä ”erityisalueelta”. Yllättäen ministeriökin totesi aiemman päätöksensä olleen virheellinen.
Tämä oli kannaltani hyvin surullista, koska 12 vuotta sitten kankeahko kouluvenäjäni alkoi uhkaavasti lähestyä puolisujuvaa. Lisäksi mafiosojen kanssa pelaamisessa Taleon Clubilla oli omasta perspektiivistäni enemmän rock’n’rollia kuin esimerkiksi päätteen tuijottamisessa.
En nimittäin vaihtanut alaa investment wankingistä pokeriin, koska odotin sieltä saavani enemmän rahaa. Vaan tyydyttääkseni kilpailuviettiäni lajissa, jossa onnen merkitys pitkällä aikavälillä on olematon.
Pietarissa silloista pokeriosaamistani arvostettiin luultavasti enemmän kuin oli aihettakaan. Siellä oli sosiaalisista syistä käytännön pakko paatuneenkin käteispelaajan pelata ensin turnaus. Muutamassa turnauksessa sitten hohotti, ja pidin käteisissäkin puoleni, joten ryssät pitivät miuta hyvinkin näppäränä poikana ja myös kertoivat sen miulle jopa selvinpäin.
Erityisesti sain kunnioitusta siitä, että en koskaan ehdotetuista maljoista kieltäytynyt. Kauppakorkeakoulun venäjän opettaja opetti meille nuorille kyltereille vuonna 1986, että jos haluaa jostain syystä venäläistä kovasti loukata, niin jättää vaan sen kanssa juoman ottamatta. Juuri silloin oli menossa Gorbatshovin raittiuskampanja, mutta lehtorimme ei uskonut sen olevan kovin kestävää kehitystä.
Itänaapureista oli kuitenkin yli-inhimillistä, että joku voi ottaa muutaman vodkan ja pelata samalla lailla kuin ennenkin. Jos paikalliset korkkasivat, ne liki kerran kerrasta kiskoivat älyn ja pelitaidon ämpäriin.
Tosin Pietarin ammattilaiset pelasivat käytännön aina absolutisteina, mikä oli varmasti heille odotusarvomielessä paras idea. Pelien jälkeen nimittäin hekin välillä näyttivät, mistä olivat kotoisin. Joten en yleensä pysynyt juomatahdissaan mukana, vaikka en ihan lapaseksi itseäni tässä lajissa aiemmin ollut luullut.
Pokerin voi tehdä laittomaksi, mutta ei lopettaa
Pietarissa pelit pyörivät laittomissa paikoissa kuulemma vanhaan malliin. Paikat kuulemma ratsataan aina välillä, ja sitten samat pelinjärjestäjät avaavat uudessa osoitteessa saman saluunan. Laittomissa paikoissa huijatuksi tulemisen riski on suurempi ja siihen sitten vielä ratsiariski päälle. Tämä on sitten pitänyt Arkajalka-Akin poissa ikimuistoisilta Venäjän peleiltä jo 12 pitkää vuotta.
Olin korona-ajan alussa yhdeksän kuukautta kokonaan pelaamatta pokeria, eikä tuntunut oikein missään. Mutta juuri nyt on aivan tolkuton ikävä Pietarin livepelejä.
Syytän tästä Hytti nro 6:tta. Joka tosin oli aivan erinomainen elokuva, ainakin venäläistä sielunmaisemaa arvostaville. Vaikka järjestelmä olisi kuinka synkkä, voi ihmisten kanssa muuten tulla toimeen oikein hyvinkin.
Laillisten pokerisalien sulkijoita Suomessa taas syytän vastuuttomuudesta. Jos laillinen tarjonta poistetaan, pelit jatkuvat Venäjän esimerkin mukaisesti maan alla. Tästä eivät sitten hyödy kuin hoolerit.
P.S. Olipa muuten hilpeää kuunnella elokuvan pääosan esittäjän Seidi Haarlan puhuvan leffassa venäjää samalla aksentilla kuin mie.
P.P.S. Vielä hilpeämpää oli lukea Perustusvaliokunnan lausunnosta arpajaislain muuttamisesta: “Perustuslakivaliokunnan mielestä pelitilille maksetut pelivoitot ja sille talletetut varat kuuluvat perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan piiriin.”
En olisi muuten etukäteen uskonut Suomen perustuslain suojaavan myös pelureita.
