Kirjoitin vuoden ensimmäisessä kolumnissa, että yksi pokeriturnausvoitto ja yksi uusi lippu (=rahastus uudessa maassa) pitäisi olla tänä vuonna melko pienellä hohotuksella saavutettavissa. Pokerijumalat katsoivat alkuvuodesta tarpeelliseksi myöntää miulle kolme turnausvoittoa, Helsinki Freezeoutin Best Overall Player -voiton ja yhteensä kahdeksan rahasijaa. Viime vuonna, jolloin jo siirsin fokustani liveturnauksiin, tuli yksi voitto ja yhteensä kymmenen cashia. En ole nähdäkseni saanut alkuvuonna ansioni mukaan, vaan paljon enemmän.
Toivottavasti olen oikeasti tätä mieltä. Jo viime vuosituhannella näimme monesti ison turnausvoiton olleen Pyrrhoksen voitto, eli kuolinsuudelma lupaavalle pokeriuralle. Jotkut siirtyivät isoihin käteispeleihin, joihin muuten pystyy sijoittamaan rahaa ihan rajattomasti. Toiset taas vähensivät pelaamista ja erityisesti pelin opiskelua, koska vähemmälläkin pelillä tuntui tulevan tarpeeksi paljon ja olivathan he yhden voiton jälkeen jo täysinoppineita.
Pokeriurani kääntyi laskuun jo niin kauan sitten, että vaara leijumisesta tuskin on kovin iso. Itse asiassa jonkun verran hävetti, kun ei ollut turnausvoittopäivänkään jälkeen munaa pelata Patrik Antonius Challengen 25 tuhannen euron High Rolleria. Arvelin vain muiden pelureiden olevan sen verran parempia, että sijoitus olisi odotusarviomielessä liian tappiollinen. Esimerkiksi turnauksen voittaja Pauli Äyräs on varmasti No Limit Holdemissa ihan eri tason veturi, mitä mie.
Enkä sitten päätynyt pelaamaan mitään muutakaan edes semi-isoa turnausta. Viiden kilon omaha siirrettiin ja lopulta ei edes lähtenyt käyntiin, vaikka paikalla oli kymmeniä peluria, joilla turnaus olisi ollut mukavuusalueella.
Totesin kykyjeni rajallisuuden muutenkin. Yhdenkin turnauksen pelaamisessa fokusoidusti on oma hommansa, ja kaksi samana päivänä olisi jo humputtelua. Enkä turnaustippumisten jälkeen tunne edes vanhaa paloa välittömään käteispöytäsessioon. Vähän vastentahtoisesti ja hiukkasen väsyneenä menin yhtenä iltana pelaamaan 100/200 limiittimixediä. Hävisinkin siihen sen verran paljon, ettei ole lapsille kertomista. Mutta tämä oli miulle aivan oikein: Pokerijumalat tykkäävät iloisista pelureista eivätkä väkisin puurtajista.
Osanottajia Patrik Antonius Poker Challenge varmaan keräsi vähemmän kuin järjestäjät olisivat toivoneet. Mutta mie viihdyin hyvin kuin luonnonvarainen ilves Ähtärin eläinpuistossa. Joka päivälle oli vähintään yksi turnaus, jonka nimenomaan halusin pelata. Jos on yhden turnauksen kunnossa, tämä on muuten optimimäärä.
Tapasin paljon uusia tuttavuuksia, ja lisäksi paikalla oli likimain kaikki, joiden kanssa toistuvasti neppailen Helsinginkin kansainvälisissä turnauksissa. Suomalaiset high stakes -pelaajat ovat pääsääntöisesti paitsi erinomaisia pelureita, myös mainiota seuraa. Keskinäisiin kielisuudelmiin ainakaan televisiokameroiden alla en kuitenkaan suostu, toisin kuin jotkut nuoremmat ja reippaammat.
Sain vieläpä Tallinnan kassalta viisisatasia, joita ei kohta ole enää kellään, paitsi harvenevalla lukumäärällä huumekauppiaita ja pokerinpelaajia. Pitää ehkä yksi säästää muistoksi ajasta, kun purppuroilla vielä pelattiin. Keltanahat tulevat ja valloittavat maailman ihan näinä päivinä.
Tallinnaan ei suomalaisten tarvitse varsinaisesti tulla isojen nippujen kanssa, eikä välttämättä edes wirettää rahaa. Kassalta saa suomalaisella pankkikortilla käteistä sen verran kuin tilillä katetta riittää eikä omat nostorajoitukset tule vastaan.
Perjantaina osallistuin pitkästä aikaa pelaajabileisiin. Omat kokemukseni esimerkiksi iGamen EMOP:in kekkereistä olivat sellaisia, että olen niitä viime vuosina enimmäkseen väistellyt. Tavanomaisesti AC/DC-makuun huono musiikki on niin kovalla, että keskustelusta ei tule mitään. Lisäksi jengi on yleensä niin soseissa, että huono kuuluvuus on hyväkin asia.
Tällä kertaa kasinolle oli saatu hankittua hyvä bändi ja jatkoilla yökerhossakin oli ihan siedettävää musiikkia. Volyymikin oli viritetty siten, että jopa kolmen hengen keskustelu oli mahdollista ja pääsinpä tanssilattiallekin asti. Toivottavasti kukaan ei kuvannut.
Kännykkäkamerat ovatkin ilonpilaajien keksintö. Missään julkisella paikalla ei voi oikein enää irrotella ilman riskiä päätymisestä somehitiksi. Kysykää vaikka TPS:n hyökkääjältä Jonne Virtaselta. Tosin twiittikuittauksensa karaokebaarista otettuun Facebookiin kelpaamattomaan kuvaan oli kriisinhallintaa parhaimmillaan: ”Pieni muna, iso sielu”. Respect.
Kehitysehdotuksia Tallinnan turnauksiin
Mie tykkäsin PAPC:stä, mutta suuri yleisö ei siis tullut kovin runsaslukuisena paikalle. Alexander Stubbina hätäisesti huitaisemani kolme pointtiani ovat 1.) Lyhyempi turnausviikko 2.) Enemmän satelliitteja 3.) Enemmän mediumkokoisia turnauksia.
Palkkatyöläisillä ei ole helppoa ottaa täyden viikon lomaa kovinkaan usein. Valtaosa pokerikansasta hankkii elantonsa pöytien ulkopuolella. Tähän asti hyvin toiminut konsepti on ollut, että keskiviikkona alkavat varsinaiset ryminät ja sunnuntaina kotiin. Toki mie pelaan Hiltonissa mielelläni täyden viikon tai vaikka kaksi, mutta pohdiskelen tässä harrastepelaajien venymiskykyä.
Nähdäkseni nettisatelliitit PAPC:n turnauksiin aloitettiin liian myöhään. Johonkin 25K:n turnaukseen nettikarsijoita on vaikea (=lähes mahdotonta) saada, mutta viidensadan ja tonnin turnauksiin kyllä. Kun turnausta suunnitellaan, kannattaa heti julkistamisen yhteydessä olla riittävän kattava nettisatelliittikalenteri valmiina. Turnauslipun voittaneet ainakin tulevat paikalle.
Olin kovasti ilahtunut tonnin turnauksista. Mutta 1000 euroa on jo äreä raha laittaa nettopalkasta pokeriturnaukseen. Ehkä vielä enemmän olisi kannattanut olla sellaisia varmasti käynnistyviä muutaman satasen turnauksia. Mutta tämä on kyllä lähinnä valistumaton arvaus, varsinkin kun turnauskalenteri oli miulle oikein sopiva. Pelaan mielelläni pienemmänkin fieldin turnauksia, jos olosuhteet muuten ovat suotuisat.
King’s Casinon omistaja Leon Tsoukernik olisi myös voinut jättää järjestämättä kilpailevan tapahtuman Rozvadoviin. PAPC julkistettiin ensin, ja sen jälkeen Leon julkaisi eventtinsä ja poimi Saksan ja Tsekin rajalla olevaan kasino- ja bordellikaupunkiin PAPC:hen lupautuneita pelaajia yksi kerrallaan. Mutta pahoin pelkään, että Leon ei juuri miuta tai muitakaan paljon jatkossakaan kuuntele.
Casino Olympicin pokerihuoneeseen on pesiytynyt syöpä, joka pitkällä aikavälillä tappaa käteisactionia tehokkaasti. Sitä kutsutaan yksityispöydäksi. Kun kasino sallii yksityispöydän, se ilahduttaa pöydän rakentajia, mutta suututtaa monta muuta.
Siinä ei ole mitään vikaa, että kasino avaa pöydän erikseen jollekin kaveriporukalle. Mutta kun jatkossa pöytäkapteeni saa päättää, kuka kelpaa täydennysmieheksi, seuraa paljon pahaa mieltä.
En ole muistaakseni varsinaisesti pyrkinyt yhteenkään Tallinnan yksityispöytään, mutta useampi suomalainen grinderi on sanonut, ettei niiden takia halua tulla enää Etelä-Helsinkiin. Kaiken valveillaoloaikansa käteistä pelaavat ovat korttihuoneelle hyvin arvokkaita asiakkaita. Uskon tämän jo näkyneen PAPC:n käteisactionin määrässä.
Loppukiri rennolla otteella
Lauantaina pelaajabileiden jälkeen tuntui siltä, että viimeisen pelipäivän voi ottaa melko rennosti senkin. Ajattelin lähteä kaupungille tutkimaan kulttuuria ja syömään 70-luvun työlounaan. Mutta hotelliaulan kinkkirinki kertoi kolmelta alkavasta kahdensadan Sviten-turnauksesta. Tarjolla olisi kuulemma mukavaa pokeri- ja ryyppyseuraa. Tunsin miehet hyvin ja uskoin tarinan.
Niinpä käväisimme vain rivakasti Tallinnan valokuvamuseossa, josta julkaisemieni kuvien ansiosta sain lyhytaikaisen Facebookjäähyn. Taidevalokuva tisseillä on amerikkalaisille alastomuuskammoisille liikaa. Jonnen kuvakaan ei Mark Zuckerbergille kelpaisi, pippeli on vielä jotain tissejä paljon pahempaa.
Sviten ei vetänyt kansaa laumoittain paikalle, mutta kivaa oli ja juomatarjoilu pelasi oikein hyvin. Yhteen turnausviikkoon kuuluu turnauspelurin yksi bubblaus tehdä, ja svitenissä se sitten miulta onnistuikin.
En mökötellyt yhtään, vaan siirryin jatkamaan tonnin PLO8-turnaukseen. Vaikka väitinkin olevani vain yhden turnauksen mies, pienellä dopingilla menee näköjään toinenkin. Tämäkin oli fieldiltään laadukas, eli erinomaista peli- ja juttuseuraa. Onnistuin lopulta luiskahtamaan jopa rahoille asti.
Johtopäätökset
Tallinna on erinomainen kaupunki pokeriturnauksille, koska sinne on hyvät kulkuyhteydet monesta isommasta pokerimaasta ja edullinen hintataso. Hilton on laadukas kasinohotelli ja Tallinnan Casino Olympic varsin hyvä korttisaluuna. Kun 20 vuotta sitten aloin Tallinnassa kortilla vierailla, touhu oli ymmärrettävästi vielä vähän neuvostohenkistä. Tässä on menty vuosi vuodelta parempaan suuntaan, vaikka jotain kulmia on vielä hiomatta. Tosin kaikissa kasinoissa riittänee pientä säädettävää ikuisesti.
Olen tehnyt pitkään empiirisiä tutkimuksia alkoholin vaikutuksesta turnaustuloksiini. Valitettavasti tulokset näyttävät siltä, että hartaana muslimina (=ei lainkaan alkoholia) pärjään paremmin.
Tosin pokeriturnaukset ovat niin viihdyttäviä pelata, että raa’alla vissyllä ja Cafe Brutalillakin niitä on kiva vedellä. Vaikka kossu pehmentääkin vissyn makua mukavasti ja kahvi maistuu vähän orvolta ilman konjakkia.
Joka tapauksessa liveturnaukset elävät ja voivat hyvin. Patrik Antonius Challengeen tuli paikalle kymmeniä huippuammattilaisia ja satoja muita pelureita. Kun tässä yhteydessä puhutaan pienestä pettymyksestä, ovat standardit aika korkealla.
Toivottavasti tämä ei jäänyt viimeiseksi PAPC:ksi, vaan Patrikilla riittää vielä virtaa uusiinkin karkeloihin.
P.S. Jotta uusillakin nuorilla suomalaisilla olisi mahdollisuus nousta patrikantoniuksina tai jenskyllösinä nollista pokerimaailman huipulle, muistakaa mennä sunnuntaina äänestämään sellaisia kansanedustajaehdokkaita, jotka vastustavat ulkomaille pelaamisen rajoittamista.
Pokeriturnauksissa yhdestä chipistä voi nousta voittoon ja vaaleissa yksikin ääni voi ratkaista vaalipiirin tai listan viimeisen paikan.
