Demareiden vaalivoittoa ei ole ikinä pelätty niin paljon kuin nyt – tai ainakaan niiden 40 vuoden aikana, kun Liisa Jaakonsaari on ollut ehdokkaana. Näin Jaakonsaari twiittasi ja voin vahvistaa tämän osaltani.
Jos Suomeen olisikin pääministeriksi mahdollisesti tulossa Liisa Jaakonsaari, ei meillä olisi mithän hättää. Liisa kuuluu uhanalaiseen eliölajiin, eli vastuullisiin demareihin. Mutta Antti Rinteen johtamaa hallitusta on syytä sijoittajien lisäksi monien muidenkin pelätä.
Rinne ei aio suostua sellaiseen keskusteluun, jossa talouspoliittiset asiantuntijat kertovat, paljonko valtiontaloutta täytyy sopeuttaa. Tämä tarkoittaa, että velkaannumme entistä kiivaampaa vauhtia, jos Antti pääsee päättämään. Rahat käytetään ”tulevaisuusinvestointeihin”, kuten eläkkeiden korottamiseen.
Tämä on viestinä sikäli selkeä, että demarieläkeläiset äänestävät varmasti hyvällä prosentilla. Vanhemmillenikin olenkin ehdotellut jo pitkään vaalien aikaista minun kustantamaani matkailua. Tämä kaksikko ei kuitenkaan ole lahjottavissa, vaan on äänestänyt ja äänestää joka vaaleissa demareita, vaikka taivas olisi putoamassa niskaan.
Sen sijaan osa todennäköisyydet ”tiedostavasta” väestä julistaa, että yhdellä äänellä ei ole väliä. Tämä onkin lähellä totuutta, joskin eduskuntavaaleissakin vaalipiirin tai listan viimeinen paikka voi ratketa myös yhden äänen erolla. Eikä äänestäminen ole Suomessa asuvalle kovin suuri vaivakaan. Ranskassa ja varsinkin Australiassa jouduin askartelemaan jonkun verran enemmän.
Lisäksi äänestämättömyyden rationaalisuuden julistaminen on vastuullista kuin Antti Rinteen 1-3 miljardin vaalilupaukset. Jos äänestyspaikalla käynti on liian suuri askare, voisi siitä edes vaieta. Ihmiset ovat laumaeläimiä, ja tuppaavat seuraamaan toisten esimerkkiä.
Olenkin ollut lähellä ajautua omasta aloitteestani käsikähmään, kun kaltaiseni markkina- ja arvoliberaalit spekulantit ovat selittäneet, miten epätodennäköistä on, että yhdellä äänellä on merkitystä. Olen huomauttanut, että tässä seurueessa istuu jo monta potentiaalista ääntä, ja näillä kaikilla on sukulaisia ja tuttavia, joilla myös on äänioikeus. ”Huomauttaminen” on kyllä tässä yhteydessä sievistelyä. Pää punaisena olen huutanut.
Joitain mikrotason tuloksia olen saavuttanutkin. Jos tienaa elantonsa todennäköisyyksistä ja pienistä marginaaleista, ymmärtää kyllä, että äänestämättömyyden ilosanoman julistaminen saman uskonnon edustajille on vastoin omia etuja. Tosin olen antanut palopuheitteni kohteille kaikki mahdollisuudet olla ymmärtämättä menemällä henkilökohtaisuuksiin ja olemalla selittämättä asiaa rauhallisesti.
Oman kohtaloni suhteen olen levollinen. Elintasoni Suomessa lienee turvattu rauhan aikana ja rahani vaihtavat maata tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Nuorison aivovuoto ulkomaille on suomalaisesta perspektiivistä ikävää kehitystä, mutta ehkä pärjäämme siitä huolimatta. Itse olen liian vanha muuttamaan mihinkään, vaan aion nauttia vielä monista Helsingin yhdeksän kuukauden mittaisista syksyistä.
Mutta olen kovasti murehtinut geopoliittista kehitystä. Turkissa presidentti Erdoğan hävisi paikallisvaalit ja aikoo kiistää tuloksen. Itänaapurimme Isä Aurinkoinen onnitteli häntä vaalivoitosta. Julkinen valehteleminen on aina yhteiskunnille vaarallista, sanoivat Veikkauksen edunsaajat tai Donald Trump mitä hyvänsä. Kun kansaa johtaa valehtelija, joka ei edes välitä tarinoidensa uskottavuudesta, on se vaarallista naapurikansoille.
En ole niinkään huolissani Putinista, vaan ajasta hänen jälkeensä. Venäjällä kun tsaari kuolee, seuraa usein valtataistelu. Näen ikävän paljon mahdollisuuksia kaaokseen itänaapurissa ja sen seurauksena levottomuuksiin itärajalla. Yhden oligarkin joukot perääntymässä Pietarista länteen, kun toisen armeija työntää sitä edellään toki kuulostaa tuomiopäivän profetialta.
Mutta valitettavasti pienenkin prosentin kauhuskenaarioihin kannattaa varautua. Esimerkiksi pelkäsin viime vaaleissa Wille Rydmanin jäävän Pertti ”Nelonen ruokakauppoihin tappaa 300 vuodessa” Salolaisen taakse Helsingissä kokoomuksen listalla yhdellä äänellä ja valitsematta, joten kävin äänestämässä. Suomen kannattaa joka tapauksessa varautua Putinin jälkeiseenkin aikaan. Sellainenkin lienee vielä tulossa.
Elämme itse asiassa Suomessa parempia aikoja kuin koskaan. Tätä on vaikea tosin mediasta havaita, mutta eiköhän tämä ole melko kiistaton fakta. Mutta lintukotoamme uhkaa tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen lisäksi itärajariskit. Jos tarvitsisimme lisää rautaa rajalle, olisi sitä helpompi tilailla, jos valtiolla ei valmiiksi olisi kovin paljon velkaa tai pahasti alijäämäistä budjettia. Ilmastonmuutokseen emme valitettavasti voi kovin paljon vaikuttaa, mutta omaan budjettiimme kyllä.
Ymmärrän hyvin, miksi johtavat poliitikkomme eivät ole kaikkia itärajan uhkia julkisuudessa pyöritelleet. Eivätköhän sotilasjohtajamme ole näitä kuitenkin pohdiskelleet ainakin keskenään. Paniikkia ei ole hyvä lietsoa. Mie olen 115 kiloni kanssa sen verran vähäpainoarvoinen, että voin näitä visioida muidenkin kuullen.
Itse asiassa ymmärrän myös, miksi Antti Rinne sanoi vaalitentissä, että NATO ei ottaisi välttämättä meitä jäsenikseen. Hän arveli potentiaalisten äänestäjiensä haluavan kuulla sen, ja se onkin ainoa vastuullisuus, mikä toimiaan ohjaa.
Eli potentiaalinen uusi pääministeri sanoi julkisuudessa, että meillä ei ole välttämättä olemassa NATO-optiota, joka on merkittävä, ellei merkittävin puolustuspoliittinen turvallisuustekijämme. Tottahan se toki on, mutta käyttäisikö Venäjän johto tätä lausuntoa hyväkseen, jos olisi neuvottelemassa pääministeri Rinteen kanssa jostakin? Ja onko Siperiassa talvella koskaan kylmä?
Demarieläkeläiset käyvät siis joka tapauksessa äänestämässä Antti Rinnettä pääministeriksi. Rationaaliset sijoittajaäänestäjät käyvät äänestämässä jotain vähän vähemmän kömpelöä. Vaikka ei tykkäisi kenestäkään, on pienimmän pahan valitseminen kuitenkin fiksumpaa.
