Ei alaikäisiä automaateille

Aki Pyysing - vanhat |
Jaa Twiittaa

Sisäministeriö valmistelee ehdotusta arpajaislain muuttamisesta. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä useat järjestöt ovat lausunnoissaan vaatineet, että alaikäisiltä kiellettäisiin kaikki rahapelit. Näin loppuisi alaikäisiltä muun muassa peliautomaattien pelaaminen ja lottoaminen. Tätä ehdotusta ei voi ammattipeluri muuta kuin kannattaa.

Nykytilanteessa peliautomaatteja pääsee pelaamaan jo 12-13-vuotiaasta asti. Periaatteessa ikäraja on 15 vuotta, mutta käytännössä kieltoa ei valvota. Markettien kassat ovat aivan liian kiireisiä jahtaamaan automaateilla pyöriviä pikkupoikia. Uusi ikäraja nostaisi ikärajan käytännössä ehkä 16-17 vuoteen, mikä olisi jo edistystä.

Peliriippuvuuden kanssa ei ole leikkimistä. Sen voi hankkia jo varhaisella iällä. Monet aikuisetkaan eivät ymmärrä, että automaateista ei kerta kaikkiaan voi voittaa, jos pelaa yhtään pidempään. Olet todennäköisesti tavannut peliriippuvaisen, jos tapaat ihmisen, joka kertoo pelaavansa automaatteja säännöllisesti ja ”olevansa vähän voitolla”. Aivan varmasti olet ainakin tavannut henkilön, joka joko valehtelee pelituloksistaan tai ei tiedä niitä.

Ettei jo lapsista tulisi häviöitään salailevia peliriippuvaisia, on ikärajan nosto varmasti tarpeen. Kypsemmällä iällä on suurempi mahdollisuus, että he ovat perehtyneet rahapelien odotusarvoihin. Niihin eivät toki ole perehtyneet kovin monet aikuisetkaan.

Reilua olisikin, että automaattien kylkeen laitettaisiin varoitustekstit, kuten tupakka-askeihin: ”Jokaisesta peliin laittamastasi eurosta saat takaisin 80 senttiä ”. Tai ”Automaattien pelaaminen aiheuttaa peliriippuvuutta”.

Tämä ehdotukseni tuskin ottaa tuulta alleen. Automaatit tuottavat yksinkertaisesti liikaa rahaa. Pelin todennäköisyyksien ilmoittaminen automaateissa tai vaikkapa lottokupongeissa voisi leikata pelituottoja merkittävästi.

Muutosehdotuksiin kuuluu myös rikoslakiin tuleva uusi rahapelirikos, jossa maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Rikoslaissa jo olevassa arpajaisrikoksessa maksimi on kuusi kuukautta vankeutta. Uusi rikosnimike mahdollistaisi poliisin keinovalikoimassa muun muassa epäiltyjen pidättämisen.

Arpajaislain muutoksiin ei tälläkään kertaa pyydetty lausuntoa pelaajilta. Toivottavasti pyytämättä tehty ehdotukseni ei täytä tulevan rahapelirikoksen määritelmää. Suomessa on rahapeliasioissa eri mieltä olevia pidätetty aiemminkin.

Ennen viranomaisten on vain pitänyt turvautua uhkapelisyytteisiin.

Yhteistyökumppaniksi:

Näkyvyys Sijoitustiedossa, ota yhteyttä!

Euro-osakkeille mietoa vastatuulta loppuvuodelle?

Johannes Ankelo
3.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Onko Oriola Helsingin pörssin Walgreens - ikuisesti putoava kivi

Antti Leinonen
2.10.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Yrityksen myyminen ei ole epäisänmaallista

Aki Pyysing
29.9.2024
east Lue lisää