Midnight Sunin pääturnaus meni osaltani täysin penkin alle. Pelasin huonommin kuin muistan missään turnauksessa pelanneeni. Ja olen niitä muutaman pelannut. Löin mm. tonnin jatkolyönnin 500:n pottiin, kun laskin potin väärin ja checkcallasin itseni poikki ilman suoria outteja.
Olin sopinut erittäin henkisesti raskaan palaverin turnauspäivän aamuksi yhdeltätoista. Tästä palaverista päästyäni ja tilattuani lounaan huomasin, että olin sopinut radiohaastattelun Pasi Heikuran ”Aristoteleen Kantapää”- ohjelmaan. Kello oli vain jo yksi ja minä kaukana Pasilasta. Inhoan peruutuksia ja pyrin aina pitämään sitoumuksistani mahdollisimman hyvin kiinni. Ajauduin paniikkihäiriötä muistuttavaan tilaan, johtuen alla olevasta palaverista ja muistikatkoksestani. Pystyin kuitenkin siirtämään haastattelun seuraavalle viikolle.
Olin kuitenkin iloisesti henkisessä epätasapainossa ja päätin korjata tilaani parilla siiderillä. Ne toivatkin väliaikaista helpotusta. Turnauspöytään istuessani huomasin pelin seuraamisen sijasta lähinnä jupisevani itsekseni töppäilyjäni pelin seuraamisen sijasta. Siideritkin lähinnä väsyttivät, eikä nousuhumalan tavoittelu tuntunut hyvältä idealta. Tulos oli sitten juuri sellainen kuin ansaitsinkin.
Miksi sitten olin sopinut pääturnauspäiväksi etukäteen henkisesti raskaaksi tietämäni palaverin? Koska kuvittelin olevani sellainen sarjajyrä, että pari tuntia välissä riittää minulla hyvin paketin kasaamiseen. Näin ei selvästikään ollut asia. Omia kykyjään sivuuttaa pokerin ulkopuoliset häiriötekijät ei pidä koskaan yliarvioida. Kukaan ei pelaa parasta pokeriaan ollessaan riidoissa, ongelmissa tai humalassa. En edes minä, vaikka tämänsuuntaista olen joskus kuvitellutkin.
