Maanantaina käännettiin aikakelloa 19 vuotta taaksepäin. Ensin aloitimme neljältä Matti Kuortin kanssa saman turnauksen. Melko pian turnauksen alkamisen jälkeen olimme samassa käteispöydässä. Puoli neljältä lopetimme käteisen pelaamisen, kun kasinon suurin käteispöytä suljettiin.
1990-luvun loppupuolella tosin pelasimme ensin käteistä, sitten turnauksen ja sitten taas käteistä. Nykyisin eivät päiväpelit ulkomaalaisten puutteessa ole pyörähtäneet käyntiin, joten joudumme tyytymään vajaisiin 12-tuntisiin pelipäiviin.
Matti oli tuolloin ja on edelleen täydellinen herrasmies ainakin pelipöydässä. Hän tuntee säännöt paremmin kuin Mikonkadun brushit, mutta ei hyväksikäytä niitä vähemmän sivistyneiden kustannuksella eli angle shoottaa koskaan.
Tähän olisi käteispöydässämme pikkutunneilla ollut erinomainen tilaisuus. Pelasimme 5/5 pot limit omahaa melko syvillä stäkeillä. Matti löi reissattuun pottiin flopilta, yksi maksoi ja toinen reissasi, Matti maksoi lähes all-in, jättäen taakseen 25 euroa.
Alkuperäinen maksaja löi vielä lisää ja alkuperäinen reissaaja meni all-in. Jakaja jakoi rivakasti turniin parittelevan kortin.
Ongelma oli, että Matti ei ollut ehtinyt maksaa keräilyeriään. Melko vähän tunnettu sääntö on, että jos joku ei ole ehtinyt toimia ennen uuden kortin jakamista, menee se takaisin pakkaan ja sitten toimimaton pelaaja tekee päätöksen ja sen jälkeen jaetaan uusi kortti sekoitetusta pakasta.
Matti kysyi, saako hän nyt toimia, eli esimerkiksi kipata korttinsa. Vai mitä nyt tehdään, hän kysyi jakajalta. Hän oli ilmiselvästi vetopelillä liikenteessä ja siirtynyt nekrofilian puolella eli vetämässä kuollutta. Mie mumisin refleksinomaisesti jotain uudesta kortista ja poistuin rivakasti pöydästä, etten osallistuisi enempää minulle kuulumattomaan hirveään hässäkkään.
Tilanne oli nimittäin se, että uusi kortti olisi Matille odotusarvomielessä korteistaan toki riippuen varmaan ainakin tuhannen euron arvoinen. Jos brush tulkitsisi sääntöjä pilkuntarkasti, uusi kortti myös tulisi. Tämä taas olisi oikeusmurha settimiehelle, jollainen potissa varmasti oli.
Matti ratkaisi ongelman kippaamalla korttinsa ja tippaamalla loppustäkkinsä ennen kuin brush ehti tekemään päätöstä. Nettipelaajat ihmettelevät, miten joku voi edes harkita kipata 25 euroa monen tuhannen pottiin, oli pöytä suorittanut coituksen tai ei. Livepokerissa pääsee kuitenkin ihan eri tarkkuuteen kavereiden käsistä kuin netissä voi ikinä päästä. Tervetuloa muuten liveriidien pariin koneittenne äärestä, SM-kisat ovat menossa.
Kuka tahansa ranskalainen, amerikkalainen tai saksalainen pokerinpelaaja olisi vaatinut Kuortin tilanteessa uutta korttia. Toki Matti olisi aina maksanut loppumerkkinsä ennen parittelevaa korttia, mutta totuus oli, että hän ei ollut tätä ehtinyt tehdä. Hän kuitenkin päätti pelata herrasmiespokeria, eikä esittänyt vaateita pottiin. Pieni näpäytys dealerille hosumisesta tipin muodossa ei ole ihan itsemurhapommitukseen verrattavissa oleva mielenilmaus.
Toki osa suomalaisistakin pelureista olisi pyyhkinyt herrasmiespelillä takapuolensa ja laittanut välittömät taloudelliset intressit etusijalle.
Ensimmäisenä tulee näissä tilanteissa aina mieleen Barcelonan Jammu-setä. Vastaavassa tilanteessa olisi ollut auringonvarmaa, että hän olisi vaatinut uutta korttia erittäin tarmokkaasti ja äänekkäästi.
Hän herätti hyvää henkeä meissä 90-luvun pelureissa pyörimällä pokerihuoneen ilmoittautumistaulun tuntumassa ja laittamalla nimensä listaan yhdeksäntenä. Hän ei halunnut pelata shorttia, siinähän joutuu laittamaan blindeja tämän tästä ja taas ässiä odotellessa. Argumentti ”kyllä se pöytä täyttyy” auttoi yhtä paljon kuin vihreille selittäminen ydinvoiman välttämättömyydestä ilmastonmuutoksen torjumisessa.
Tämä oli meistä muista äärimmäisen ärsyttävää, koska tuohon aikaan kasino piti tiukasti kiinni vähintään kuuden pelaajan minimivaatimuksesta, ennen kuin pöytä avattiin. Kuudenneksi Jammu ei suostunut suin surminkaan. Joskus äärimmäisessä hädässä hän saattoi raapaista nimensä listaan kahdeksanneksi, jos ilmoittautumistaulua kohti oli juuri lähestymässä kaksi potentiaalista peluria yhtaikaa.
Tuohon aikaan paikan myyminen pokeripöydässä oli verraten yleistä. Jos meillä oli tylsä rinki, ja jonoon tuli vähän vauhdikkaampi peluri, saattoivat kahdeksan muuta ostaa halvimmalla lähtevän ulos pöydästä. Paikan myyminen oli tosin kiellettyä, joten toimimme mahdollisimman diskreetisti. Aika usein kolehti päätyi Jammulle.
Kerran Pohjoiselle Rautatienkadulle hiipi normaalit ruokajuomat kahteen kertaan nauttinut Nikke Knatterton, joka ilmoitti suoraan Jammulle, että myy paikkasi, olen jonossa ensimmäisenä ja haluan pelata heti. Niken tarjoama summa oli sen verran suuri, että Jammu koppasi tarjouksen.
Tämä transaktio ei sujunut maksimaalisen diskreetisti. Brush sattui näkemään tapahtuman, ja tuli kysymään myikö Jammu paikan. Noin seitsemänhenkinen kuoro lausui yhteen ääneen ”myi”. Muistelin maanantaina lämmöllä tätä Jammun kolmen kuukauden porttikieltoon johtanutta tapahtumaa. Kukaan pokerihuoneessa henkilökunta mukaan lukien ja Jammu mukaan ottamatta tuskin tästä porttarista pahoitti mielensä.
Jos Barcelonassa päädytte kuuntelemaan, miten minä olen elämässäni epäonnistunut ihminen, joka luulee olevansa Suomen paras omahapeluri, olette löytäneet Jammu-Sedän. Ottamatta kantaa epäonnistumisiini, edellisellä vuosituhannella hetken aikaa kuvittelinkin itseäni Suomen näppärimmäksi pojaksi nimenomaan pot limit omahassa. Tällä vuosituhannella en ole kyllä edes ajatellut olevani sellainen. Edelliselläkään tuskin sanoin tätä hetken aikaa vallinnutta käsitystäni ääneen.
Nykyisin tiedän olevani paras suomalainen viikoittaisen pokerikolumnin kirjoittaja. Tämä pohjautuu raakaan analyysiin eikä omahyväisyyteen. Olen nimittäin ainoa.
Matti pelaa arvostettuna pelurina Helsingissä yhä edelleen. Jammu joutuu etsimään helpompia rinkejä paljon kauempaa. Herrasmiespokerillakin voi siis pärjätä. Lisäksi säilyttää arvostuksensa pokeriyhteisössä, jos sellaisesta sattuu välittämään.
P.S. Olen vinkunut kasinon ala-arvoisesta, mutta ylihintaisesta ruokahuollosta Mikonkadulla niin paljon, että annetaan vaihteeksi ostosuositus. SM-kisojen aikaan kahdeksan maissa oleva pokeriruokailu on hinta/laatusuhteeltaan aivan erinomainen. Runsas salaattipöytä ja ihan ok pääruoka kympillä on jotain, mitä en olisi kuvitellut Casino Helsingistä saavani.
