”Annan omissa ”laskelmissani” korkeintaan 20 prosentin mahdollisuuden sille, että Venäjä hyökkää Ukrainaan.”
Näin kirjoitin kaksi viikkoa sitten. Olen muuten todella huono pääsemään yli virhearvioistani. Tämän ansiosta lienen kohtuullinen pokerinpelaaja ja osakespekulantti, mutta tekee onnellisuuden saavuttamisen haastavahkoksi.
Suurimmaksi syyksi pieleen menneeseen analyysiini veikkailen sitä, että
Psykopaatteja on vaikea lukea
”Olen lukenut Putlerin silmistä kylmän laskelmoinnin, enkä hullunkiiltoa.”
Suurin piirtein näinkin menin kirjoittamaan. Puolustuksekseni sanottakoon, että ajattelin kirjoittaessani täsmälleen näin. Nyt harkitsen ammattienvaihtoa. Varsinkin kun muistelen tehneeni kalliiksi tullutta bisnesyhteistyötä ainakin kahden psykopaatin kanssa ja vielä pitkähköjä periodeja. Lapsiani aion kehottaa selvittämään, miten se prosessointi vajaavaltaiseksi julistamisessa oikein menee.
Tosin Anna-lehden mukaan psykopaatit ovat taitavia valehtelijoita. Tämä ei paljon lohduta, koska nojaan sijoitussuunnitelmani ja pokerinpelaamiseni varsin suuressa määrin valheiden paljastamiseen.
Hivenen surullista on, että psykopaatit ovat poliitikoissa ja toimitusjohtajissa vahvasti yliedustettuina. Mutta pinnallinen viehätysvoima, itsekeskeisyys sekä myötäelämiskyvyn, syyllisyydentunnon ja pidäkkeiden puute pääsääntöisesti ovat politiikassa ja yrityselämässä uraa edistäviä ominaisuuksia. Epäitsekkäät empaatikot taas tuppaavat jäämään jalkoihin.
Veikkauksen johdon antaman esimerkin mukaisesti nostan käden ylös virheen merkiksi. Eli en oikeasti tunnusta mitään ja jatkan tehtävissäni vanhaan malliin.
Prosenttiennustusten antamista siitä, mitä Vladimir Vladimirovitšin botox-poskista on jatkossa tulossa, vähennän kuitenkin radikaalisti. Ja laitan vähän vähemmän painoarvoa riideistäni pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista ja katson enemmän pelkkiä lukuja.
Oi Suomi on
on paljon suurempi ennakkosuosikki ”Maailman paskin Kannatuslaulu” -skaboissa kuin Rasmus Euroviisuissa. Mutta se tuli ensimmäisenä mieleeni, kun keskiraskaan sarjan demarit ja vassarit (!) tällä viikolla yksi toisensa jälkeen ilmoittivat kannattavansa rivakkaa liittymistä Natoon.
Selvittääkseni, mitä demarinuorten kenttä asiasta oikeasti ajattelee, soitin äiskälle. Kysyin kaksi kysymystä:
”Pitäisikö Ukrainaan viedä aseita?”
”Pitäis.”
”Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?”
”En mie tiiä.”
Tässä oli otettu näkemyksessä radikaali lähestymisaskel Nato-haukkana jo 90-luvulta tunnetun esikoispoikansa suuntaan. Jos Putlerin tarkoitus oli yhtenäistää Suomen kansaa, sehän sujuu tällä hetkellä varsin mallikkaasti.
Selkeää on, että Natoon olisi pitänyt liittyä jo kauan sitten, mutta ei jäädä kovin pitkäksi aikaa kaatunutta ruohoa märehtimään. Tokihan tiukimmat puunhalaajat ja salaliittoteoreetikot edelleen vastustavat liittymistä, mutta ne nyt vain pitää ihan oman etunsakin tähden sivuuttaa.
Emme siis tarvitse mitään kansalaiskeskustelua, kansanäänestyksestä puhumattakaan, vaan Naton viidennen artiklan tuomaa suojaa. Eduskunnasta löytynee tällä hetkellä tarvittava enemmistö helposti. Sitten pitäisi vielä presidentin selvittää, että hakuprosessi päättyy myönteisesti ja että jo prosessin ajaksi saadaan Naton turvatakuut. Länsinaapurit voivat puolestani tehdä mitä lystäävät. Joskin Ruotsin demarit ovat varsin usein tehneet fiksumpia päätöksiä kuin toverinsa idässä.
Jos joku irtoturkki haraa vastaan, niille pitää vain maksaa riittävän monta kebabia tavalla tai toisella. Missään tapauksessa Nato-hakemus kainalossa ei kannata ottaa kättä naamaan.
Eli tällä hetkellä rukoilen sekä pörssi- että pokerijumalilta, että parhaillaan kulissien takana tasavallan presidentti kosiskelee Natoa, ja että aviomiehen sisar vastaa myöntävästi.
Ne, jotka sanovat, että tässä tilanteessa ei kannata suututtaa itänaapuria, juoskoot suohon. Psykopaatteja vastaan auttaa vain riittävä rauta rajalla. Sitä meillä ei nykyisellään ole. Toki hyvä, että F-35:t tuli tilattua. Saattaa olla hinta ollut viime päivinä nousussa.
Sodat ja pörssit
Mieleni tekisi lähinnä pitää omaa hauskaa puunhalaajien ja erkkituomiojien kustannuksella. Mutta kansallisen yhtenäisyyden nimissä käsittelen viimeisessä kappaleessani myös lähitulevaisuuden sotataktiikoitani.
Aion ostaa notkahtelevia osakkeita. Harkitsen kuitenkin sijoitusteni hajauttamista vähän enemmän ulkomaille, ellei Suomi jostain syystä liitykään Natoon. Hoidan kunnon reservin luutnanttina alkoholilla vitutustani siitä, että ihmiskunta tuhlaa lähivuosina voimavarojaan aseisiin ja sotimiseen.
Osakkeiden tulevaisuuden näkymiä heikentävät nousevat raaka-aineiden hinnat ja sitä myöten hiipuva talouskasvu. Toisaalta tässä saatetaan olla Euroopassa iloisessa taantumassa jo ennen kuin EKP ehtii ensimmäistäkään kertaa korkoja nostaa. Eli mitään paniikkimyyntejä en suunnittele.
Jos arvelee Vovan ohjaavan tankkinsa seuraavaksi itärajallemme, kannattaa varmaan beesailla jotain ihan muuta. Mie betsaan sen puolesta, että Suomi jää seisomaan vielä Putinin hautajaisten jälkeenkin. Ellen muista, niin isänmaallisista syistä.
Kaiken synkkyyden keskellä piristää vähän se, että olen noin kerran vuodessa sisukkaasti Pokeri- ja/tai Sijoitustiedossa vaatinut Suomea liittymään Natoon. Historian oikealla puolella on aina kiva olla, vaikka siellä olisi vähän pimeääkin.
Pyydän vielä anteeksi kaikilta niiltä, joille annoin kaksi viikkoa sitten aiheetonta turvallisuudentunnetta. Säästin tämän loppuun, jotteivät sukulaiset huomaa, että pyytelen anteeksi kirjoituksiani. Ei ne jaksa lukea näin pitkälle kuitenkaan. Itseään kunnioittava eteläkarjalainen kun ei anteeksi pyytele kuin aseella uhattuna - jos silloinkaan.
Pokeritieto 25.10.2017: Suomesta taas osa Venäjää
