Poliittinen tilanne Suomessa vaikuttaa siltä, että kokoomus ja vasemmistoliitto ovat löytäneet toisensa. Kumpikin näyttäisi nimittäin olevan valmis tyrkkäämään mummorullat pelisaleihin. Luonnollisesti vassarit kannattavat nettiblokkeja, joita kokkarit taas ainakin puoluekokouspäätöksensä ja eilisen eduskunnan arpajaislain muutosta käsitelleen eduskunnan täysistunnon perusteella jyrkästi vastustavat.

Myös vihreät ja ainakin osa keskustasta voisivat lopettaa kasinotoiminnan kioskeiltamme. Lisäksi persujen Sebastian Tynkkynen piti raivokkaita palopuheita pohjalta ”Rahapelijärjestelmämme on sairas”. Demarit sen sijaan heittivät taas kerran tuleen Jukka ”Toppari” Gustafssonin lähes yksin puolustamaan veikkaushäviövarojen siunauksellisuutta.

Toppari ei pettänyt. Hän vaikutti saaneen tälläkin kertaa tukiopetusta Veikkaukselta, mutta teki (tahallisia tai tahattomia) asiavirheitä, eikä malttanut taaskaan olla puhumatta rahasta. Vaikka session avannut sisäministeri Maria Ohisalo oli aivan oikein alkuun huomauttanut ”Yksinoikeusjärjestelmän ylläpitoa tai sen kehittämiseen liittyviä toimenpiteitä ei kuitenkaan voida EU-oikeuden silmissä perustella tuotoilla.”

Otteita Topparilta:

”Veikkaus-yhtiöhän on perustettu 1940. Sen ovat perustaneet Suomen Valtakunnan Urheiluliitto, Suomen Palloliitto ja Työväen Urheiluliitto.”

Osin oikein. Oy Tippaustoimisto Ab (->Oy Veikkaustoimisto Ab 1941 -> Oy Veikkaus Ab 1973 -> Veikkaus Oy 2004) perustettiin 1940. Veikkaus, RAY (s.1938) ja Fintoto (s. 2001) yhdistyivät 1.1.2017 nykyiseksi Veikkaukseksi. Historianillittäjänä edustan näkemystä, että jos käyttää historiallisia anekdootteja, olisi niiden syytä olla oikein.

”Veikkaus on merkittävä suomalainen instituutio, joka on tuottanut suomalaiselle yhteiskunnalle, lukuisille edunsaajille, miljoonille suomalaisille mielihyvää, terveyttä, hyvää elämää.”

Gustafssonin ei muuten välttämättä kannata peliongelmaisten seurassa käyttää juuri tätä virkettä.

”Veikkauksen toiminnan pelihaitat ovat vähentyneet. Sen sijaan ne ovat kasvamassa pelitoiminnassa, joka tapahtuu ulkomaille ja jonne pelataan virallisten tietojen, arvioiden mukaan lähes 400 miljoonalla eurolla vuodessa.”

Tämä on Blokkikoskien lanseeraama veikkausväite. Kun on vuosikymmenien väsymättömällä työllä saatu kansa pelihulluksi, syytetään siitä suomalaisillekin pelejä tarjoavia ulkomaalaisia. Peliriippuvainen pelaa ihan mitä tahansa, kunhan sen kerran on saanut koukutettua. Kun jotkut niistä huomaavat, että Veikalla tuli pataan, ne etsivät uuden pelin, vaikka kiven alta. Tai sitten internetistä.

Virallisia tietoja ulkomaille pelaamisen suuruudesta ei ole, mutta H2GC (joka ei viimeisten tietojen mukaan ole viranomainen) arvioi 2020 ulkomaille pelatun 318 miljoonaa. Tästä Paffin osuus on ainakin 70 miljoonaa. Tähän puuttuminen kuulostaa nillittämiseltä, mutta salissa ei ollut yhtään kansanedustajaa, jolle 300 miljoonaa ei olisi yhtä vaikuttava luku kuin 400 miljoonaa. Ylöspäin pyöristäminen kertoo rahapelikulttuuristamme, jossa perinteisesti totuuteen suhtaudutaan joustavasti.

”Veikkaus-yhtiön tavoite on nyt nollatoleranssi”

Aina kun joku puhuu rahapelien yhteydessä ”Jokainen peliongelmainen on liikaa” tai ”rahapeliyhtiöllä on nollatoleranssi ongelmapelaamisen suhteen”, hän joko osoittaa ymmärtämättömyyttään tai valehtelee. Rahapeliongelmasta emme kokonaan pääse eroon, vaikka otettaisiin sharia-laki käyttöön. Islamhan kieltää rahapelaamisen, mutta olen aika monen muslimin kanssa korttia pelannut. Rahapeliyhtiö taas ei voi mitenkään estää yhtäkään peliongelmaista pelaamasta pelejään.

Jos jollain on nollatoleranssi jonkun asian suhteen, niin se on Gustafssonilla veikkaushäviövaroista luopumiseen.

”Estomenettely on voimassa Euroopan unionin seitsemässä jäsenmaassa.”

Gustafsson jätti mainitsematta, että näissä kaikissa seitsemässä muussa on lisenssijärjestelmä. Ja kukaan niistä ei sisäministeriön esiselvityksessä todennut ”estomenettelyjen” estävän juuri mitään. Esiselvityksen yhteenvedosta: ”Teknisten estotoimien käyttöönotolle Manner-Suomen ulkopuolelle suuntautuvassa rahapelaamisessa ei vaikuttaisi olevan oikeudellisia esteitä mutta haasteena on muun muassa niiden kierrettävyys”.

”Laittomaan pelitoimintaan”

Väitteestä, jonka mukaan Kindredin kaltaiset pörssiyhtiöt harjoittavat laitonta pelitoimintaa, on pitkälti Veikkauksessa jo luovuttu. Viimeisten tietojen mukaan Suomen lait pätevät lähinnä Suomessa. Mutta Gustafsson veisaa edelleen samaa vanhaa virttä.

”Sateenvarjostakin voi joskus tippua joku pisara ohi, mutta se suojelee ihmistä ja yhteistä asiaa.”

Tässä vähän hymähdin. Toppari selkeästi tavoitteli Veikkauksen varatoimitusjohtajan suosimaa vertausta ” Mieluummin sateenvarjo, jossa on reikiä, kuin ei sateenvarjoa ollenkaan”, mutta ei muistanut miten se menee.

”Kyllä minä pidän nyt tässä tilanteessa huonona sitä, että kaikista peliautomaateista luovuttaisiin, kun jo nyt Veikkauksen kate on tippunut puolella miljardilla.”

Veikkaus ja Ray aikoinaan tolkuttivat uusille kansanedustajille, että ainakaan telkkarissa ei saa sanoa rahasta olevan kysymys, koska EU voi hermostua. Topparia on koulutettu vuosikymmeniä, mutta mies on täysin pitelemätön.

Miksi demarit heittivät Topparin kehään?

Yleensä puolueet laittavat täysistunnossa ensimmäistä puheenvuoroa pitämään A-luokan esiintyjiään. Olen varma, että demareista olisi löytynyt väkeä, jotka olisivat pystyneet pysymään enemmän totuudessa ja olleet moninkertaisesti uskottavampia. Eräs oikeistolainen kaverini muotoili asian siten, että hänen mielestään Gustafsson pitäisi määrätä television ajankohtaisohjelmiin demarien pysyväisedustajaksi.

Arvailen, että demarit ovat todenneet Veikkaus-kysymyksen nousevan ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa vaalikysymykseksi. Ja todenneet varsin haastavaksi älyllisesti perustella yhtälöä, jossa kaupat toimivat kasinoina, peliongelma on maailman huippuluokkaa ja väitetään olevan vastuullisempia kuin muualla. Joten heitetään miinanpolkijaksi Gustafsson (74v), jonka poliittinen ura lienee ehtoopuolella.

Miksi demarit ovat neliraajajarrutuksessa rahapelikysymyksessä?

Perinteisesti vasemmistopuolueet ovat edustaneet köyhien asiaa. Tai ainakin köyhemmät äänestävät enemmän vasemmistoa ja varakkaammat oikeistoa. Rahapelijärjestelmämme taas edustaa regressiivistä verotusta.

Sinuhe Wallinheimo (kok.) vastauspuheenvuorossaan totesikin:

”Täällä (oikeisto-)oppositio tällä hetkellä puolustaa enemmän köyhiä kuin hallitus.”

Itse asiassa uskon, että vasemmisto- ja oikeistokansanedustajat keskimäärin välittävät peliongelmaisista yhtä paljon. Mutta demarit ovat enemmän riippuvaisia veikkaushäviövaroista. Demareilla on ay-liikkeen rahat tukenaan, mutta nykydemarijohto ei halua olla riippuvainen yksin ay-liikkeen rahoista. Teollisuusliitolla ja Sanna Marinilla on varmasti perustavaa laatua olevia näkemyserimielisyyksiä esimerkiksi siitä, miten paljon savupiipputeollisuutta on hyvä kurmuuttaa.

Oikeisto taas saa rahoitusta yrityksiltä ja varakkailta yksityishenkilöiltä, joten sen on helpompi ymmärtää peliriippuvaisten tuskaa vasemmistoa enemmän.

Demarit käyvät nähdäkseni viivytystaistelua, jonka tarkoituksena on a) saada vielä jämärahoista mahdollisimman paljon b) antaa aikaa työntää mahdollisimman paljon vanhoja kuitteja silppuriin c) pitää kenttä tyytyväisenä, kun saa pitää yleishyödyttömissä yhdistyksissä olevat suojatyöpaikkansa mahdollisimman pitkään.

Valopilkkuja eduskunnan lähetekeskustelusta

Itse asiassa olin positiivisesti yllättynyt, kuinka monta rahapelisivistynyttä puheenvuoroa eduskunnassa käytettiin.

Otteita:

Sebastian Tynkkynen (ps.):

”Sairas rahapelijärjestelmämme on verhottu Veikkauksen kiillotettuihin mainosmateriaaleihin, joiden avulla kipukohtia yritetään peitellä. Meille kerrotaan joka kerta toisensa jälkeen, kuinka rahapelitoimintaa kehitetään vastuullisemmaksi ja kuinka Veikkauksen voittovaroja käytetään hyvään tarkoitukseen. Kerta toisensa jälkeen näiden selityksien varjolla sairas pelijärjestelmämme saa lisää elinaikaa, ja poliitikot siunaavat sen säilymisen keskuudessamme.”

Jos Tynkkynen ei pukeutuisi metsurinpaitaan, hän saattaisi olla vieläkin vakuuttavampi.

Timo Heinonen (kok.)

”Tämä (nettiblokit) ei ole toiminut Norjassa, ei tämä ole toiminut missään muussakaan maassa, että ryhdytään nettiä rajoittamaan”

Meillä on siis naapurimaa, jossa on blokattu kiristyvällä ruuvilla niin paljon kuin on suinkin pystytty, ja ulkomaisten peliyhtiöiden pelikatteet ovat koko ajan kasvaneet. Ja se ei tunnu kiinnostavan kovinkaan montaa poliitikkoa.

Ville Tavio (ps.)

”Sitä en ymmärtänyt, että edustaja Gustafsson Veikkauksen hallintoneuvoston puheenjohtajana puhui jälleen laittomista ulkomaisista peliyhtiöistä. Mitä ovat nämä laittomat peliyhtiöt? On ehkä jotenkin erikoista, että perussuomalaisena joutuu puolustamaan eurooppalaista vapaata kilpailua.”

Huhut persujen huumorintajuttomuudesta ovat vahvasti liioiteltuja.

Kai Mykkänen (kok.)

”Meillä on Veikkauksella lakisääteinen monopoli pelihaittojen hallinnan takia, ja kuitenkin täällä keskustellaan siitä, että jos jo puoli miljardia pelikatetta menee tunnistautumisen kautta, niin ei kai sitten vielä voida sitä vähentää siirtämällä pelikoneita marketteihin. Eihän tämä arvio, minkä Gustafsson esitti, ole edes lainmukainen peruste miettiä, pitäisikö pelikoneet siirtää, vaan sitä pitää miettiä sitä vastaan, onko se oikeasuhtaista pelihaittojen hallitsemiseksi.”

Toppari syötti Mykkäsen lapaan ja ex-sisäministeri heilutti verkkoa.

Harry Harkimo (liik.)

”Suomen pitää valmistautua purkamaan Veikkauksen monopoli pikaisesti ja siirtyä lisenssijärjestelmään kuten Tanskassa ja Ruotsissa: Veikkauksen asema säilyy vahvana, valvonta paranee, haittoihin voidaan puuttua varhaisemmin ja valtion tulot säilyvät verojen ja lisenssimaksujen avulla.”

Harkimon jutut olivat muuttuneet aika paljon niistä ajoista, kun oli vielä Veikkauksen hallituksessa.

Joonas Könttä (kesk.)

”Hallituksen esitys arpajaislain uudistamiseksi on mielestäni liian vähän ja liian myöhään. Esityksen suurin ongelma on tuoda menneen maailman ratkaisuja nykypäivän vaatimuksiin. Hyvillä aikomuksilla on päällystetty tie kohti entistä oudompaa tilannetta. On kiiteltävä, että peliongelmat ja muu pelaamiseen liittyvä haitallisuus on vihdoin tullut osaksi julkista keskustelua, ja toki esityksessä on myös hyviä kohtia. Nyt käynnissä oleva selvitystyö toivottavasti päätyy esittämään pelitappiorahojen ja kolmannen sektorin välisen epäterveen kytkennän katkaisemista ja pelaamisella hävityn rahan siirtämistä budjettiin.

Esityksen kokonaiskuvan osalta suomalainen yhteiskunta kuitenkin valitettavasti jää reilusti tappion puolelle. Suomalainen ei voita aina, vaikka toisinkin on väitetty. On surullista, että jätämme edelleen valtavan määrän pelaamista normalisoivia, pelaamista mainostavia ja pelaamiseen kannustavia pelikoneita ympäri Suomen, keskeisimmille arkipäiväisen asioinnin reiteille, kauppoihin ja kioskeihin, tuhansittain ympäri maan. Olisi kaikkein järkevintä siirtää pelikoneet valvottuihin erillisiin tiloihin ja vähentää merkittävästi pelipaikkojen määrää. Haluan erikseen kiittää Pelikoneet kaupoista! ‑kampanjan aktiiviväkeä esimerkillisestä kansalaisvaikuttamisesta.

Erikoisena voi pitää myös esityksiä rajoittaa internetiä ja ihmisten maksuliikennettä, kun useiden tutkimusten mukaan kyse on kalliista ja heikosti toimivasta järjestelmästä. Sisäministeriön oma selvitys vuodelta 2019 toteaa, että maksuliikenteen estäminen vaikuttaisi asiantuntijatapaamisten ja komission selvityksen perusteella olevan myös kierrettävissä. Norjan valvontaviranomaisen tilaaman tutkimuksen mukaan peliongelmat ovat Norjassa kasvaneet ja ulkomaalaisten peliyhtiöiden pelikatteet nousseet vuosina 2015—2019, jolloin maksuliikennerajoitukset ovat olleet voimassa. Lainsäädännön arviointineuvosto nosti esiin myös Euroopan komission raportin, jonka mukaan maksuliikenteen estojärjestelmät vaativat kattavia toimia, mutta estojen kiertäminen on helppoa. ”Valittu keino ei mahdollisesti ole kovin tehokas ongelmapelaamisen vähentämiseksi”, arviointineuvosto toteaa. Fiksumpaa olisi miettiä, kuinka pelaamista saataisiin aidosti yhteiskunnan hallintaan. Tähän kiinnitti huomiota myös lainsäädännön arviointineuvosto, jonka mukaan esityksessä käsitellään suppeasti eri vaihtoehtoja ja niihin liittyviä kustannuksia ja hyötyjä tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tänään on käyty melko romantisoivaakin keskustelua siitä, kuinka lottoaminen olisi jollain tapaa suomalaisten ikään kuin kansallisominaisuus ja arvan ostaminen olisi etuoikeus, joka kuuluu kaikille. Mielestäni on tärkeää, että tätä kokonaisuutta käsitellään enemmänkin datan, objektiivisuuden ja rauhallisuuden kautta, eikä niin kuin ehkä itse on tottunut ajattelemaan asioita. On oltava valmis toteamaan, että maailma on muuttunut ja myös suomalaisten järjestelmien pitää muuttua mukana.

Olen erittäin varma siitä, että tämä järjestelmä tulee uudistumaan lähivuosina kokonaisuudessaan, ja ensiaskel onkin siirtää Veikkauksen tuloutus valtion kassaan. Voimme säilyttää fyysisten pelien ja loton ja arvat Veikkauksella, mutta internetissä tapahtuva pelaaminen on fiksuinta saada lisenssipohjaiseksi, valvotuksi, säännellyksi ja sanktioiduksi toiminnaksi. Tähän tullaan menemään seuraavan 4—10 vuoden aikana, ja aikanaan tullaan huomaamaan, että tähän olisi kannattanut mennä jo aiemmin.”

Köntän esitys oli hallituspuolueen edustajalta sen verran kova, että en lähtenyt sitä pätkimään, paitsi arvoisat rouva puhemiehet, ettei Iiris Suomela hermostu.

Wille Rydman (kok.)

”Meidän suomalaisessa rahapelijärjestelmässämmehän on oikeastaan kaksi keskeistä rakenteellista ongelmaa, jotka kiitettävästi viime vuosien julkisessa keskustelussa ovat myöskin olleet esillä. Ensimmäinen niistä on merkittävä peliriippuvaisten joukko, jota järjestelmä osaltaan ylläpitää ja joka on omiaan myöskin riippuvuuteen alttiita ihmisiä uudelleen pelien pariin houkuttelemaan, ja sitten toisaalta on meidän kulttuuri-, urheilu- ja vapaan kentän toimijoiden riippuvuus Veikkauksen pelituotoista. Tämä arpajaislakiuudistusesitys ei tuo ratkaisua kumpaankaan näistä. Se päinvastoin väistää nämä ongelmat, ja se on kovin valitettavaa, kun juuri näihin kysymyksiin ratkaisuja kaivattaisiin.

Peliriippuvuuden keskeisin synnyttäjä Suomessa ovat nimenomaisesti kauppojen tuulikaappien rahapeliautomaatit. Niitä tämä lakiesitys ei ole poistamassa. Peliongelmien keskeisin synnyttäjä jää siis nykyisille sijoilleen. Toisaalta tämä ei myöskään ratkaise sitä rakenteellista ongelmaa, joka meillä on, että kulttuurin, urheilun ja kansalaisjärjestöjen rahoituksen keskeisin lähde on vastaisuudessakin nimenomaisesti uhkapeleistä saadut ja kerätyt rahat, mikä luo tietysti myöskin epäterveen kannusteen näiden kahden asian välille, siis rahapelaamisen ja niissä häviämisen ja toisaalta sinänsä erittäin kannatettavien ja tuettavien asioiden rahoituksen.

Sen sijaan tämä lakiesitys tuo kokonaan uuden tekijän rahapelikenttäämme mukaan, ja se on nämä rahansiirtojen blokeeraukset, joita ei voida pitää kyllä millään tavalla kannatettavana ajatuksena. Täällä on jo useissa puheenvuoroissa tuotu esille se, että näitä on ensinnäkin hyvinkin mahdollista kiertää. Ne eivät tosiasiassa myöskään pidä, mutta samanaikaisesti ne synnyttävät kyllä pussillisen muita ongelmia ratkaisematta mitään edellisiä ongelmia. Näissä on nimittäin kyse siitä, että ensinnäkin edes Veikkaus itse ei väitä, että näillä blokeerauksilla mitään uutta rahaa onnistuttaisiin juurikaan keräämään. Sitä ei hallituksen esityksessä oikeastaan edes väitetä, mutta tällaisella blokeerauksella kyllä synnytetään merkittävästi ongelmia niille maksunvälittäjille, joiden velvollisuudeksi sitten jää huolehtia näiden blokeerausten tosiasiallisesta toteuttamisesta. Ja olen ilahtuneena kuullut, että täällä muutamat hallituspuolueidenkin edustajat ovat tätä hanketta kritisoineet, ja toivottavasti tämä sitten valiokuntakäsittelyssä onnistutaan vielä tästä lakiesityksestä pois pudottamaan.”

Sama Kuin Köntän kanssa, en sitten pätkinyt. Kaikki valta rahapeliasioissa Köntälle ja Rydmanille! Könttä vielä jatkoi:

”moni jotenkin ikään kuin olettaa, että me emme voisi kontrolloida tällaisessa erilaisessa mallissa, lisenssimallissa, joka esimerkiksi Ruotsissa on käytössä, näitä ulkomaalaisia toimijoita. Tämähän ei pidä paikkaansa. Heitä tultaisiin kontrolloimaan lisenssiin liittyvillä säännöillä, heitä tultaisiin kontrolloimaan arpajaisveroon liittyvällä mekanismilla: me voisimme itse päättää, mikä se arpajaisvero on, jotta tuloja tänne kotimaahan saataisiin. Heitä tultaisiin kontrolloimaan sanktioilla, heitä tultaisiin kontrolloimaan mainontakielloilla. Ja kaiken tämän rikkomisesta totta kai tultaisiin sitten myös erikseen vielä asettamaan joko sanktioita tai sakkoja tai muita seuraamuksia. Että mielestäni ne, ketkä tätä nykyjärjestelmää haluavat puolustaa, voivat puolustaa käyttäen ihan valideja argumentteja”

Halleluja! Tätä jo vähän sitten pätkin. Rydmankin käytti vielä toisen puheenvuoron:

”Pahimmassa tapauksessa käy niin, että meillä lainsäädäntö sinänsä junnaa paikallaan ja kuvittelee, että monopoli vallitsisi myöskin digitaalisessa markkinassa, mutta tosiasiassa markkinaosuuksia valuu muille kuin kotimaisille toimijoille ja lainsäädäntömme laahaa sillä tavoin perässä, että järjestelmää herätään muuttamaan vasta siinä vaiheessa, kun markkinaosuudet on jo muualle menetetty ja kotimainen toimija ei siinä kentässä enää sillä tavoin pärjääkään kuin mitä se ehkä varhaisemmassa vaiheessa olisi pärjännyt.”

Tämä on muuten täsmälleen se, mitä on tapahtumassa.

Huumoripläjäyksiä

En lainannut veikkauskielisiä paperista lukemisia, mutta poimin keskustelusta pari helmeä.

Heli Järvinen (vihr.)

”On selvää, että yksikin peliongelmainen on liikaa”

Veikkauksen hallintoneuvosto on perinteisesti ollut paikka, johon on puolueet perinteisesti sijoittavat jostain syystä ääniä kerääviä poliitikkoja, joita pelottaa oikeisiin vastuutehtäviin laittaa. Ainakin arpajaislakilausuntojensa perusteella Heli Järvinen on yksi tällaisista. Omasta mielestäni oli hilpeätä, että löysin tämän lauseen vasta sen jälkeen, kun olin jo kirjoittanut ”Aina kun joku puhuu rahapelien yhteydessä ” Jokainen peliongelmainen on liikaa” tai ”rahapeliyhtiöllä on nollatoleranssi ongelmapelaamisen suhteen”, hän joko osoittaa ymmärtämättömyyttään tai valehtelee.”

Leena Meri (ps.)

”Elikkä ihmisten, jotka joutuvat ottamaan turvakiellon omaksi suojakseen, on jo nyt hyvin vaikea saada Veikkaus-korttia, ja se, joutuvatko he sitten lopettamaan tuon rakkaan loton pelaamisen kerran viikossa, on auki tuossa esityksessä. Ja moni meistä ostaa joululahja-arpoja. Entäpä sitten jatkossa: Kenen nimiin se rekisteröityy, kun ostat joululahja-arvat? Onko se sitten tosiaan niin, että lahjan antaja on sitten hetken päästä ongelmapelaaja?”

Onneksi joku kansanedustajista ymmärsi pureutua tähän merkittävään kipupisteeseen. Turvakiellon ottajien taloudellinen tilanne muuten kohenisi, jos he lakkaisivat lottoamasta tai ostamasta arpoja.

Hilpeä havainto oli, että pääsääntöisesti minua nuoremmat kansanedustajat olivat tolkuissaan ja vanhemmat olivat syöneet veikkaushunajaa niin paljon, että puhuivat veikkauskielisiä sekavuuksia.

Nuorissa on tulevaisuus! Rahapeliasioissakin.