Kun luodit viuhuvat korvissa, on ihmiselle luontaista mennä mahdollisimman matalaksi ja jäädä paikalleen. Tämä ei olekaan huono taktiikka, jos on osunut partapoikien keskinäisen välienselvittelyn potentiaaliseksi siviilivahingoksi. Mutta jos olet käymässä sotaa ja vastustajalla on käytössään myös epäsuoraa tulta, on itsemurhaista jäädä tuleen makaamaan ainakaan yhtään pidemmäksi aikaa. Parempi ratkaisu on joko ryömiä käpyjen keräilyyn tai sitten reippaasti tulta päin.
Pörssissä olen aina tykännyt painaa rivakasti vastapalloon. Tunsin itseni neuvostoupseerin pään varjoa kuusen kohdalle odottavaksi Antti Rokaksi sekä viime maanantaina että keväällä 2020, kun asettelin ostolaitoja panikoijien ammuttaviksi. Loppuviikosta ihmettelin, miten olin tällä kertaa aloittanut vastahyökkäykseni vain yhden pörssipäivän etuajassa eli viikko sitten perjantaina. Koronakuopassa aloin ampua ainakin kaksi viikkoa ennen kuin näin edes epäselvästi viruksen silmänvalkuaiset.
Kummallakin kerralla kerroin julkisesti näin tekeväni. Ja sain jonkun verran palautetta, miten kuoppa syvenee vielä pitkään. Nämä tulivat itseensä enemmän uskovilta oraakkeleilta, sillä en tiennyt sen enempää lokakuun 1987 Black Mondayn jälkiselvittelyissä kuin 1990-luvun alun oikeassa lamassa, milloin pörssikurssit lopulta lähtisivät nousuun. Oletin toki niiden jossain vaiheessa kääntyvän ja siksi 1992 ryhdyin niinkin epätoivoisiin tekoihin kuin hankkimaan omaisuudenhoitoasiakkaita. Omaa tai pankin rahaa laittaa lisää peliin kun ei yksinkertaisesti ollut.
Kiitän kaikkia pörssijumalia siitä, että tuo aika elämästäni on kaukana takanapäin. Omasta ja äitini mielestä olen vähintään semipätevä huoraamaan asiakkaille. Silti olen vihannut itseäni joka kerta kun olen joutunut valehtelemaan pokille tykkääväni niistä kovasti.
Mutta toisaalta kun orja saa ostettua vapautensa, se saattaa puhua entisestä isännästään ilkeästikin. Nyt kun sain säikäytettyä muutaman vanhan asiakkaan (tiedän niitä olevan lukijoissa), voin paljastaa, että tällä kertaa kirjoitan ikävästi vain niistä, jotka norsunluutorneistaan käsin väittävät voittavia osaketreidereitä satuolennoiksi.
Olen jänkännyt yli yhden kuusipään kanssa siitä, meneekö treidaamisessa kaikki rahat kaupankäyntikuluihin. Yksi oli kauppatieteiden tohtori, joka tutki osavuosikatsausten vaikutuksia pörssikursseihin, mutta ei ollut itse kertaakaan painanut pörssissä osto- tai myyntinappia. Tyyppi ei tosin ollut vähääkään kiinnostunut keskustelemaan pelkän kauppatieteiden ylioppilaan kanssa aiheesta, koska tämä teki sitä vain työkseen.
Pokeri poistui elämästäni melkein kahdeksi vuodeksi ja melkein kokonaan koronan sulkiessa lailliset kasinot. Joskin useita uusia laittomia pelipaikkoja se kyllä avasi, mutta väistelin koronan saamista siihen asti, kunnes sain kolmannen rokotuksen. Tämä meni sikäli hyvin, että kärvistelin sitten hyvin lievän koronan melko välittömästi korttirinkeihin palattuani. Olen muuten pokeri- ja pörssiuskovaisuuden lisäksi tiedeuskovainen. Toisin kuin jotkut muut pokeriammattilaiset.
Olen kilpailuviettiäni tyydyttääkseni parina viime vuotena innostunut treidaamaan aavistuksen 1990-luvun tyyliini, joskin ilman johdannaiskauppoja. Ja paljon passiivisemmin, teen pääsääntöisesti vain pieniä liikkuja suhteessa salkun kokoon. Kaupankäyntivolyymiini lisäävästi on varmasti vaikuttanut, kun Nordnetiin tuli jossain vaiheessa ominaisuus, jossa omat kaupantekohetket saa halutessaan kurssikäyrälle. On se Suvi kova meitä koukuttamaan.
Alla viimeisen vuoden salkkuni raskaimman osakkeen eli Cityconin kauppani:
Siniset pallukat ovat ostoja ja punaiset myyntejä. Joku loogiseen päättelyyn kykenevä käppyränlukutaitoinen voisi tästä päätellä, että kauppa on se, mikä on kannattanut. Kasista seiskaan pelkkää holdaamista tuskin olisin tullut kolumniin postanneeksikaan. Kukapa sitä tuleen makaamaan jäämisiään vapaaehtoisesti jakaisi.
Tiedän monta jantteria, jotka ovat harrastaneet vastaavaa touhua vuosikymmeniä. Pitävät yleensä päätä alhaalla julkisuudesta, etteivät kaikenlaiset todellisuudesta irtautuneet puunhalaajaekonomistit heitä kivittäisi. Mie taas selvisin hengissä Lauritsalan yläasteesta 1980-1983, joten luulen kestäväni jonkun verran kivitystä.
Ideani on sama kuin monissa Helsingin nepalilaisissa ravintoloissa eli hyväksikäyttää ulkomaalaisia. Ulkkarit jostain miulle käsittämättömästä syystä antavat ilmeisesti edelleen Suomeen toimeksiantoja tyyliin ”Myy päivän vaihdosta kolmannes”. Sitten jos tällaisen odan (=toimeksianto, engl. order) onnistuu alkuvaiheissa haistelemaan, voi melko surutta painaa vähän lappua laitaan. Yritän ottaa myydyt osakkeet sitten lähipäivinä halvemmalla takaisin. Jos hinta karkaa ylös, en itke perään, sillä jäihän niitä vielä.
Vanhaan hyvään aikaan suomalaiset meklarit tällaisen toimeksiannon saadessaan myivät ensin vähän omiaan tai parhaiden asiakkaittensa lappuja, ja sitten vasta aloittivat varsinaisen vyörytyksen. Vähintään teoreettisesti on mahdollista, että touhu on 1990-luvulta vähän siistiytynyt.
Joka tapauksessa saan kicksejä, jos onnistun vaikka jotain pikkuhilujakin päivän parin osakeoperaatiossa tienaaman. Tätä iloa pois miulta ei pysty ottamaan edes Juha Itkonen.
Huomautan tässä(kin) yhteydessä, että toimintani ei varsinaisesti pysäytä Venäjän hyökkäystä Ukrainassa. Mutta ei se sitä varsinaisesti edistäkään. Monet muut tekevät varmasti tärkeämpää työtä.
Olen sikälikin mustasydäminen, että miun ei tarvitse kaikissa kriiseissä tyrkätä omatuntoani tilkitäkseni rahaa johonkin katastrofiapuun. En siis yhtään tuomitse sellaisia, jotka näin tekevät. Olen kuitenkin tehokkuusorientoitunut ja pelkään nykyisin hysteerisesti tulevani kusetetuksi.
Nuorempana olin luottavaisempi. Hyväuskoisuus johtaa kerran kerrasta hyväksikäyttöön, enkä ollut tässä suhteessa poikkeus ja siitä nykyinen kyynisyyteni. Pelkään siis rahojen karkaavan yleiskuluihin tai jopa tulevan kavalletuiksi. Varmaan usein aiheettakin, mutta luottamus hyvä, valvonta paras, sanoi Leninkin aikoinaan.
Sain kyllä hyvesignaloitua jopa itselleni, kun onnistuin tänään maksamaan puolet parin ukrainalaispakolaisen yhden kuukauden vuokrasta. Osuin tilanteeseen, jossa 1) rahalle oli varmasti tarvetta 2) siitä oli kustannustehokasta hyötyä ja 3) Sanna Marinin hallitus maksaa tuesta 30 prosenttia.
En pysty mitenkään näkemään kovin tuomittavaksi, jos onnistuu askartelemaan pörssistä jotain voittoja, ja sitten tyrkkää niistä rahoista edes jotain osaa kustannustehokkaaseen hyväntekeväisyyteen.
Ehkä olen vain oman ”hyveellisyyteni” sokaisema. Jos näin on, en varmasti ole ainoa. En kuitenkaan ole ainakaan jäänyt tuleen makaamaan.
Sijoitustieto 24.1.2016: Ilo irti vuoristoradasta
