Lähtiessäni Helsinki Midnight Sunin viimeiseen turnauspäivään tiesin, että minulla oli ollut erinomainen turnausviikko, kävi lopetuspäivänä miten kävi. Olin aikeissa pelata sökön ja tiputtuani lähteä bileisiin. Turnausviikkoni jäisi joka tapauksessa reippaasti plussalle, ja useimmista monen päivän kekkereistä tulee nolla turnausvoittoa. Näistä oli kasassa kuitenkin jo iloisesti yksi.
En ole tosin voittanut sököä Helsingin isoissa karkeloissa koskaan. Ensimmäisen kerran sössin sökön voiton vuonna 1995 Sveitsin Theo Brundlea vastaan ylipelaamalla pienen parin. Muitakin sekä huonosti pelattuja että huono-onnisia turnauksen päättäneitä sököjakoja muistan hyvin. Osassa töppäilyjäni on muuten alkoholilla ollut osuutta asiaan. Sökövoiton puuttuminen meriittilistaltani näin monen pelatun turnauksen jälkeen on häpeällistä kuin Italian sotahistoria toisessa maailmansodassa. Päätin tällä kertaa valmistautua turnaukseen vakavasti ja jopa luin kertausmielessä vähän sökökappaletta Poker för Vinnaresta. Lisäksi tilasin siideriä vasta turnauslippujonossa.
Fenniaan saavuttuani huomasin olevani Best Overall Player -kilpailussa kakkosena vain vähän ykköstä perässä. Olin olettanut olevani ainakin pari sijaa alempana ja melko kaukana kärjestä. Minulla oli siis hyvä shotti kolmen joukkoon, ja kolmosellekin oli tulossa yli kolme tonnia ja voittajalle kahdeksan. Tyrkyllä oli siis sekä maista mammonaa että kuolematonta kunniaa.
Jos nyt ihan tarkkaan otetaan, olisin pokeriammattilaisena voinut perehtyä tilanteeseen aikaisemminkin kuin juuri viimeisen turnauspäivän alettua. Ymmärsin heti, että olisi hönöilyä jättää pelaamatta illan viimeiset nopeat eli turbo-Texas rajattomilla re- entryillä, vaikka olin suunnitellut lopettavani työviikkoni sököön. Ellen nyt sitten menisi sökössä niin pitkälle, ettei teksuun enää ehdi. Kun kuusitoista pelaajaa pääsee pisteille, niin tyyliin 25 pelaajan turbossa pisteille pääsy pitäisi olla melko helppoa, ellei nyt kävisi tosi kylmät.
Aloituspöytäni sökössä oli oikein hyvä. Entisessä kansallispelissämme (nykyinen on pottiomaha) pelaajatuntemus on kaikki kaikessa ja nämä jampat Nalle Hedlundia myöten mie tunsin hyvin. Sain alkuun vähän stäkkiäkin ylöspäin ja elämä hymyili.
Sitten tuli takaisku: miut arvottiin uuteen avattavaan pöytään. Uusi sököpöytä tarkoittaa enimmäkseen myöhässä tulevia pelaajia, ja nämä taas ovat enimmäkseen ammattilaisia tai ainakin turnausreguja. He eivät välttämättä ole pelanneet sököä kovin paljon, mutta ovat arvaamattomia. Lisäksi otan turnaussököpöytään paljon mieluummin Sodankylän moninkertaisen Sökökuninkaan kuin pelin alkeet puoli tuntia sitten opetelleen finninaamaisen turnausammattilaisen.
En tästä kuitenkaan ollut moksiskaan. Kun osuu huono arpa kohdalle, se täytyy hyväksyä ja jatkaa niin hyvin pelaamista kuin mahdollista.
Hyvin pelaaminen tosin ei toteutunut. Jouduin maksamaan BOP-kisan takia reilusti altapäin Jari Mähösen ovelan ja rohkean checkreissun ja tekemään ensimmäisen rebuyn. Niin ison miehen träpcheckistä pitäisi kyllä huomata, että siellä tarjotaan mahdollisuutta laittaa pää hirttosilmukkaan. Kun kyylä koputtaa, koputa perässä on vanha sököohje, jota en siis noudattanut.
Vähän myöhemmässä jaossakin tiesin merkkejä sisään työntäessäni arpovani vähän paremmin, mutta altapäin kuitenkin. Otin pataan ja harmittelin kun jäi vähän merkkejä jäljelle, enkä pystynyt heti tekemään rebuyta.
Tyrkkäsin irtohilut seuraavaan jakoon kortteja katsomatta. Tämän jälkeen laittaessani kättä taskuun vieruskaveri kysyi, miksen tehnyt rebuyta aiemmin. En ollut nimittäin muistanut, että alle lähtöstäkin saa tehdä lisäoston milloin tahansa jakojen välissä.
Otsasuoneni alkoi tykyttää kuin nuoren miehen lahkeessa tissit nähdessä ja päässä humisi enemmän kuin ensimmäisenä opiskelijavappuna. Mie, joka väitän olevani ammattimies, olin juuri missannut säännön, joka on ollut voimassa vajaat parikymmentä vuotta.
Loppusököturnaus oli osaltani lähinnä kuriositeetti. Odottelin hyvää iskupaikkaa, jota en koskaan löytänyt. Sellaisia toki saattoi olla, mutta ei niitä silmät sumussa näe. Pitkään kyylättyäni sain loppumerkit sisälle reippaasti altapäin, enkä onnistunut ohivedossa.
Vedin hetken happea, juttelin hyvän ystäväni Jim Beamin kanssa ja kävin samalla ostamassa texaslipun. Jim kertoi, että nyt olisi hyvä hetki ryhdistäytyä. Ryyppäämään ei voi ruveta, joskaan ei kokonaan lopettaakaan, koska muuten tulee väsy. Hyvästelin Jimin väliaikaisesti ja kiitin hyvistä neuvoista.
Laadin lennossa strategiankin, joka vaikuttaa vieläkin ihan hyvältä. Survoisin vähän myöhemmillä tasoilla kaikki suoraan sisään, minkä suinkin järkevästi pystyn ja väistelisin nuorten agrojen kanssa raise-foldaamista kuin Laura Huhtasaaren tanssiin hakemista. Sitä ennen tarkkailisin tilannetta ja en pelkäisi re-entryn tekemistä yhtään, joskaan en sitä varsinaisesti tavoittelisikaan.
Kunnollista pokeria en selkeästi ollut kyvykäs pelaamaan, mutta puskurangeni ovat käsittääkseni paremmassa kunnossa kuin koskaan. Olen nimittäin fokusoitunut paljon entistä enemmän turnauspelaamiseen ja jopa pitkästä aikaa vakavasti opiskellut pokeria.
Strategiani toimi sillä lailla siedettävästi, että selvisin kahden tonnin sijoituksella. Yritin parissa alkuvaiheen jaossa pelata vähän pokeria päätyäkseni vuoden 2011 tulokkaan Joni Jouhkimaisen bluffaamaksi ja vuoden 2017 läpimurron tehneen Pauli Äyräksen sekä träppäämäksi että valuttamaksi. Tästä viisastuttuani en enää merkkejä sisään laittanutkaan kuin metodilla ”Kaikki ennen floppia”.
Re-enryajan päätyttyä väkeä alkoi tippumaan rivakasti. Mukana oli kuitenkin monta hyvää pelaajia terveillä stäkeillä, jotka voisivat vielä mennä BOPissa ohi. Kun meitä oli seitsemäntoista jäljellä, kaikki muut kippasivat isoon blindiini, paitsi pieni sokea, joka täydensi. Kurkkasin kortit nähdäkseni aina yhtä ilahduttavan American Airlinesin.
Miulla oli reilut kymmenen Stevie Wonderia ja olisin survonut koko hivakan esimerkiksi kaikilla pareilla, paitsi juuri ässillä. Ässät voivat ottaa actionia vastaan, koska ovat suuruusluokkaa 80-20 tai paremmassa johdossa kaikkia käsiä vastaan. Kallet ovat jo kyseenalaisempia, koska ässäkädet pääsevät yli kolmenkymmenen prosentin ja tämä on liikaa riskiä turnauselämälle, kun tavoittelee lähinnä etenemistä sija kerrallaan. En uskonut, että vastustajani olisi perillä strategiastani.
Reissasin siis pienesti, isostäkkinen nuori mies laski merkkini ja survoi all-in, ja mie snäppäsin. AA vs Q6s, 82% vs 18%, tätä juuri tavoittelin. Flopissa oli rouva ja kaksi herttaa ja olinkin yhtäkkiä vähän flipin huonommalla puolella. Turnista boardi paritti miun kannalta hyvän kortin ja kuutonen ei enää auttanut. Tarvitsi enää vain väistellä hertat ja rouva. Näistä tuli sitten rouva. Naisten väistelykurssille olisi miun ollutkin syytä osallistua jo 80-luvulla.
Totesin, että siinä meni BOP, ja onnittelin voittajaa. Sitten siirryin baarin puolella ja huomasin olevani shokissa kuin ensimmäisen jytkyn jälkeen. Mie-en-tilttaa-biiteistä-Aki oli juuri tiltannut biitistä. Turkulaiset saavat ottaa pienetkin ohivedot raskaasti, lauritsalalaisten kuuluu laittaa kättä taskuun ja ottaa hymyä huuleen.
Juha Helppi lähtee usein autolla kotiin mököttämään, kun kohtaa turnauspöydässä odottamattomia vastaiskuja, kuten toiseksi tulemisen. Vuosikymmenessä parissa hän saattaa hyvinkin osin toipua osasta ohivetoja eikä ainakaan TPS:n mestaruuden ratkeamispäivinä niitä juuri muistele. Miulla ei ole autoa, ja SaiPan mestaruusvuotta ei ole tuntunut tulevan, joten on käytettävä muita metodeja.
Otin kasinon yläkerrassa yhden ja alakerrassa toisen Jim Beamin ja lähdin bileisiin, joissa kerroin, että ei hätää, en aio mökötellä koko iltaa, vaan juon itseni rivakasti mukavaksi. Kolme desiä vodkaa myöhemmin pystyin jo vähän hymyilemäänkin.
Tämä oli täysin naurettava ja lapsellinen reaktio. Miulla oli hohottanut koko viikon oikein hyvin ja pelannutkin olin sököturnausta lukuun ottamatta ihan ok. Joo, harvoin pääsee edes BOP-huulille, mutta pelivuosia on kaiketi vielä jäljellä. Ja jos ei koskaan voita jotain pystiä, niin mitä sitten?
Ei olisi pitänyt tälläkään kerralla tuntua yhtään missään, mutta muistan hyvin kuinka tuntui yhtä pahalta kuin SaiPan häviämät pronssiottelut. Juuri turnauspettymysten tunteen takia monet hyvät pelurit keskittyvätkin kokonaan käteisiin. Olen todella pettynyt itseeni ja tunteisiini.
Mutta jos Lauritsalassa miehet eivät itke, eivät ne myöskään luovuta. Seuraavalla turnausviikolla aion ensinnäkin olla etukäteen selvillä säännöistä, pelata entistä paremmin ja ehkä jopa enemmän. Lisäksi ainakin yritän ottaa Lauritsalan Sfinksinä vastaan kaikki takaiskut.
Mutta enää en voi rinta kaarella väittää, että miuta ahdistavat pelkästään omat huonot pelisuoritukset, biitit eivät tunnu missään. Melko noloa.
