Irlantilainen ystäväni Tomas O’Riain oli luonani vierailulla viisi päivää. Meillä on kaksi yhteistä harrastusta ja olemme viettäneet Aviation Club de Francen baaritiskillä satoja tunteja naureskelemassa ranskalaisten hullunkurisuudelle ja sotineet sekä talvisodan että Irlannin vapaussodan uudelleen läpi useita kertoja.
Koska Tom ei ollut koskaan käynyt Tallinnassa ja siellä oli menossa EPT, suuntasimme sinne pariksi päiväksi. Meillä on varsin samantyyppinen pelistrategia, johon sisältyy paljon tilattuja juomia ja vähän pelattuja käsiä. Minä huitaisin nuoruusvuosien malliin 20 tunnin session, huonompi aines vetäytyi hotellille jo 17 pelatun tunnin jälkeen. Paluulautalla huomasimme iloksemme, että molemmilla oli enemmän rahaa taskussa kuin menolautalla.
Tässä ei ollut mitään niin kovin epätavallista. Suurin järkytys Tallinnassa oli, kun 200/400 pöydässä minulle tultiin sanomaan, että olenko kuullut, että pokeridinosaurus Matti Kuortti on kuollut.
Matti lienee tuntematon suuruus suurimmalle osalle lukijoista. Matilla on korkein sijoitus suomalaisista WSOP:n pääturnauksessa. Hän oli 25. vuonna 1997. Tuolloin pelaajamäärät olivat pienemmät, joskin fieldi paljon tiukempi kuin tänä päivänä. Kun onnittelin Kuorttia hänen palattuaan Suomeen ensimmäisestä suomalaiscashista WSOP:ssa, niin hän oli kiukkuinen kuin nälkäinen nainen. Oli kuulemma ollut parhaimmillaan chipeissä kolmantena, ja paljon paremmin olisi pitänyt mennä.
Joku suomalainen jonain päivänä vie Matilta parhaan sijoituksen pääturnauksessa, mutta suomalaiseen pokerihistoriaan hän jää ikuisesti. Hän oli ensimmäinen suomalainen, joka mainittiin nimeltä pokerikirjassa. Hän oli seuraavana vuonna neljäs 2.500 dollarin Omahassa, jonka T.J. Cloutier voitti. Heikohkossa omahakirjassaan hän mainitsi, että finaalipöytä oli kovatasoinen. Esimerkiksi siellä oli ”Mattie Kuortti, he never got out of line”.
Cloutierilla oli aihettakin toteamukseen, koska kiskaisi 8-outtisella Matin poikki. Jos Matti olisi voittanut potin, hän olisi mennyt chipleadiin. Jos näin olisi käynyt, olisi myös voinut hyvin käydä niin, että Ville Wahlbeck ei olisi saanut kunniaa ensimmäisestä suomalaisesta braceletista.
Nyttemmin Matti on vetäytynyt Helsingin pokeriscenestä. Tietääkseni hän kävi Grand Casinolla viimeksi 2005 joulukuussa voittamassa sököturnauksen. Turnausvoittajien kirous ei iskenyt Mattiin, eikä häntä ole sen jälkeen kasinolla näkynyt.
Koska Matti oli viimeksi tavatessa hyvävointisen oloinen, en heti ostanut huhua. Soitin Kuortille, mutta puhelin meni suoraan vastaajaan. Tämä oli jo hyvin huolestuttavaa, koska se, että puhelinliittymä on auki, ei tarkoita, että liittymän omistaja olisi elossa. Puhelinyhtiöt laskuttavat kuukausimaksuja mielellään myös kuoleman jälkeen, jos pesä ei ymmärrä sulkea liittymää. Minä pidän nukkuessani kännykkää äänettömällä, en suljettuna.
Pokeridinosaurukselle on mahdollista sulkea puhelin nukkumaan käydessä, joten en vielä poistanut Mäsä-Masaa puhelinmuistiostani. Soitin uudelleen Helsinkiin palattuani, ja ilahduin kovasti kun puhelimeen vastasi Kaskisaaren oma poika. Matti itse ei ollut kuullut huhuja kuolemastaan.
Muistelimme, miten vuosia sitten huhuttiin erään toisen suomalaisen pokerinpelaajan kuolemasta. Törmäsin kuolleeseen mieheen Aviationilla pari kuukautta sen jälkeen, kun ensi kerran olin kuullut hänen heittäneen hokkarit nurkkaan. Sitä ennen törmäsin pariin saksalaiseen, jotka tivasivat minulta, että miksi kaikki suomalaiset pelaajat olivat väittäneet ko. pelaajan kuolleen.
Itse asiassa sama pelaaja noin vuotta myöhemmin menetettiin miesvahvuudesta lopullisesti. Eli mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, pääsen laatimaan Matti Kuortin obituaaria vuoden päästä.
Pokeripöydissä pyörii kaikenlaisia huhuja. Kuortista edellisen paikkansapitämättömän huhun kuulin vuonna 2002 Olympic Casinolla Tallinnassa. Ehdotin nuorelle lupaavalle pokerinpelaajalle Juha Helpille, josko hänelle maistuisi muutama grogi pelisession jälkeen aamuviiden tietämissä. Juhan mielestä idea oli vallan mainio ja otimme tukevan asennon baaritiskin ääressä.
Jossain vaiheessa aamua Juha sanoi, että hän on kuullut Kuortin ottavan pataan Casino Rayn peleissä. Minä sanoin, että Kuortin pelityylin ja –taidot huomioon ottaen tämä ei ollut mahdollista. Juha asui vielä siihen aikaan siellä päin, missä laivat kelluvat Aurajoessa ja miehet ovat mustavalkoisia, eikä käynyt kasinolla kuin satunnaisesti. Jänkkäsimme hetken aikaa, ja siirryimme seuraavaan aiheeseen. Lopulta ymmärsimme jopa mennä nukkumaan.
Herättyäni kankkuspäissäni sain nerokkaan idean: soitanpa Matille ja kerron mitä hänestä kaupungilla puhutaan. Matti oli aavistuksen tuohtuneempi kuin WSOP:sta onnitellessani, ja tiukkasi minulta kuka sellaista sanoo. Minä sanoin, että ei Juha väittänyt itse tietävänsä, vaan hänen alkuperäinen lähteensä lienee ollut joko herra A tai herra B. Matti suorastaan kiihtyi puhelimessa, ja puhelun päätyttyä olin tyytyväinen itseeni, kun olin saanut Matin veren vähän kiertämään. Se poistaa turhia kalkkeutumia verisuonista.
Suomeen palattuani oli alkamassa Helsinki Midnight Sun. Kun ensimmäiseksi näin herra A:n, hän sanoi suomeksi ainoan lauseen jonka Padraig Parkinson oppi ruotsia vuoden mittaisella Tukholman vierailullaan: Det var inte jag. Seuraavaksi törmäsin herra B:hen, joka ilmoitti minun olevan suuren luokan paskapuhujan, jonka erikoislahjakkuutena on selän takana dissaaminen.
Vaihdoimme hetken lisää kohteliaisuuksia, jonka jälkeen meille sanottiin, että paras paikka huutamiseen ei ole pokerihuone. Siirryimme hotelli Presidentin ala-aulaan, jossa ratkoimme asiaa samalla volyymillä. Sitten meille tultiin sanomaan, että huuto kuuluu edelleen ylös asti. Herra B:n mielestä asia olisi paras selvittää paljain nyrkein. Tästä en ollut aivan hirvittävän innostunut, koska mahdollisuuteni tässä headsupissa olisivat samantyyppiset kuin lumipallolla helvetissä.
Suostuin kuitenkin ulosmenemiseen, koska en halunnut aiheuttaa lisää häiriötä ja en uskonut herran olevan tosissaan. Olen vuosien aikana tehnyt useita virhearvioita niin pokeripöydissä kuin niiden ulkopuolellakin ja tämä oli yksi niistä. Ulkona en suostunut nostamaan käsiä ylös pyydettäessä, mutta sain kuitenkin ystävällisen iskun palleaan. Tämä minulle onneksi riitti herra B:lle.
Omastakin mielestäni sain ainakin osin ansioni mukaan. Juha ei ollut sanonut, että kuka hänelle oli väittänyt Kuortin olevan häviävä pelaaja silloisessa vakioringissä, olin vain esittänyt valistuneen arvauksen. Myöhemmin Juha sanoikin, että hänen muistaakseen se oli herra C, joka asiasta oli maininnut.
Tarinan opetus on, että vahvistamattomien huhujen levittäminen pokeripöydissä ja niiden ulkopuolella voi olla jopa fyysisesti vaarallista.
Elämän pieniä iloja osa 14:
Jaksoin olla baarissa vielä 10 tuntia lopetettuani 20-tuntisen pelisession Tallinnassa. Ainakaan molemmat jalat eivät ole haudassa vielä.
P.S. Tällä kertaa huhu Matti Kuortin kuolemasta piti tavallaan paikkansa. Elokuvaprofessori Matti Kuortti kuoli 21.maaliskuuta 2010.
