Axel Oxentiernakin hämmästyisi, jos tietäisi, miten vähällä ymmärryksellä pankkimaailmaa hallitaan. Moderni tuulahdus pankkimaailmassa ovat algoritmit, joiden vilkuttaessa punaista velaton yhtiö ei saa 30 prosentin rahoitusta Etelä-Helsingin kohteisiin, vaikka takaajana olisi Antti Herlin. Eli ei siis mitään rahaa millään hinnalla eikä millään vakuuksilla.
Tämä ei ole ihan tarkkaan ottaen optimaalinen tapa harjoittaa pankkitoimintaa. Jotkut POPit ja Ålandsbankenit toimivatkin hieman eri tavalla kuin jättiläiset, ja ovat nakertaneet pikkuhiljaa markkinaosuuttaan suuremmaksi. Jännä muuten nähdä, miten kauan isoilla pankeilla on varaa pitää kolmen viikon asiakaspalvelujonoja.
Tosin osattiin sitä ennenkin. Muistan hyvin, kun 80-luvun loppupuolella HSSP:n semi-iso dirika pamahti huoneeseeni kyselemään näkemyksistäni joukkovelkakirjalainojen vakuusarvoista. Hän kyseli, että onkohan siinä mitään valoa, että pankki antaa saman vakuusarvon sekä bondeille että osakkeille. Koska jos joukkovelkakirjalainaa ei makseta, sehän menettää kokonaan arvonsa.
Yritin olla vaikuttamalta alentuvalta, kun selitin saman yhtiön bondin olevan osaketta astetta parempi vakuus. Yhtiön ajautuessa ongelmiin sen osake voi menettää arvonsa liki kokonaan, ja siitä huolimatta velkojat voivat saada kaikki saatavansa. Velkasaneerauslaki tuli voimaan vasta vuonna 1993, joten tämä oli tuolloin teoreettisestikin kiistaton totuus. Muistellen reilun kolmenkymmenen vuoden takaista itseäni, epäilen vahvasti, että yritykseni olla yhtään vittuilematta tätä avatessani ei ainakaan täydellisesti onnistunut.
Tällä hetkellä pankkien lisäksi sekaisin ovat yritysten joukkovelkakirjalainamarkkinat. Ellet onnistu lyömään bondiisi ESG-leimaa, olet joko hakemassa markkinoilta pankkirahaa kalliimpaa vekseliä – tai ottamassa kättä naamaan.
Teen hyvin harvakseltaan mitään korkosijoitusten tapaisia, mutta nykyisen kaltainen kriisitilanne on yleensä paras mahdollinen hetki askarrella rajoitetun tuoton rintamalla.
Valitettavasti bondisijoittajan ainakin pitäisi lukea kotiläksynsä osakesijoittajaakin huolellisemmin. Tämä epäuskottavalta kuulostava väite johtuu juurikin korkosijoitusten tuoton rajallisuudesta. Kun mistään lapusta ei tule tenbäggeriä, pitäisi ampua kaikki laukaukset tauluun, tai koko askartelu on mennyt puluille.
Lisäksi sota-aikanakin osakkeista saa yleensä jotain hintaa. Mutta yksi pieni pandemia riitti maaliskuussa 2020 laittamaan yrityslainamarkkinan ostolaidan tyhjäksi kuin edustaja Turtiaisen otsan ja niskan välisen sinänsä varsin laajan tilan.
Luottomeklarini tarjosikin koronakuopassa Aspire Globalin ESG-bondia jollain kaksinumeroisella tuotolla, jossa ensimmäinen numero oli ykkönen. Nielaisin koukun syötteineen, koska olin tutustunut yhtiöön huolellisemmin kuin pikkuveljiini ja tiesin sen omasta perspektiivistäni konkurssiriskittömäksi kioskiksi. ”Omasta perspektiivistäni” tarkoittaa tässä, että nähdäkseni tarvittiin mustien joutsenien munimia heinäsirkkoja työntämään maantieteellisesti hyvin hajautunut ja kannattava nettirahapeliyhtiö edes kaasukammion ovelle.
Täytynee alleviivata, että ”ESG-bondi” -maininta edellisessä kappaleessa oli läppää. Aspiren tapainen syntiyhtiö ei pysty maskeeraamaan itseään mitenkään ESG-yhtiöksi, vaikka olisi todistettavasti oman toimialansa vastuullisin toimija. Tällainen meikkaus voi onnistua vain Veikkauksen kaltaiselta monopoliyhtiöltä.
Tosin tiedotusilmatilan hallinnalla hyvinkin läpinäkyvä valehtelu voi kukkia menestyksekkäästi jopa useiden vuosikymmenien ajan. Kysykää vaikka itänaapurin tunnetuimmalta yläosattomalta mallilta, ellette miuta usko.
Syntibondin kimpussa
Koska Aspire velkojensa maksamisen lisäksi lunastuttaa itsensä ulos pörssistä, salkussani ei ole tällä hetkellä oikein mitään kunnolla syntistä. Pieni synti piristää ja iso saa tuntemaan itsensä nuorelta. Joten lämpenin tutkimaan torstain ja perjantain välisenä yönä, mitä Acroud-niminen rahapeliyhtiö on syönyt.
Yhtiö yrittää nimittäin myydä markkinoille bondia suuruusluokkaa 12 prosenttia olevalla tuotolla. Osakkeiden tuottovaatimukseni on alhaisempi, joten tässä riittäisi läskillekin hyvin pihviä.
Acroud on selkä seinää vasten, koska sillä erääntyy syksyllä vanhempi bondi, kassassa eivät rahat riitä ja rahapeliyhtiöt eivät pääse pankkeihin sisään edes saranapuolelta. Hädänalaisilta koronkiskonta mahtuu etiikkani sisäpuolelle, joten so far, so good.
Yhtiö toimii halveksutussa affiliate-bisneksessä, eli syöttää nettikasinoiden kitaan mahdollisimman paljon uhreja. Jos kyseessä olisi pelkästään yhdessä maassa askarteleva toimija, tässä kohtaa olisi tullut moraalini omia rahojani kohtaan vastaan. Lainsäätäjä voi nimittäin halutessaan sammuttaa valot sen kanssa jostain syystä yhteistyöhaluisilta rahapelitoimijoilta. Ei siis likikään kaikilta, mutta osalta kyllä.
Tämä kioski askartelee neljällä mantereella, joten tutkimusretkeni jatkui. Yhtiö oli pysynyt voitollisena, vaikka Hollannissa kaikilta lailliseen toimintaan pyrkivissä rahapeliyhtiöissä lopetettiin liiketoiminta kokonaan reiluksi puoleksi vuodeksi. Acroud oli saanut sieltä 40 prosenttia tuloistaan, mutta siitä huolimatta pysynyt tolpillaan, hyvä hyvä.
Tämän jälkeen etenin tutkimaan toimivaa johtoa, hallitusta ja omistajia. Tuli vähän huonojakin uutisia, koska tunsin yhden hallituksen jäsenen entisestä elämästäni varsin hyvin. Hän oli erinomaisen käytöksen ja pukeutumisen hallitseva entinen Entractionin toimitusjohtaja. Varustettuna ainakin reilut kymmenen vuotta sitten hyvin vähäisellä rahapelialan ymmärryksellä.
Onneksi pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja oli vähintään puolipäteväksi tietämäni kaveri. Tosin aikaisempiin näyttöihin perustunutta arviotani heikensi lähinnä pukeutumistaitoisen osaketta omistamattoman maanmiehensä ottaminen hallitukseen. Ehkäpä se sitten haluaa hallituksiinsa vain hyvältä näyttäviä Ja-miehiä ja kiintiönaisia, pohdiskelin.
Katsoin jopa kolmen vartin bondinmyyntivideon saadakseni tuntumaa toimitusjohtajaan. Kokemus ei ollut mitenkään yltiöpositiivinen. Kaveri kuulosti sujuvasanaiselta förstås, mutta kun se kertoi Hollannin takaiskujen osoittaneen miten ”yhtiö pystyy selviämään vaikeuksistaan tuottamatta vahinkoa velka- tai osakesijoittajilleen”, rypistin kulmiani. Yhtiön kurssikäyrä nimittäin näyttää samanlaiselta kuin kaikissa niissä pörssiyhtiöissä, missä itse olen hallituksessa.
Totesin kuitenkin, että numerot näyttävät terveiltä, ja tiesin kuitenkin kahden tuntemani hallituksen jäsenen askartelevan kapeammalla puolella lakia kuin Jari Aarnio, joten päätin luottaa lukuihin. Jatkoin kuitenkin perjantaina tutkimuksiani ja kyselin tuntemiltani rahapelialan supertähdiltä, joita juuri kukaan ei tunne, mitä ne tietävät kioskista. ”En missään nimessä sijoittaisi 3v bondiin 12% tuotolla” ja ”toimari tykkää ostella kaikenlaista ja on erinomainen ajamaan omaa etuaan, mutta onko ostetut firmat kannattavia, on eri asia”, oli palaute.
Jos olisin lähtenyt tästä päästä, eli kysellyt ensimmäiseksi kavereilta, kynä olisi tipahtanut jo ennen tutkimuksia. Toisaalta tiesin, että ne keneltä kyselin, eivät olleet viettäneet neljää tuntia Acroudin lukuja pureskelemassa. Päätin merkitä velkaa neljänneksen siitä mitä alun perin pohdiskelin, koska näen kaikesta huolimatta bolagetin kolmen vuoden konkurssiriskin alhaisena. En olemattomana, mutta alhaisena. Kenellekään muulle en suosittelisi. Olen siis henkisesti valmistautunut myös firman nurin menemiseen.
Vertaislainasijoituksissa sokeat heittävät tikkaa
Olen vähän hämmästellyt, miten väki painaa kiinteän tuoton himossaan tyytyväisenä isoja rahoja vertaislainoihin tai vastaaviin, koska niissä lainanantajan maksukyvystä ei ole juuri mitään oikeaa tietoa. Olen aivan liian riskinkarttaja osallistuakseni sellaiseen. Lainaan rahaa vain sellaisille kavereille tai yhtiöille, jotka tunnen omasta mielestäni riittävän hyvin. Ja ”riittävän hyvin” asteelle pääseminen on melko haastavaa.
Tarinan opetus yrittää olla, että jos lainaat rahaa, velanottajan maksukyky kannattaisi selvittää munaskuita myöten. Ja siltikin jää vielä riskiä.
Mutta koska pankit tuputtavat rahaa vain niille, jotka eivät sitä tarvitse, bondisijoituksissa on tällä hetkellä mahdollisuuksia hyviinkin inflaatiosuojiin.
Peliongelmaan eivät sijoitukseni vaikuta
Peliongelmalle Ruotsissa tai Etelä-Amerikassa ei tapahdu yhtään mitään, pysyy Acroud pystyssä vai ei. Sijoitukseni vaikutus ihmisten koukuttumiseen nettislotteihin on tasan nolla. Antiesitteenkin mukaan alalla on ”low barrier of entry”. Eli jos joku huumeiden myyjä jostain syystä kaatuu, riittää takana halukasta uutta yrittäjää paremmin kuin Venäjän armeijalla. Tätä eivät peliongelmaisten läheiset välttämättä ymmärrä, mutta ongelmapelaajat itse kyllä tietävät asian.
Peliongelmaan voi vaikuttaa lähinnä regulaatiolla (alan sääntelyllä), valistuksella ja hoitoon pääsyn kynnystä madaltamalla. Syntisijoituksia väistelevät tarjoavat pelkästään meille mustasydämisille parempia odotettuja tuottoja.
P.S. ESG-sijoittamista tehokkaampi tapa parantaa maailmaa olisi muuten toimia kuten Warren Buffett. Vanha Ekonomi-lehden kolumnini:
Rahantekijöiden kannattaa tehdä rahaa
Narinkkatoria Helsingin Kampissa ei voi päiväsaikaan ylittää ilman, että tarjotaan mahdollisuutta ryhtyä rahan kuukausilahjoittajaksi. Yleensä sanon Unicefin edustajille vihaavani lapsia, erityisesti omiani. WWF:n feissareille taas valehtelen vihaavani eläimiä.
Tämä ei tarkoita, että Unicef tai WWF tekisivät mielestäni jotenkin huonoa työtä. Olen vain addiktoitunut oman hauskan pitämiseen jo vuosikymmeniä sitten.
Hyväntekeväisyydessä itsessään ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Sijoittajaidolini Warren Buffett on esimerkiksi sitoutunut lahjoittamaan 99% Berkshire Hathawayn osakkeistaan hyväntekeväisyyteen. Tämä on jotain 85 miljardia dollaria. Nälkäiset kiittävät, lapsistaan en ole varma.
Pitäisikö amerikkalaisten syyllistää Bill Gatesia varallisuudestaan, kuten demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Bernie Sanders tekee, vai olla kiitollisia hänen yllättävän paljon menestystä saamasta ohjelmastaan ”Kaikki miljardöörit lahjoittakaa ainakin 50% varallisuudestanne”?
Enemmän saadaan tietenkin hyvää aikaan, jos rahantekemiseen kyvykkäät gateseina ja buffetteina niputtavat seteleitä parhaansa mukaan – ja sitten toinen jalka haudassa eivät jätäkään sitä seuraavan polven humputeltavaksi.
Ekonomit ovat yleensä keskivertokansalaisia näppärämpiä kasaamaan varallisuutta. Olen Narinkkatorilla selittänytkin, miten saan enemmän hyvää aikaan, jos annan korkoa korolle -efektin takoa arvo-osuustileilleni isompia numeroita ja siirryn hyväntekijäksi vasta sitten, kun olen liian seniili biittaamaan markkinaa.
Eivät ole feissarit juuri teorialleni lämmenneet.
