Kikattelin itsekseni, kun näin Kulttuurin ja taiteen alan keskusjärjestön pääsihteerin Rosa Meriläisen twiitin ”Haaveilen lottovoitosta, vaikka en edes lottoa. Haaveilubisnes tuottaa meille taiteilijoille joka tapauksessa jotain: onhan Veikkauksen yksi suotuisa sivuvaikutus kaikki se kulttuuri, jota kansalaiset saavat Veikkauksen vuosittain valtiolle tuottamasta miljardista eurosta.”
Arvelin nimittäin viserryksen jäävän vielä VeikkausGaten historiikkiin. Mitä ilmeisimmin hän ei käsittänyt huomattavan läpinäkyvästi kehottavansa muita sijoittamaan rahojaan tappiollisen odotusarvon peliin, jonka pelaamisesta edustamansa järjestöt hyötyvät. Ja jota ei edes itse pelaa. Eli on melkoisen epäuskottavaa, että itsekään lottovoitosta haaveilisi. Annan Rosalle synninpäästön, sillä hän ei tosiaan vaikuttanut ymmärtävän, mitä tuli kirjoitettua.
Paatuneemmat Veikkauskratian edustajat eivät olisi tällaista missään tapauksessa julkaisseet. Toki heillä on sama toive suomalaisten edelleen jatkuvasta sisukkaasta rahojen mättämisestä Veikkauksen peleihin. Mutta he myös tietävät, että järjestelmä pyörii rasvattuna juuri niin kauan, kuin se ymmärtää jakaa hunajapurkkinsa sisällön valtamediatason julkisuudelta piilossa.
”Veikkaus-kritiikin suurimpia ongelmia lienee se, että sen äänekkäimmillä osallistujilla on enemmän intohimoa kuin tietoa aiheesta”
Tämä Allianssi ry:n toiminnanjohtajan Anna Munsterhjelmin twiitti oli myös hilpeä. Allianssin kannattaisi olla enemmän huolissaan, mitä kaikkea siitä veikkauskriitikot tietävätkään. Yhdistyshän on olemassa, jotta sen hallituksen jäsenet koulutettaisiin Veikkauskratian täysivaltaisiksi jäseniksi. Tätä tarkoitusta varten se lobbaa häpeilemättä itselleen rahaa.
Veikan vanha liitto ei olisi tästä ilahtunut. He nimittäin tietävät, että toimittajille ei kannattaisi koskaan vittuilla julkisesti. Päätoimittajalle sen sijaan pitää soittaa välittömästi, jos missä tahansa mediassa on mitään rahapelimonopolikritiikkiä. Tämä oli siis ainakin vanhan Veikkauksen toimintamalli. Ja twiitti oli suunnattu ensisijaisesti Kauppalehden toimittajalle Senja Larsenille.
Yhtään kohtaa Larsenin ansiokkaasta jutusta ”Veikkaus on tehokas organisaatio ja 19 muuta väärinkäsitystä” Munsterhjelm ei kuitenkaan korjannut.
Nordnetin Martin Paasi kysyi Annalta, mitä väärinkäsityksiä blogeissaan ”Veikkaus vie” ja ”Valtio markkinoi suomalaiset köyhiksi” on. ”En tiedä, en ole lukenut”, oli vastaus. Ei siinä sitten mitään. Tieto lisääkin helposti tuskaa.
Siinä Allianssin pääsihteeri on toki oikeassa, että edunsaajien sijaan pitäisi vaikuttaa poliitikkoihin, jotka veikkaushäviövaroilla ikuisesti täyttyvän hunajapurkin ovat luoneet. Tosin kun jää kiinni käsi syvällä purkissa, ei se ihan kokonaan ole purkinkaan vika.
Oikeassa olemisen ilo on ihana asia. Kirjoitin vuosi sitten, kuinka SOSTE vie kansanedustajat veikkausvoittovaroilla risteilemään. Arvelin, että
”Veikkaus ja RAY ovat EU:hun liittymisestä asti yrittäneet opettaa poliitikoille ja järjestöjyrille, että EU:lle ei saisi kertoa Suomessa rahapelituottojen olevan rahapelimonopolin oikea säilyttämisperuste. Koulutusta ei näköjään ole ollut tarjolla riittävästi.
Varsin moni Veikkauksen edunsaaja nimittäin on viime päivinä – vastoin ohjeita – valittanut julkisesti, että ”Apua, rahani voivat vähentyä”. Tosin järjestöihin suojatöihin siirretyt politiikan läpipalvelleet eivät ainakaan kaikki ole eskimoiden kovimpia kairaajia. Eli välttämättä mikään koulutus ei rahapelimonopolin Omertan lain noudattamiseen riitä, kun suojatyöpaikan menettämisen pelko iskee.”
Kokeneimmat Veikkauksen edunsaajat ovat kuitenkin pääosin ymmärtäneet viime päivinä vaieta. Esimerkiksi SOSTE:n Vertti Kiukas ei ole sanonut pitkään aikaan asiasta mitään. Ehkä hän luottaa siihen, että hänellä on demarien puoluehallituksen jäsenenä pääministerin korva, ja se riittää. SOSTE:han on myös järjestö, jolle valtio maksaa siitä, että se lobbaa itselleen valtiolta lisää rahaa.
Mitä rahapelimonopolille pitäisi tehdä?
Olennaisinta olisi katkaista veikkaushäviövarojen ja järjestöjen napanuora. Eli Veikkauksen tuotot pitäisi tulouttaa suoraan valtion budjettiin. Tämän toteutuessa voisi jo realistisesti toivoa mummorullia työnnettävän pelisaleihin ja niihinkin tulevan tunnistautumisen. Ikuisen porttikiellonkin mahdollistava lainsäädäntö voisi hyvin mennä läpi.
Tällöin myös Veikkauksen hyväntekijöinä esiintyvien edunsaajien innokkuus kannustaa seuraajiaan pelaamaan odotusarvoltaan tappiollisia pelejä häviäisi rahapelihistorian mustille sivuille. Martin Paasikin saisi rauhassa kannustaa ihmisiä osakesäästämiseen ilman että ”Pieniä rahoja ei kannata sijoittaa” -väki somessa ahdistelisi.
Tällöin rahapelimonopolikin voisi säilyä. Budjettivajeemme ei kestäne lottotuotoista luopumista. Tärkeintä peliongelman kannalta olisi, että rahapelaamiseen kaikissa kaupoissa ja kioskeissa kannustava kulttuuri katkaistaisiin tähän.
Nykyisiä peliongelmaisia on vaikea pelastaa. Tiedän tämän hyvin, koska olen aika monelle yrittänyt puhua järkeä todennäköisyyksistä ja odotusarvoista ja tämä on ollut budjettikurin saarnaamista Vasemmistoliitolle. Mutta tulevat sukupolvet ansaitsevat parempiakin unelmia kuin lottovoitosta haaveilemisen.
Mitään mullistavaa tuskin kuitenkaan tapahtuu
Talouselämän tuore päätoimittaja Jussi Kärki veikkailee Veikkauskratian lähitulevaisuutta samaksi kuin miekin: Ensin vaihtuu Veikkauksen hallitus ja sitten saavat Blokkikosket jännittää kohtaloaan. Veikkaushäviövaroista pidetään kuitenkin tiukasti kiinni.
Miksi en usko nopeisiin suuriin muutoksiin?
Perehdyin rahapelimonopolin avustusjärjestelmään ensimmäisen kerran 90-luvulla. Olen pienen sotaveteraanisäätiön toiminnanjohtaja, ja siinä roolissa soitin RAY:n avustusosastolle kyselläkseni remonttirahaa säätiön omistamaan veteraanitaloon. Miulle kerrottiin ystävällisesti, että anomuksen voi kyllä lähettää, mutta varma bumerangi on tulossa. Olin tyytyväinen rehellisyydestä, sillä turha lappujen täyttäminen on hyvin vastenmielistä puuhaa. Tarpeellinenkin ahdistaa tarpeeksi, terveisin nim. ”Hain hiljan luottolimiitin korottamista”.
Vasta 2008 sain tietää, että RAY:n avustettavat avustusjärjestöt ovat puolueiden omia. Ilmankos ei-puoluesidonnaisen säätiön oli turha avustusta hakea. Tuolloin ymmärsin, että tätä systeemiä vastaan hyökkääminen olisi poliittisesti melkoista kamikaze-meininkiä. Ja että rahapelimonopolin taistelulaiva uppoaa epätodennäköisemmin kuin USA:n risteilijät Tyynellä Valtamerellä 1945. Onneksi poliittinen kunnianhimoni sammui joskus 1980-luvulla.
Melko surullista oli, että aika ajoin julkaistuista kuukausipalkkaisten hyväntekijöiden muhkeista tilipusseista ei ole syntynyt juuri minkäänlaista mellakkaa. Esimerkiksi tämä IL:n juttu vuodelta 2016 meni ohi olankohautuksella. Paljon enemmän osoitellaan osakeyhtiöiden palkkajohtajia, joiden kovat liksat muuten maksavat viimeisten tietojen mukaan osakkeenomistajat (nummikoskeksi maltalaiset pääomasijoittajat).
Ilahduin kovasti Liberan tekemästä ”Kultaiset kahleet” raportista. Olin vähän optimistinen, että kuukausipalkkaiset hyväntekijämme joutuisivat vähän isommissakin medioissa luupin alle, mutta tämä oli vielä kaksi vuotta sitten turha toivo.
Heikki Pursiainen ja Klaus Kultti raportissaan totesivat, että ”monet suurimmista kansalaisjärjestöistä toimivat kuin julkiset organisaatiot, mutta ilman julkisen toiminnan tavanomaisia rajoitteita kuten avoimuutta ja valvontaa. On melko varmaa, että suurta osaa järjestöistä ei rahoitettaisi yhtä runsaskätisesti, jos ne joutuisivat kilpailemaan varoista normaalissa poliittisessa prosessissa.”
Tämä analyysi kertoo, miksi Veikkauksen edunsaajista osa on painanut paniikkinappulaa. On varmaa, että Nuorisosäätiö, TUL haamuseuroineen ja poliittinen lomavirkistystoiminta eivät ole ainoita veikkaushäviövaroista nauttineita, joiden tilien läpikäyminen olisi järjestöille vähintään kiusallista.
Raportti oli liian pitkä useimpien luettavaksi ja kirjoittajatkin vääriä. Markkinaliberalismi ei ole tällä hetkellä kovin hyvässä huudossa, vaikka se olisi pursiaisenrationaalista. Joten oikeastaan mitään julkista kohua ei syntynyt, vaikka olisi pitänyt. Mutta raportti on edelleen olemassa, ja se on edelleen ajankohtainen.
On itsestään selvää, että korvamerkitty raha tuottaa korruptiota ja vähintään tehottomuutta. Kun aika monia mätiä ”yleishyödyllisiä” omenia on jo seipään nokkaan nostettukin, eikä mitään ole tapahtunut, on vaikea olla kovin optimistinen systeemin pikaisesta poliittisesta uudistamisesta. Ainakin yhdet vaalit pitää vielä käydä. Seuraavissa eduskuntavaaleissa oletettavasti rahapelijärjestelmä on vaalikysymyksenä, ja sen jälkeen voivat jo napanuoratkin katketa.
Keskustele: Veikkaus, rahapelimonopoli
https://www.iltalehti.fi/verot-2016/a/2016110122548715
https://www.libera.fi/wp-content/uploads/2017/03/Kultaiset_kahleet_Libera_0417.pdf
https://www.pokeritieto.com/kolumnit/sopulit-hakkaavat-veikkausta-vaarin-perustein/
https://www.pokeritieto.com/kolumnit/soste-vie-kansanedustajat-veikkausvoittovaroilla-risteilemaan/
https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/veikkaus-sortui-ylimielisyyden-syntiin
https://www.pokeritieto.com/kolumnit/veikkauksen-edunsaajien-black-monday/
