Jet lagit eivät varsinaisesti helpota iän myötä. Niinpä ajattelin, että on turha jäädä enää arpomaan Aussie Millionsiin menoa, kun tuskin lähivuosina nuorennun merkittävästi. Lisäksi tänä vuonna oli tarjolla mahdollisuus nähdä suomalainen pelaamassa tenniksen Grand Slamissa livenä ja jopa kamppailemassa nelinpelin voitosta. Joten olen siellä missä kengurut kasvavat.
Turnausohjelma näytti myös hyvin houkuttelevalta. Paljon kaikenlaista pientä erikoisturnausta, mitä kansa vetelee yleensä miten sattuu. Toki mahdolliset voitot olisivat verollisia, mutta kyllä sivistyneellä ihmisellä kuuluu heilua Australiankin lippu Hendon Mobissa.
Vajaan vuorokauden mittainen lento Tokion kautta Melbourneen sujui ihan nohevasti. Välillä heräilin tilailemaan pientä punaviiniä ja luin pari väliin jäänyttä Economistia. Lentomatkailu onkin hiilijalanjäljen kasvattamisen lisäksi kelpo keino lukurästien paikkailuun.
Heräsin varsin hyvävoimaisena ensimmäiseen pelipäivääni ja huomasin, että ehdin hyvin 2500 aussitaalan (=1600 euroa) Horseen. Hetken harhailtuani Crownin megalomaanisessa kasinokompleksissa löysin oikealle tiskillä, jossa vieläpä kerrottiin, että shippaamani jenkkitaalat ovat löytäneet tiensä Melbourneen. Crownilla ei ole eurotiliä, mutta taalatili löytyy, ja samaan kurssiin saa lähettää takaisin, mikäli jotain jää jäljelle.
Olin varautunut myös käteiseuroilla, joiden tullaamisessa ei ollut mitään murheita. Ystävällinen tullisetä ei edes halunnut rahoja nähdä, kunhan lapun täytin. Suhtautuminen olisi voinut olla penseämpää, jos olisi alettu tarkastelemaan matkalaukussa ollutta nuuskasinkoa. Sitäkin saa kuulemma tuoda yhdentoista taalan per purkki tullilla. Nuoriso kuulemma tullasi kiltisti, mie viinaa Suomeen 80-luvulla ja rahaa Venäjältä viime vuosikymmenellä salakuljettaneena päätin ottaa elämään pientä rajajännitystä.
Hevostelupöytäni vaikutti hillotolpalta. Valitettavasti kaksi käytännön kaikki jaot vetänyttä olivat vasemmalla puolellani, mutta neljä- kuusikätisessä tämä nyt ei ollut mitenkään paha. Ei kun vetää solidisti ja paalaa. Vähän ennen re-entryajan loppua paalasinkin itseni kassalle tekemään lisäostoa.
Toisella laukauksella löytyi sitten paremmin pitoa. Semifinaalivaiheessa aloin jo sovittelemaan pyttyä kirjahyllyn päälle, koska onnistuin pääsemään yli keskistäkin ja löysin isosta blindista limiittiholdemissa kallet. Kolmebettasin kolmekätisessä ja löin jatkolyönnin floppiin 889 kaksi herttaa, jolla jäi vain alkuperäinen reissaaja matkaan. Turnin kolmosenkin löin ja riverin ässän manasin pokerinpelaajien helvettiin. Checkcallasin nähdäkseni A7o. Liberaalihko turnimaksu, mutta vastustajien virheistä pokerissa eletään, joten ei mitään mutinoita.
Olinkin sitten pöydän pienimpiä stäkkejä ja kun napin syöksykäteni K2o karkasi 63o:lle, totesin päässeeni melko lähelle rahoja. Mutta olin varsin tyytyväinen pelaamiseeni, fieldiin ja Australiaan ja olin varma, että kyllä näissä ringeissä pidän vielä nenän pinnalla.
Huidoin pari päivää käteistä, koska olin vähän pilkkinyt turnauspöydässä melko myöhäisessä vaiheessa. Turnauksessa pitäisi fokusoitua joka käteen ja kesken on vähän hönöä mennä nukkumaan. Pelasin ensin 5/5/10 pottiomahaa, jossa maksimiosto oli 1500 kengurua. Tämä ei sinänsä haitannut kovin paljon, koska se vaikutti olevan myös minimiosto. Sain aikaiseksi pari pientä voittosessiota. Anekdoottina mainittakoon, että en muista Helsingissä hiljan saaneeni maksua turnatuilla kärkinelosilla riverin reissulleni. Tosin flopin pohjarattailla maksanut veti riveristä pikkutäpön ja maksettuaan sanoi klassiset ”What else could you have?”
Sunnuntaina heräsin ennen paikallista seitsemää ja päätin mennä lauantain jällkiliukkaille. Idea mennä pirteänä huitomaan muiden ollessa väsyneitä on hyvä, joskaan yhtään isoa omahaa ei pyörinyt. Tämä on täysin poikkeuksellista isolle turnausviikolle ja 24/7 kasinolle. Yleensä tällaisissa olosuhteissa sunnuntaiaamuna vetelevät pitkää sessiota pari kuopassa olevaa paikallista pappaa, pari hyvissä mojitoissa olevaa skandia ja muutama kovan työmoraalin omaavaa ammattilaista.
Nyt löytyi ainoastaan 10/20 limiittiomaha. Päätin kokeilla sitä, ja hilpeältä vaikutti sekin. Peliseura oli enimmäkseen eläkeikäisiä paikallisia, jotka olisivat kyllä osanneet lukea boardia, jos olisivat nähneet sen. Sain kerran turnissa sisään kolme isoa betsiä pieneltä suoralta, joka veti kuollutta ja kerran riverissä kaksi maksua salettisuorallani, joka mielestäni olisi turnin reissuni jälkeen pitänyt olla Tuomaallekin kirkossa kuulutettu. Tämä oli peli, jossa voi printata rahaa, joskaan ei kovin paljon reikistä ja pelin pienuudesta johtuen.
Maanantaina lähdin omahaturnaukseen kovin odotuksin. Ulkonäön perusteella minut sijoitettiin pappapöytään, jossa alensin keski- ikää. Koska tuli ilmi, että en pelannut kaikkia käsiä, osasin laskea potin ja laittaa pottiin oikean määrän merkkejä, minut siirrettiin nuorempaan seuraan. Siellä löysin vähän ennen re-entryajan loppua ässät ja menin poikki. Tein rebuyn, palasin samalle paikalle ja ensimmäiseen jakoon sain ässät, mutta en rereissulleni maksua. Toiseenkin jakoon sain ässät, mutta tällä kertaa sama reissumies maksoi ja laittoikin minut sitten poikki.
En masentunut tästä, vaan päätin pelata illan MixMax No Limit Holdemin. Turnauksessa aloitettiin täydessä pöydässä, josta siirryttäisiin kuusikätisiin kun on 36 jäljellä ja headsuppeihin, kun on saatu harvennettua kahdeksaan. Pöytäni oli varsin hyvä, joskin holdemia paikalliset vetävät paremmin kuin monen kortin pelejä. Peli eteni siten, että ensin huiskittiin ja mäiskittiin ja sitten tasojen edetessä mentiin kuoreen. Mie olin vähän väsynyt ja vedin solidisti eli en juuri mitään.
Vajosin kolmeen blindiin, mikä vaatii erikoisen huonoja kortteja. Tämän syöksyin Q6s:llä UTG+1 ja isokin blindi kippasi, mikä hivenen huvitti, koska antetkin olivat varsin isot. Sitten kaksi kaveria limppasivat(!) isoon blindiini, josta en sitten painanut J5o:lla. Floppiin T53 sen sijaan painoin ja molemmat kippasivat. Sitten tyrkkäsin pienestä blindista sen verran huonon käden seitsemällä BB:lläni, että en viitsi printtiin kirjoittaa, mutta olisin ollut iloisesti perässä, jos pitkään tankannut iso sokea olisi maksanut. Samalla kierroksella sitten löysin parhaan käteni moneen tuntiin eli KQo:n, jonka survoin, nappi otti ATo (niukasti oikein) ja hyvää yötä.
Tänään päätin pelata elämäni ensimmäisen 8-gameturnauksen. En ollut pelannut yhtä kahdeksasta eli Deuce- to Seven- Triple Drawta aiemmin, mutta minulla on Mixed Games kirja mukana (kiitos suosituksesta Vuoden 2017 Pokerinaama Jyri Merivirta) ja luin kappaleen aiheesta kahdesti läpi. Arvelin jo tällä biittaavani ison osan fieldistä.
Avaspöytäni oli täynnä umpitolloja ja lisäksi siellä oli Santeri Välikoski hölmö hattu päässään. Santtu oli huonoja uutisia. Suomalaisten nuorehkojen ammattilaisten yleinen tyyli pelata limiitti- ja omahaturnauksia on aiemminkin ajanut minut hulluuden partaalle. He nimittäin pelaavat niitä yleensä kuin käteistä eli oikein hyvin, mutta chippien arvosta välittämättä. Mie luin Mason Malmuthista 1995, että jos on vähän chippejä, ne ovat arvokkaampia kuin jos niitä on paljon. Mason perusteli matematiikalla ja mie uskoin. Nuoret tuskin ovat Malmuthista kuulleetkaan.
Kahdeksasta pelistä pelasin huonoiten eniten pelaamaani eli pottiomahaa. Oikealla puolellani oli huonoa onneaan jupiseva lippispappa, jonka huono tuuri oli lähinnä itseaiheutettua. Blindien välisessä päätin lyödä vetokädellä flopin ja turnin, mikä ei ole aivan erimainen idea. Vielä huonompi idea oli sököttää riveri pienellä parilla, joka osoittautui silmän pienemmäksi kuin papalla.
Sitten avasin napilta Santerin isoon KK99ss. Santtu tietysti otti, koska vastassa on kaveri, joka avaa millä sattuu ja flopin jälkeen on aivan lapanen. Floppi 986 värin vedollani osui erinomaisesti. Välikoski liidasi vajaan potin ja mietin hetken, painanko lisää vai otanko vain. Päätin ottaa, koska oli positio ja melko syvät. Santtu voi puolestani potentiaalisella paskakasallaan polttaa lisää chippejä ja toisaalta jos siellä on suora, eikä vetoni etene, häviän minimit. Käteispelissä olisin aina reissannut, mutta turnauksissa täytyy Masonin mukaan pitää huolta merkeistään.
Turnista tuli ässä ja Santtu löi edelleen. Mie taas vain maksoin ja nyt alkoi ahdistaa flopin pelkkä maksu, koska potti alkoi muodostua varsin isoksi. Toisin kuin nuoriso, haluan pelata turnauksissa enimmäkseen pieniä potteja.
Riveristä tuli seiska ja mies hölmössä hatussaan löi neljäsosapotin. Sanoin ääneen ”Voi vitun vittu”. Lyönti haiskahti pieneltä suoralta. Munaa minulla ei salettisuoran esittämiseen ollut, vaikka se olisi ihan looginen käsi. Yritin pillittää Välikoskea Freezeoutin sököfinaalissa 2007 ja lopetin kannattamattomana. Kokemusteni mukaan se miettii hetken, räpsyttelee silmiään, hymyilee ja maksaa.
Ajattelin, että jos maksan ja Santtu näyttää suoran, ajaudun umpitilttiin, vaikka merkkejä jäisi jäljelle vielä melkein aloitusstäkin verran. Sitten maksoin, ja sieltä löytyi T665, eli riveröity suora ja pohjakolmoset. Korvistani tuli savua ja otsasuoni tuntui halkeavan. En kuitenkaan ottanut viinaa ennen kuin olin tippunut turnauksesta ja työnnettyäni Santulle lisää merkkejä. Toivottavasti piti niistä hyvää huolta.
Olen pelannut absolutistina, käynyt salilla joka päivä ja pelannut semiok-pokeria oikein hyvissä olosuhteissa, joten elämän pitäisi hymyillä. Mutta kun Ajatusten Saimaan Kanava on keksinyt missiokseen Suuren Lippujahdin, ei hymyilytä yhtään. Enää kaksi viikkoa ja muutama turnaus jäljellä, eikä Australian lippu salossa liehu. Voi olla, että tänne pitää tulla ensi vuonna uudestaan.
Melbournessa olisi erinomaiset olosuhteet nauttia pokerista, auringosta ja kaupungista ja mie jupisen sekä itsekseni että mikä vielä pahempaa muille joistain Omaha High Lown avauskäsistä. Kaikenlaisia idioottimaisia tavoitteita sitä voi aikuinen mies itselleen asettaa.
P.S. Enkä mie tennikseenkään ole saanut hankittua lippuja ja se Kontinenkin tippui jo kahdesti.
