Vähänkään yrittäjähenkiset kirjailijat lähettävät arvostelukappaleita kaikille, joilta suinkin voi kuvitella saavansa kirja-arvostelun. Terho Puustinenkin lähetti Hannes Kulvikin auktorisoidun (=sensuroidun) elämäkerran ”Sijoittaja” kolumnistillenne.
Tosin se matkasi Posti Groupin syövereissä useampia kuukausia. Kirja oli lähetetty Sijoitustiedon ensimmäiseen pääkonttoriin, josta uudelleenohjattu nykyiseen. Mutta kuriirilla ei ilmeisesti riittänyt munaa pudottaa postiluukusta, jossa lukee vain henkilön nimi.
Lopulta joku Turkka Kuusiston alaisen alaisen alaisen alainen ylitti kaikki kykynsä ja kurkkasi kotiosoitteeni postin tiedostoista. Kampin kirjeenkantajat ovat mansesterilaisia kollegoitaan huolettomampia hulivilipoikia (=väärää postia tulee viikottain) ja kirja läpsähti eteisen lattialleni tiistaina.
Koska olen taloushistoria(kin)-friikki lukaisin 200-sivuisen kirjan rivakasti. Kyseessä on osittain vastavalkea Björn Wahlroosin kirjalle ” Barrikadeilta pankkimaailmaan”. Kulvikia on selkeästi viluttanut, kun Nalle kirjoitti: ”Kulvikilta puuttui sekä karismaa että empatiaa mikä tuotti hänelle vaikeuksia ihmisten johtajana.”
Puustinen kuittasi tämän kirjoittamalla tyyliin ”Mitenkähän hyvin Hannes olisikaan pärjännyt, jos olisi ollut sitä puuttuvaa karismaa ja empatiaa?”
Joka tapauksessa Kulvik pärjäsi paremmin Kouri-kauppojen voittojen piilottelussa ulkomaille kuin Peter Fryckman, joka on saanut moneen kertaan ehdotonta linnaa ja aikoi asua Kulosaaressa loppuikänsä teknisesti varattomana, mutta asuntonsa osakekirjat piilotettuna.
Korkein hallinto-oikeus päätti nimittäin äänin 3-2, että että verottaja oli väärässä vaatiessaan osuuttaan Hannes Kulvikin ulkomaille siirtämistä Kouri-kauppojen voitoista. Toiset suomenruotsalaiset ovatkin taitavampia rahanpiilottajia kuin toiset. Casimir Ehnroothinkin kymmenen miljoonaa löytyi Liechtensteinista, vaikka 80-luvulla oli yleinen käsitys, että ulkomaille pystyy rahaa piilottamaan, kunhan sen vain sai sinne siirrettyä. Onneksi omat selvittelyni asian suhteen johtivat tällä vuosituhannella toisiin tuloksiin, ja olen kiltisti, mutta kiukutellen heitellyt veroseteleitä myös Annika Saarikon äänienostamiskampanjoihin.
Kirjassa ei yllättäen paljasteta, kuka oli Kulvik & Cien edustamien veroparatiisisäätiöiden oikea edunsaaja. Mie edustan näkemystä, että jos se näyttää varikselta ja raakkuu, se on tosi usein varis. Ja että aikana, jolloin ei ollut edes arvopaperimarkkinalainsäädäntöä, tosi harvoin siirrettiin voittoja yleishyödyllisten yhteisöjen Kanaalisaarilla hallinnoimille säätiöille.
Gratulerar Hannes, bra jobbat. Toki myönnän, että saatanhan mie olla väärässäkin. Oikeustoimienkin pelossa annan tälle selvästi yhden prosentin ylittävän todennäköisyyden. Ehkä sveitsiläisten kriminaalien kelloseppien hyväntekeväisyyssäätiöiden liiga kiristää Kulvikia paljastamasta, kenen piikkiin hän oikeasti 80-luvulla askarteli, ellei sitten kerran itsensä.
Kirja avannee kuitenkin rehellisesti Hannes Kulvikin sijoitusfilosofian. Se on sama kuin aviottomien lastensa Jukka Oksaharjun, Karo Hämäläisen ja Jarkko Ahon kirjassa Laatuguru esitelty ”laatusijoittaminen”. Eli ostetaan ”laatuyhtiöitä”, mielellään halvalla. Laadusta kuitenkin kannattaa maksaa. Ja sitten istutaan niitten päällä yhtä sisukkaasti kuin Kulvik Avala-säätiöiden todellisten edunsaajien.
Olemme sijoittamisessa saman uskonnon jäseniä Hanneksen kanssa, eli fundajätkiä. Kulvik on kuitenkin uskonnollisempi kuin mie, koska pidän mahdollisena muidenkin uskontojen jumalien olemassaoloon.
Perinteisessä uskonnollisuudessani olen tällä vuosituhannella liukunut suvaitsevasta agnostikosta semikireäksi ateistiksi. Sijoittamisen uskontunnustukseni taas alkaa olla jo hyvin lähellä savolaista puunhalailua. Voehan se olla niinnii, että puut tykkeevät, kun niitä hallaillaan.
Annan Kulvikin Puustisen kirjan seiniin naulaamille teeseille enimmäkseen ruusuja, mutta myös jotain pieniä risuja:
Vältä isot ylilyönnit
”Näihin aikoihin (2000ish) Hannes oivalsi, että välttämällä markkinoiden pahimmat ylilyönnit sijoittaja voisi onnistua hyvin pitkällä aikavälillä”.
Kulvikille kenkää Sponsorista antaneen KOP:n entisen pääjohtajan Jaakko Lassilan sanoin: Tosi on.
Kunhan et koskaan paina rahojasi kannabista polttaneisiin dogecoineihin, olet odotusarvoisesti jo paljon edellä keskimääräistä sijoittajaa.
Kaikkien virheiden välttäminen on mahdotonta
Mie ehkä teetän tästä seinätaulun. Tiedän, etten voi tulla kovin onnelliseksi, koska en pääse yli virheistäni. Tämä tekee miusta pinnalla uivan pokerinpelaajan ja luultavasti puolinohevan sijoittajankin, mutta ei onnellista.
Noh, kuten Françoise Sagan sanoi, mieluummin itken Jaguarissa kuin linja-autossa. Ei miulla raukalla tosin edes ole autoa ja dösäilen säännöllisesti.
Lisäksi tiedän yhden kaverin, joka ruoskii itseään piikkinuijalla, kun mie käytän vain hyvin pehmeitä naruja. Ko. jamppa yritti myös ostaa uuden auton ilman ilmastointia. Peruutti projektin, kun kerrottiin, että se tulee kalliimmaksi eikä halvemmaksi.
Yleisempi ongelma on, että virheiden tekemisen pelossa ei uskalleta tehdä mitään. Jos näkemyksellinen ja valoisina hetkinään täysipäinen skandaali/taloustoimittaja à la Emil Elo ostaa indeksirahastoja, kyse on yleensä epäonnistumisen pelosta.
Ajoittaminen on mahdotonta
Kulvikin sijoitusyhtiö töppäili ajoituksen suhteen finanssikriisin aikaan. ”Operaation suurin hyöty oli kuitenkin opetus olemme osakemarkkinoiden ammattilaisia, mutta emme voi ennakoida niiden liikkeitä.” Tästä kioski hakkasikin kiveen, että kaikki rahansa ovat aina osakkeissa.
Taaksepäin voltin hyppääminen ei muuten ole kaikille mahdotonta, vaikka mie siinä surkeasti 80-luvulla epäonnistuinkin. Enkä usko, ettei Kulvikin rimppa yhtään voisi ennakoida osakemarkkinoiden liikkeitä. Jos ottaisi sieltä ottaisi aseella uhaten näkemyksen ”Nouseeko vai laskeeko huomenna”, tulisi käytännön varmasti yli 50 prosentin osuma.
Tykkään kuitenkin Kulvikin rahastoyhtiön Sifterin filosofiasta aina 100 pinnaa osakkeissa. Ainakin selkeästi viestitty. Sijoittajathan voivat sitten itse yrittää ajoittaa.
Itse en märimmissäkään unissani kuvittelisi tekeväni sadan pinnan sijoitusasteella osakepoiminnalla jotain ylituottoa. Sen sijaan sijoitusasteen laskeminen kuplissa ja nostaminen katastrofeissa on paljon helpompaa kuin voittavan pokerin pelaaminen.
Suhtaudunkin ylimielisesti kaikkiin, jotka väittävät, että markkinoiden ajoittaminen on mahdotonta. Käännä tämän päässäni yleensä siten, että ”Joo, siulle se varmaan onkin”. En sano tätä kuitenkaan ääneen, koska en ole kiinnostunut sen enempää katutappeluista kuin väittelyistäkään.
Ajoittamisen helppous tulee siitä, ettei miulla ole Kulvikin velkapelkoakaan. Sijoitusasteeni tavoite on 120%, eikä 100%. Olen varma, että Kulvik poimii osakkeensa paremmin, mutta ilman velkarahoja saa sitten poimia tosi paljon paremmin pärjätäkseen. Voi ihan hyvin olla, että onnistuvat.
Syklisiin, pankkeihin tai vakuutusyhtiöihin ei voi sijoittaa
Ymmärrän hyvin filosofian, jonka mukaan sijoitetaan vain sellaiseen, jonka itse ymmärtää. Varsinkin kun tämä kuuluu omaan uskontunnustukseeni.
En kuitenkaan ymmärrä, miksi Kulvikin tiimi jättää Nordean ja Sammon kaltaiset moneen kertaan tarjolla olleet ilmaiset lounaat ottamatta. Pankeista ja vakuutusyhtiöistä on helpolla tarjolla paljon relevantimpaa tietoa kuin jostain hilavitkuttimia Kiinaan vievästä teollisuusyrityksestä.
Toki omilla rahoillaan saa pelata miten haluaa. Ja näen hyvänä, ettei Sifter ole mukana sohlaamassa omilla markkinoillani. Nimittäin epäilen, että toimintansa tehostaisi hinnoittelua. Spekulantille sopii hyvin, että markkinat hinnoittelevat välillä ikuista kasvua ja välillä maailmanloppua.
Kaikki vaatii opiskelua, selvittelyä ja mutuilua
Yllä oleva väliotsikko saattaa olla hienoin kirjasta poimimani lause. Keskinkertaiset sijoittajat eivät halua ”mutuilla”. Heidän pitää perustaa päätöksensä numeraaliseen analyysiin, jossa tehdään DCF-mallinnuksia, jotka kertovat osakkeen todellisen arvon. Toisaalta näitä mallinnuksia tekee ziljoona pukumiestä ja miljoona jakkutätiä samaan aikaan. On kohtalaisen haastavaa kotikoneelta käsin biitata Kauppakorkeakoulusta valmistuneet geelitukat exceleiden vääntämisessä.
Sen sijaan mutuilussa ”Puhuuko toimitusjohtaja samaa kuin Li Anderssonin mielestä Jussi Halla-aho” voi hyvinkin pärjätä jopa sellaisille, joiden analyysit kyseinen toimari itse maksaa.
Ja siis töitä täytyy tehdä. Tunnen paljon väkeä, joka on lopettanut osarien luvun, koska ”Ei sieltä mitään kuitenkaan irtoa”. Pavonheskaa, jos on ÄO 100+. Toki jos on indeksisijoittaja, niin sitten kannattaa ilman muuta katsella ennemmin Temptation Islandia (tai muuta tykkäämäänsä sosiaalipornoa) kuin lukea osavuosikatsauksia.
Kun indeksihulluus jatkuu
Ei, kyllä tämä on sittenkin kirjan hienoin lause.
Osakeindeksisaarnaajat kannustavat ihmisiä sokeaan sijoittamiseen. Mie ja Hannes Kulvik taas uskomme sijoituskohteisiin perehtymällä tekevämme laadukkaampia sijoituksia.
Tai ainakin meillä on jännempää.
Mikähän prosentti Martin Paasin kaltaisista vilpittömistä osakeindeksilähettiläistä muuten ymmärtää tekevänsä osakemarkkinoista entistä tehottomampia? Koska arvailen ammatikseni, arvaan tätäkin: Kolmekymmentä prosenttia.
Sijoittaminen opettaa ja kehittää
Vaikka kirjan tarkoitus on a) myydä Siftrerin rahastoa b) valkopestä Hannes Kulvikin maine, on siellä paljon erinomaistakin materiaalia:
”Sijoittajien parhaimmisto tunnistaa sen, että osa siitä, mitä he pitivät tietona, olikin vain luuloa.” Amen.
Ja vielä Sokrates päälle: ”Tiedän, että en tiedä. En voi opettaa kenellekään mitään. Voin vain saada ne ajattelemaan.”
Olen muuten aivan varma, että Sokrates oikeasti pelkästään esitti vaatimatonta. Eikä se riittänyt siihen, etteivät kateelliset massat olisi vaatineet päätään vadille onnistuneesti.
Teknisellä analyysillä ei ole arvoa
Kulvik tuomitsee Jukka Lepikön pseudotieteilijäksi. Kun olin parikymppinen, kuuluin samaan puolueeseen. Olinhan juuri lukenut rahoituksen kirjoista tämän faktana. Nykyisin olen jyrkästi sitä mieltä, että jossain on joku kaveri, joka jonkun aikaa voi jollain instrumentilla hyvinkin tehdä teknisellä analyysillä voittoa.
Lisäksi katselenhan miekin käppyröitä, vaikken kynttilöitä käytä enkä vastustasoja piirtele. Kyseessä on ilman muuta tekninen analyysi, siitä ei vain ole tehty sellaista päätösten ulkoistajaa, kuin useimmat TA-fanaatikot haluaisivat.
Oman sukupolveni teknikot menivät tosin muistaakseni kaikki poikki.
Lukusuositus
Jos on kiinnostunut Suomen lähitaloushistoriasta ja/tai osakesijoittamisesta, kirja kannattaa ilman muuta lukea. Itse olin esimerkiksi enimmäkseen unohtanut Hannes Kulvikin roolin Kouri-kaupoissa, vaikka seurasin tapahtumia 80-luvulla livenä.
