Suomalaiset säännöllisesti valittavat itärajansa pituutta. Meillä on murheenamme kuitenkin vain kerran pari vuosisadassa hyökkäävät venäläiset. Georgia on Kaukasiassa Itä-Euroopan ja Aasian rajalla, joten sen ovat miehittäneet vuorollaan roomalaiset, persialaiset, mongolit, turkkilaiset ja viimeisenä rakas itänaapurimme. Ei välttämättä kannata sijaita lämpimässä ilmastossa hyvien kauppareittien risteyksessä.
Olen Georgiassa backgammon-matkalla. Osaan tosin backgammonissa nippa nappa laittaa napit paikalleen ja siirrellä niitä sitten noppien mukaan huonosti. Mainittakoon, että backgammon on pokerin tapaan taitopeli. Tosin taitoerot huippujen välillä ovat kuulemma vielä pienemmät kuin pokerissa. Harkitsin joskus 90-luvulla opetella pelaamaan gammonia kunnolla, koska peli on älyllisenä haasteena oikeasti kiinnostava. Suomessa ei kuitenkaan nähdäkseni ollut backgammonissa ainakaan tuolloin voitettavissa mitään merkittävää rahaa, joten olen panostanut pelinkehittämiseni pokeriin ja pörssiin. Toisin kuin vasemmisto väittää, ihmisten käyttäytymiseen on odotettavissa olevilla taloudellisilla korvauksilla paljonkin merkitystä.
Ensimmäisenä iltana Tbilisissä karkasin ylenpalttiselta gaaladinneriltä kasinolle. Georgiassa on hyvin elävä pokerikulttuuri, useita yksityisiä kasinoita ja ainakin yksi oma nettipokerin tarjoaja, missä on backgammoniakin. Paikallistiedustelujen pohjalta suuntasin Casino Adjaraan. Kaikki georgialaiset, mitä olen tavannut, ovat olleet ylenpalttisen ystävällisiä. Tämä piti paikkansa myös kasinohenkilökunnan suhteen. Paras yhteinen kielemme oli venäjä, tai pienessä gaalahönössä ainakin päädyin tähän johtopäätökseen. Lisäksi parannan venäjän osaamistani mielelläni aina tilaisuuden tullen. Olen kyllä varma, että englannillakin olisi pärjännyt.
Ovella rekisteröityminen meni vauhdikkaasti kuin vasemmisto-oppositiolta valtion lisärahan lupaaminen. Kun kysyin, missä pokeria pelataan, minut saatettiin pokerihuoneeseen. Siistin näköisessä saluunassa minulle pieneksi pettymykseksi kerrottiin, että käteispelinä tarjolla oli kolme no limit holdemia maksimissaan 3/6 dollarin blindeilla. Vähän isompaa ja monikorttisempaa olisin kaivannut. Lisäksi joku turnaus oli käynnissä. Jäi selvittämättä mitä siellä sudittiin, teksasia pienellä sisäänostolla varmaan.
Tämän jälkeen kysyin mistä niitä dollareita saa, ja miut paikan varaamisen jälkeen taas saatettiin perille. Macaossa esimerkiksi harhailin ensimmäisellä kerralla tyyliin puoli tuntia kassaa etsimässä. Kassatypsy kertoi, että dollareiksi voi euroja vaihtaa edestakaisin samaan kurssiin, ja tämäkin sujui jouhevaksi.
Dealeritkin osoittautuivat varsin osaaviksi. Valitettavasti peliseura, joka koostui kahdesta iranilaisesta, kahdesta ukrainalaisesta ja viidestä paikallisesta pelasi ikävän tiukasti. Lisäksi reikki oli kova, eli viisi prosenttia ja maksimi 30 dollaria. Minulle kerrottiinkin, että Tbilisissä pyörii myös hooleja, joissa on omahaakin. Tämä ei ole mikään ihme. Jos Adjara haluaa elävän pokerihuoneen, pitäisi reikkiä tiputtaa heti.
Muuten oli oikein viihtyisää. Tarjoilu pelasi salamannopeasti ja korvaukseksi otettiin jotain pikkurahaa. Ajattelin viiden dollarin ensimmäisen viiden sentin Ruskii Standardin olleen varsin edullinen, joskin valuutta drinkkitarjoilussa osoittautui paikalliseksi lariksi, joka on 0,37 euroa.
Juttelin mukavia vieressäni olleen ukrainalaisen kanssa, joka arveli minun puhuvan venäjää joko suomalaisella tai virolaisella aksentilla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin on minulle sanottu. En edes varsinaisesti ollut ajatellut, että on olemassa ” suomalainen aksentti” venäjässä, mutta tietysti se löytyy esimerkiksi miulta. Suomalainen tapa ääntää itänaapurimme kieltä lienee, että ässät ja painot menevät vähän miten sattuu.
Kun tilasin toisen vodkani, toisella puolellani ollut paikallinen sanoi, että mitä ihmettä, eiväthän suomalaiset ryyppää. Mie valistin, että ilmeisesti et ole tavannut kovin paljon suomalaisia. Puristin tästä tietämättömyydestä yhden pienen potin kaverilta ja päädyin reippaat sata taalaa muutamasta tunnista voitolle. Pelasin supertiukasti reikistä ja tuntemattomista vastustajista johtuen ja lopetinkin ennen pilkkua päästäkseni hyvissä ajoin nukkumaan.
Vaikuttaisi siltä, että ammatimaisista pokerisyistä ei kannata Tbilisiin matkailla. Pelaamaan siellä toki pääsee. Mutta muista syistä kyllä kannattaa. Tbilisin vanhakaupunki on varsin makea, Lonely Planetin mukaan Kaukasian ykköskohde. Lisäksi kaupungin keskustassa on hilpeyttä herättäviä keskeneräisiä rakennuksia. Suomalaisesta perspektiivistä mikään ei maksa mitään. Kaupunki on sekä väitetysti että vaikutelmaltaan hyvin turvallinen. Kaupunkilomaa Tbilisissä voi huoletta suositella.
Lisäksi ympäristössä on tarjolla paljon historiaa ja kulttuuria. Vaikka olen innokas historian harrastaja, täytyy myöntää että Kaukasuksen tapahtumien tietämyksessäni on aukkoja kuin Li Anderssonin työttömyyden ratkaisuesityksissä.
Ympäri Georgiaa löytyy kaikenlaista ainakin kaltaistani historiafriikkiä kiinnostavaa. Meidät toimittajat siirrettiin yhden yön jälkeen lähellä toiseksi suurinta kaupunkia Kutaisia olevaan Tsqaltuboon. Täältä meidät on sitten raijattu aamuisin luoliin ja kirkkoihin. Jos sattuu tykkäämään luolista ja kirkoista, kuten mie, nämä ovat mielenkiintoisia tutustumiskohteita. Ensimmäinen kristillinen kirkko täällä pystytettiin jo 400-luvulla, samaan aikaan kun meillä oli vielä yli puoli vuosituhatta Ukko Ylijumalasta luopumisen aloitteluun.
Georgian patriarkaatin ikonitaide biittaa vasemmalla kädellä muitten ortodoksisuuntausten vastaavat. Paikallisissa kuvataan muutakin kuin Äiti Maria äpärälapsensa kanssa sädekehät pään ympärillä. Lisäksi kirkot on sijoitettu tosi hienoihin paikkoihin korkeille kukkuloille, mistä on makeat näkymät alas laaksoon. Hyvistä puolustuksellisista asemista huolimatta ovat eriuskoiset aina välillä käyneet niitä tuhoamassa. Tosin osa on jo saatu restauroitua, onhan Georgiassa vallinnut rauhan aika jo vuodesta 2012.
Mie luistin toimittajien backgammonturnauksesta, koska paikalla on pelaajia, kuten nelinkertainen joukkuemaailmanmestari Petri Pietilä, jotka osaavat oikeasti pelata. En näe mielekkääksi hukata oikeasti osaavien aikaa minun siirroilleni naureskeluun. Lisäksi en nyt varsinaisesti tykkää olla altavastaajana ja ottaa pataan. Olen Suomea ja SaiPaa kannattavana kokeillut liki viisi vuosikymmentä miltä se tuntuu, enkä varsinaisesti ole tykännyt.
Jos Suomen säät ovat tänä ”keväänä” ahdistaneet, kannattaa ottaa ilo irti siitä, että pohjoisemmassa on rauhaakin rakastavia naapureita. Ilmastosyistä pakolaisongelmammekin on vielä varsin maltillinen. Georgiassa on parempi ilmasto, mutta Venäjän, Turkin ja Iranin intressien keskipisteessä oleminen ei ole ihan jokapäiväistä juhlaa.
P.S. Reissussa on mukana venäläisiäkin toimittajia joiden kanssa olemme löytäneet toisen yhteisen harrastuksen yhden ilmeisen lisäksi. Se on Suomen kannattaminen jääkiekossa. Matkassa on kaksi moskovalaista urheilutoimittajaa, jotka ovat kannattaneet Suomea jo vuosikymmeniä.
P.P.S. Georgiassa ovat suosittuja urheilumuotoja erilaisten voimalajien ja jalkapallon lisäksi rugby ja backgammon. Täällä ja Venäjällä backgammon luokitellaan selkeästi urheiluksi.
