Kuulin sunnuntain sököturnauksen yhteydessä suru-uutisen Tampereelta. Juha ”Elvis” Ahola ei pelaa kanssamme enää jakoakaan. Nuoremmat pelurit eivät Elppiä tunne, mutta minun aloitellessani pokeriuraani, hän oli jo hyvin tunnettu Suomen pokeriscenessä.
Elvis oli minua muutaman vuoden vanhempi erinomaisen lahjakas peluri. Pelaamisen lisäksi hän pyöritti pitkään Tampereella hotelli Jäähovissa torstaista pokeririnkiä. Myös hoolerina hän oli kyvykäs. Huonon hoolerin ringit kuolevat nopeasti, Elpin rinki hyytyi vasta Jäähovin valitettavaan purkamiseen.
Ringissä oli mukana vahvojen huhujen mukaan liiankin näppäräsormisia pelureita, mutta näistä Ahola minua varoitti erikseen, kun noviisina vuonna 1995 ensimmäisen kerran osallistuin. Ahola ja muu rinki piti huolta siitä, että satunnaiset kortit olivat myös satunnaisia.
Jäähovissa toimi pelureille ruoka- ja juomatarjoilu läpi yön. Peliä ei siis keskeytetty turhiin ruokataukoihin. Pelin koko vaihteli viidenkympin työmiehestä satasen jokamieheen, eli varsin isoa peliä, vaikka markat toki olivat kyseessä. Seteleillä pelattiin, ettei turhaan pankinpitoon olisi hukattu aikaa.
Tampereen sökörinki oli viimeisiä, ellei sitten aivan vihoviimeinen, ison sökön viikoittaisia pelipaikkoja. 1970-80-luvuilla sellainen kuulemma pyöri kaikissa vähänkin isommissa kylissä ja monessa melko pienessäkin. Nykypeleissä pelataan enimmäkseen pienempää ja teksasimpaa tai omahampaa.
Näin Elvikseltä muutaman pelisuorituksen, jotka ovat minun edelleen jatkuvalla pokerimatkallani olleet suureksi avuksi. Sökössä opin position merkityksen pitkälti Aholan parilla hienolla bluffilla. Kolmen potissa oli ensin puheissa vähän arempi ja tuntemattomampi peluri. Elvis oli seuraavana pintansa mahdollistaessa korkeintaan neljän värin. Hänen jälkeensä vuorossa oli Elviksen hyvin tunteva peluri pienempi pari pinnassa. Tämä oli Elviksen mielestä paikka hyvin härskille bluffille vaikka kummallakin pelurilla olisi voinut olla käsi, jota hän ei voi mitenkään voittaa.
Minun onnekseni Elvis näytti tyhjän kätensä ja kertoi, että ei olisi ikinä lyönyt, jos viimeisenä mahdollisena maksajana olisi ollut Tampereen ringeistä tuttu kaveri. Nyt tämä ei voinut maksaa, koska oli overcallin pelko ja toki olisihan sieltä paras pinta voinut sököttää saletitkin.
Jos luet pelaajia riittävän hyvin, voit tehdä hyvin epätavallisia ja röyhkeitä bluffeja, oli tarinan opetus. Olen pitänyt tämän mielessä muissakin pokerimuodoissa, kiitos Elvis.
Aholan pelikirja ei ollut todellakaan pelkkää silmitöntä aggressiota, vaan hän pystyi myös käsittämättömän tiukkoihin kippeihin. Pelasimme kerran kasinolla Suomi-Ruotsi maaottelua kolmihenkisin joukkuein. Minä olin Väliinvetelijöitten ja Elvis tietysti Tampereen Pokeriklubin joukkueessa. Mukana oli myös useita ruotsalaisia joukkueita.
Reissatussa potissa näin Elviksen teksasissa kippaavan checkreissuun pöytään Q8x kolme kasia. Reissumies näytti kolme rouvaa. Tähän en olisi mitenkään itse pystynyt. Minulle Ahola kertoi, että hän ei ollut ikinä nähnyt tämän miehen reissaavan muilla kuin saleteilla. Nyt kun vielä oli tiimiturnaus, jossa yhdellä stäkillä pelasi kukin vuorollaan, eikä kukaan halunnut olla syyllinen tiimin tippumiseen, hän oli tavallistakin varmempi – ja oikeassa.
Jos pelurin range on tasan saletit, voi toiseksi parhaan käden huoletta heittää pois. Tämän olen myös yrittänyt pitää mielessä. En kyllä ole keskisettiä teksasissa koskaan pystynyt kippaamaan vastaavasti. Monella olen sen sijaan survonut kärkisettiä päin.
Selkeästi kortinlukutaitoni ei ole kehittynyt Elviksen parhaiden hetkien veroiseksi.
Juha ”Elvis” Ahola valitettavasti tykkäsi ottaa mukia pelatessaan liiankin kanssa, kuten monet muutkin suomalaiset kollegansa. Tämän eikä pelilahjakkuutensa uskon pitäneen hänet viime vuosina enimmäkseen poissa Helsingin peleistä.
Aivan liian varhain päättynyt pelurin ura jatkuu enää meidän vähän vanhemman polven pelureiden mielissä.
